Vakka-Suomen kansalaisopiston johtokunta, kokous 22.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Valmistelija

  • Tomi Kangas, Vakka-Suomen kansalaisopiston rehtori, tomi.kangas@vakkaopisto.fi

Perustelut

Kuntalain 58 §:n 2 momentissa säädetään: "Muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä."

Laitilan kaupungin hallintosäännön 147 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Hallintosäännön 148 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.

Kokouskutsu lähetetään jäsenille, varajäsenille sekä muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla mahdollisuuksien mukaan vähintään viisi päivää ennen kokousta.

 

Päätöksenteon peruste:

Kuntalaki 58 § 2 mom.
Laitilan kaupungin hallintosääntö 147 § ja 148 §

Ehdotus

Esittelijä

  • Tomi Kangas, Vakka-Suomen kansalaisopiston rehtori, tomi.kangas@vakkaopisto.fi

Vakka-Suomen kansalaisopiston johtokunta toteaa kokouksen päätösvaltaiseksi ja laillisesti koolle kutsutuksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. Tämän pykälän ajan kokouksen puheenjohtajana toimi sivistysjohtaja Susanne Laaksonen.


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Vakka-Suomen kansalaisopiston johtokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.