Perustelut
Hallintosäännön 52 §:n mukaan avoimien toistaiseksi voimassa olevien vakanssien täyttölupa tulee pyytää kaupunginhallitukselta.
Sosiaali- ja terveystoimessa terveyskeskuksen vuodeosaston osastonhoitajan toistaiseksi voimassa oleva työsuhde päättyy 15.11.2020. Osastonhoitajan tehtävä vuodeosastolla on välttämätön potilasturvallisuuden, henkilöstön työhyvinvoinnin ja toiminnan sujuvan jatkumisen kannalta.
Edellä kerrotun perusteella pyydetään täyttölupaa terveyskeskuksen vuodeosaston osastonhoitajan toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Virka täytetään mahdollisimman pian. Osastonhoitajan viran täyttämiseen tarvittavat palkkamenot on sisällytetty hyväksyttyyn vuoden 2020 talousarvioon sekä varattu vuoden 2021 talousarvioon.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan terveyskeskuksen vuodeosaston osastonhoitajan täysiaikaiseen virkaan toistaiseksi voimassa olevana.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että sosiaali- ja terveysjohtaja Ahokas oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.