Sivistysvaliokunta, kokous 21.9.2023

§ 80 Laitilan koulukuljetusoppaan petovaarakuljetusten määräaikainen muutos

LAIDno-2023-826

Valmistelija

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

Sivistysvaliokunta on kokouksessaan 25.8.2022/§ 83 hyväksynyt päivitetyn Laitilan kaupungin koulukuljetusoppaan. Koulukuljetusoppaassa todetaan petovaarakuljetuksista seuraavasti:

”Ennen erityisperusteisten petovaarakuljetusten järjestämistä pyydetään paikallisen riistanhoitoyhdistyksen / Riistakeskuksen lausunto petojen esiintymisestä alueella. Kuljetusta haetaan tapauskohtaisesti lukuvuodeksi kerrallaan. Pääsääntöisesti kuljetukset järjestetään pimeälle ajalle eli marraskuun alusta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun. Kuljetusta ei järjestetä taajama-alueilla, kokonaan valaistuilla koulumatkoilla ja koulumatkoilla, jotka ovat alle 1,5 kilometriä. Pääsääntöisesti koulutoimi organisoi ja tilaa kuljetuksen, mutta myös oppilaiden huoltajille on mahdollista maksaa avustusta kuljetuksesta. Mikäli suurpetokanta oleellisesti lisääntyy Laitilan alueella, päivitetään petovaarakuljetusten periaatteet tilanteen mukaisesti sivistysvaliokunnassa.”

Sivistystoimeen on saapunut huoltajan yhteydenotto 29.8.2023, jossa petovaarakuljetusta on haettu alkavaksi mahdollisimman pian piha-alueella liikkuvien susien vuoksi. Sivistysjohtaja on pyytänyt Laitilan seudun Riistanhoitoyhdistykseltä lausuntoa ko. alueen susihavainnoista. Lausunto on saapunut 11.9.2023. Lausunnossa todetaan, että alueella on kolmen kuukauden aikana ollut 10 susihavaintoa. Lausunto on oheismateriaalina. 

Koska kunnallisessa päätöksenteossa noudatetaan yhdenvertaisuusperiaatetta, on koulukuljetusoppaassa mainittua petovaarakuljetusten ajankohtaa syytä tarkastella uudelleen kaikkien petovaarakuljetuksiin osallistuvien oppilaiden osalta. Petovaarakuljetusten aikaistaminen alkamaan lokakuun alusta, tarkoittaisi tämän hetkisten tietojen mukaan n. 20 oppilaan kuljetusmuutosta. Kustannusvaikutukset yhden kuukauden lisäkuljetusoikeuteen oppilaille on n. 120 euroa/oppilas eli yhteensä n. 2 400€. Kustannusvaikutusta voidaan pitää vähäisenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää muuttaa määräaikaisesti lukuvuodeksi 2023-2024 petovaarakuljetusten järjestämisajankohdan lokakuusta maaliskuuhun. Tulevien lukuvuosien osalta tilannetta arvioidaan suurpetokannan esiintyvyyden mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

sivistystoimen palvelusihteeri, perusopetus, varhaiskasvatus

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.