Kaupunginhallitus, kokous 29.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 122 LISÄPYKÄLÄ: Sivistystoimenjohtajan viran täyttäminen (lisäpykälä)

LAIDno-2021-27

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen on irtisanoutunut sivistystoimenjohtajan virastaan siten, että viimeinen virantoimituspäivä on 17.2.2021. 

Sivistystoimenjohtaja johtaa toimialansa palveluiden järjestämistä, strategista ja toiminnallista suunnittelua sekä talouden suunnittelua ja seurantaa. Hän toimii sivistysvaliokunnan esittelijänä ja vastaa toimialansa asioiden valmistelusta. Sivistystoimenjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Toimialajohtajana sivistystoimenjohtaja vastaa  sivistyspalveluiden kokonaisuudesta, johon kuuluvat varhaiskasvatus ja opetustoimi (aamu- ja iltapäivätoiminta, esi- ja perusopetus sekä toisen asteen koulutus). Muiden sivistyspalveluiden osalta toimialaan kuuluvat liikunta-, nuoriso-, kirjasto ja kulttuuritoimet sekä Vakka-Suomen kansalaisopisto ja Vakka-Suomen musiikkiopisto.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä toimialan tuntemus. Lisäksi edellytetään opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (986/1998) 2. luvun 2 §:n mukaista kelpoisuutta. Tehtävän menestyksellistä hoitamista auttaa kasvatus- ja opetustoimen hallinnon ja juridiikan osaaminen. Virkaan valittavalle katsotaan eduksi kunnallishallinnon ja -talouden yleistä tuntemus sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja esimiestaidot, kehittämisote sekä kyky strategiseen ajatteluun. Aiempi kokemus johtamistehtävistä ja henkilöstöhallinnon osaamisesta katsotaan myös eduksi.

 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää julistaa sivistystoimenjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi tapahtuvaa täyttämistä varten 1.5.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan. Sivistystoimenjohtaja toimii sivistystoimen toimialajohtajana. Toimialaan kuuluvat varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus, toisen asteen ammatillinen koulutus, kirjastotoimi, kulttuuritoimi, nuorisotoimi, liikuntatoimi, Vakka-Suomen kansalaisopisto sekä Vakka-Suomen musiikkiopisto. 

Virkaan valittavan kelpoisuusvaatimuksena on

  • soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (986/1998) 2. luvun 2 §:n mukainen kelpoisuus
  • esimieskokemus ja henkilöstöjohtamisen osaaminen

 

Lisäksi eduksi vallinnassa katsotaan

  • kunnallishallinnon ja -talouden tuntemus
  • hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, kehittämisote sekä -kyky

 

Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus tutustuu saapuneisiin sivistystoimenjohtajan viran hakemuksiin, joita on saapunut yhteensä 11 kpl.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää jatkaa sivistystoimenjohtajan viran hakuaikaa siten, että hakuaika päättyy 17.3.2021.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Sivistystoimenjohtajan viran hakuaikaa jatkettiin kaupunginhallituksen 1.3.2021  päätöksellä (§ 90) siten, että hakuaika päättyy 17.3.2021.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus nimeää haastattelutoimikunnan sivistystoimenjohtajan haastatteluihin sekä valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään haastatteluihin kutsuttavista haastattelutoimikunnan näkemyksen perusteella. Hakijayhteenveto toimitetaan kaupunginhallitukselle hakuajan umpeuduttua. Edelleen kaupunginhallitus päättää haastatteluajoista.

Päätös

Haastattelutyöryhmään nimettiin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto, kaupunginhallituksen jäsenet Pertti Pokki ja Kyösti Kuronen, kaupunginjohtaja Lauri Kattelus ja hallintojohtaja Heli Kiertokari-Laitinen.

Etäyhteyden kautta haastatteluun osallistuvat valtuuston puheenjohtaja Tanja Raisto-Elo, kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Henri Aitakari, kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Juha Laurila sekä sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Eero Kuisma.

Edelleen päätettiin, että kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään haastatteluihin kutsuttavista haastattelutoimikunnan näkemyksen perusteella. Hakijayhteenveto toimitetaan kaupunginhallitukselle hakuajan umpeuduttua. Haastattelut järjestetään perjantaina 26.3., varapäivä on keskiviikkona 24.3.

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Haatatteluun kutsuttiin hakijoista Susanne Laaksonen, Sanna Hirvola, Timo Toivonen, Janne Mäkinen, Anna Kaskinen ja Annika Friberg-Viitanen. Haastettelut pidettiin keskiviikkona 24.3.2021 ja perjantaina 26.3.2021.  

Ansiovertailu hakijoista toimitetaan kaupunginhallitukselle kokouksessa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää valita sivistystoimenjohtajan virkaan kasvatustieteiden maisteri Susanne Laaksosen.

Hakemuksen, ansioluettelon ja haastattelun perusteella kokonaisuutena arvioiden Susanne Laaksosta pidetään sopivimpana täytettävään virkaan. Laaksosen eduksi katsotaan johtavassa virkatehtävässä hankittu käytännön kokemus kuntalain- ja hallintolain soveltamisesta sekä kokemus henkilöstöjohtamisesta. Lisäksi hänellä on monipuolinen ja haettavan tehtävän kannalta erityisen sopiva työkokemus.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Hakijat

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.