Sivistysvaliokunta, kokous 16.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 108 LISÄPYKÄLÄ: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättäminen koronaepidemian vuoksi (lisäpykälä)

LAIDno-2021-1304

Valmistelija

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin paikallinen tartuntatautitilanne on huonotunut nopeasti. Tartuntojen määrä on lisääntynyt merkittävästi ja jäljitystyö on ruuhkautunut ja vie paljon voimavaroja, vaarantaen osaksi jo muuta toimintaa.

Kaupungin varhaiskasvatusyksikkö Apilaniityn päiväkodissa on esiintynyt myös useita tartuntoja, ja sekä lapsia että varhaiskasvatuksen henkilöstöä on asetettu karanteeniin. Epidemiatilanteen edelleen pahenemista ja koronaviruksen leviämistä voitasiin ennaltaehkäistä sillä, että huoltajat järjestäisivät mahdollisuuksien mukaan lapsensa päivähoidon itse. 

Kaupunki voi tehdä varhaiskasvatuksen maksujen perimisestä ja mahdollisista maksujen alennuksista oman päätöksen. Kaupunki voi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain (1503/2016) 13 §:n nojalla jättää perimättä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja silloin, kun huoltajat vastaavat itse lapsensa hoidosta. Tämän hetkisen paikallinen epidemiatilanne huomioiden tätä mahdollisuutta tulisi tarjota huoltajille.

Laitilan kaupunginhallintosäännön 30 § 5. mom. mukaan sivistysvaliokunta päättäätoimialansa perittävistä maksuista, taksoista ja ja niiden perusteista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää, että varhaiskasvatusmaksuja ei peritä 16.12.2021 alkaen tai viimeistään 20.12.2021 alkaen, mikäli huoltajat vastaavat lapsen päivähoidon järjestämisestä itse. Asiakasmaksujen perimättä jättäminen päättyy 9.1.2022. Päätös ei koske yksittäisiä poissaolopäiviä. Päätös laitetaan täytäntöön koko varhaiskasvatuksessa.

Sivistysvaliokunta  päättää delegoida edelleen ratkaisuvallan varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämisestä koronaepidemiatilanteesta johtuen sivistysjohtajalle heinäkuun 2022 loppuun. Mikäli paikallinen epidemiatilanne vaatii, voidaan sivistysjohtajan hallintopäätöksellä jatkaa varhaiskasvatusmaksujen perimättä jättämistä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Varhaiskasvatusjohtajat Taija Jalonen ja Piipa Nivola, koulutoimisto

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.