Kaupunginhallitus, kokous 16.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 115 Lasten ja nuorten hyväksi -rahaston sääntömuutos

LAIDno-2020-343

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, sivistystoimenjohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Kaupunginjohtaja Jukka Alkio on täytettyään 60 vuotta pyytänyt osoittamaan mahdolliset rahamääräiset muistamiset otsikossa mainitun rahaston perustamista ja kartuttamista varten. Rahaston sääntöluonnoksen (liitteenä) 2. kohdan mukaisesti rahaston tarkoituksena on sekä kiinnittää huomiota lasten ja nuorten asemaan että heidän hyvinvointinsa edistämiseen ja pyrkiä tällä tavoin ennalta ehkäisemään niitä haitallisia seurauksia, joita lasten liian vähälle jäävästä huomiosta aiheutuu.

Rahaston hoidosta ja huomionosoitusten jakamisesta vastaa rahaston hoitokunta. Rahaston tilit hoidetaan Laitilan kaupungin kirjanpidon yhteydessä ns. huostassa olevina varoina. Rahaston sääntöjen (hyv. 20.9.2020 § 223 KH)  kohdan kaksi mukaan rahaston pääomaksi siirretään paikkakunnan pankien tielielle kertyneet kaupunginjhtaja Jukka Alkion 60-vuotismerkkipäivän rahalahjat. Sääntöjä ehdotetaan muutettavaksi siten, että kohtaan listään ”sekä 70-vuotismerkkipäivän rahalahjat”.

Edelleen rahaston sääntöjen kohdan  kuusi mukaan rahaston hoitokuntaan kuuluvat Laitilan kaupungin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Laitilan kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja, Laitilan kaupungin sivistystoimenjohtaja, Laitilan seurakunnan nimeämän edustaja, Laitilan Jyske ry:n nimeämä edustaja, Mannerheimin lastensuojeluliiton nimeämän edustaja sekä Laitilan kaupunginjohtaja. Koska rahaston perustanut Jukka Alkio ei enää toimi kaupunginjohtajana, mutta hänen kuulumisensa rahaston hoitokuntaan on tärkeää, tulee sääntöjä muuttaa siten, että rahaston hoitokuntaan kuuluu edellä mainittujen lisäksi rahaston perustaja kunnallisneuvos Jukka Alkio. Säännöt muutosehdotuksineen ovat pykälän liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan Lasten ja nuorten hyväksi –rahaston sääntömuutokset

1. kohtaan kaksi, johon lisätään ” sekä 70-vuotismerkkipäivän rahalahjat”

2. kohtaan kuusi, johon lisätään rahaston hoitokuntaan kuuluvaksi rahaston perustaja, kunnallisneuvos Jukka Alkio.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että sivistystoimenjohtaja Kiertokari-Laitinen oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

Tiedoksi

Jukka Alkio, Tuulia Kujanpää, Heli Kiertokari-Laitinen

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.