Elinvoimajaosto, kokous 24.4.2023

§ 16 Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishanke

LAIDno-2021-642

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha-Matti Päivölä, Elinvoimapäällikkö, juha-matti.paivola@laitila.fi

Perustelut

Laitilan keskustan elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden vahvistamiseksi on suunniteltu hanketta, johon on mahdollista hakea rahoitusta Leader Ravakka ry:ltä. Hankkeen suunniteltu toteuttamisajankohta on 1.9.2021-31.12.2022. Hanke on alustavasti nimetty "Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishankkeeksi". Se pyrkii vastaamaan sekä kaupunkilaisten että kaupunginvaltuutettujen esille nostamaan tarpeeseen kehittää kaupungin keskustaa niin elinvoimaisuuden, turvallisuuden kuin viihtyisyydenkin näkökulmista. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa keskustan elinvoimaisuutta sekä kaupan - ja palvelualan kilpailukykyä. Sen tavoitteina ovat myös ydinkeskustan elävöittäminen ja toiminnallisuuden kehittäminen sekä koko keskusta-alueen toimintakyvyn edistäminen.

Hankkeen toimenpiteinä toteutetaan kartoituksia ja kokeiluja ja sen lopullisena tuloksena on toimenpidesuunnitelma keskustan kehittämiseksi. Kartoituksina toteutetaan yritysten, kuntalaisten ja sidosryhmien tarvekartoitukset ja pyritään luomaan kokonaiskuva palvelutarpeista. Kartoitusten pohjalta tehdään erilaisia kokeiluja keskusta-alueella: järjestetään tapahtumia ja tilaisuuksia sekä testataan kävelykatujen tai hidaskatujen toimivuutta lyhytaikaisin testijaksoin. Hankkeen toteutuksessa ja toimenpidesuunnitelman aikaansaamisessa tehdään korkeakouluyhteistyötä ja pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan suunnitelma opinnäytetyönä.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 50 000 euroa, josta Leader Ravakka ry:ltä haetaan 70 % hankerahoitusta (35 000 euroa). Laitilan kaupungin omavastuuosuudeksi rahoitushaun onnistuessa jää 15 000 euroa (30 %). Jos Leader Ravakka ry hyväksyy hankkeen edellä kuvatulla suunnitelmalla myöntäen siihen anotun maksuosuuden, Laitilan kaupungin maksuosuus katetaan hallinto- ja teknisestä toimesta sekä elinkeinotoimen yksiköstä. Kaupungin maksuosuuden lisäksi varaudutaan maksamaan hankkeen (palkka)kuluja yli oman maksuosuuden vuoden 2021 osalta. Kustannukset saadaan Leader Ravakalta takautuvasti ensimmäisen maksatushakemuksen myötä. Hallinto- ja teknisen toimen sekä elinkeinotoimen yksikön talousarvio tulee tästä johtuen ylittymään.

Laitilan kaupungilla on toimialojen yhteisessä valmistelussa lisäksi muita samansuuntaisia hankkeita, joissa tavoitteena on kestävä liikkuminen edistämällä mm. kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia ja toteutuksessa mm. Sirpunpuiston kunnostushanke. Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishankkeen vastuuhenkilö on elinvoimapäällikkö.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy suunnitelman Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishankkeen toteuttamisesta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli elinvoimapäällikkö Juha-Matti Päivölä. 

Valmistelija

Antti Maantiehinno, Hanketyöntekijä, antti.maantiehinno@laitila.fi

Perustelut

Projektipäällikkö aloitti 50% työajalla 1.4.2022 Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishankeessa. 

Hankkeeseen sisältyvä kartoittamistyö on lähtenyt mainiosti liikkeelle​. Erilaisissa kokouksissa, tapaamisissa ja tapahtumissa on hankkeesta keskusteltu yhteensä n. 170 ihmisen kanssa. Mukana kuntalaisia, päättäjiä, viranhaltijoita ja yrittäjien, että yhdistysten edustajia. Hanke on ollut mukana eri toimialojen palavereissa ja saanut aloitettua myös uudenlaista toimialarajat ylittävää yhteistyötä. Hanke osallistuu jatkossakin aktiivisesti paikkakunnan tapahtumiin. Hankkeelle ollaan myös vuokraamassa toimitilaa Laitilan keskustasta, jonne päästään toivon mukaan muuttamaan 1.7.2022. 

Hankkeen ensimmäinen valaisinkokeilu, joka oli suunniteltu toteutettavaksi ajalle Helmikuu-Huhtikuu 2022 jäi toteuttamatta. Vastaavasti hankkeen ensimmäinen istutuskokeilu päätettiin siirtää kesään 2023. Näihin muutoksiin vaikutti hankkeen suunniteltua myöhempi aloittamisajankohta. Toteutuksia lähdettiin työstämään heti hankkeen alettua, mutta aika ei enää riittänyt halutunlaisiin toteutuksiin. Selvittelyn aikana saatiin kuitenkin heräteltyä paikallisten kiinnostusta ensimmäisen istutuskokeilun toteutukseen, jolloin pääsemme osallistamaan kuntalaisia paremmin myös tämän toteutuksen suunnitteluvaiheeseen. Kartoitusten pohjalta hankesuunnitelmaan ollaan nostamassa muutoshakemuksella kokeilut liittyen torin kehittämiseen, sekä paikallisten toimijoiden viestinnän ja –markkinoinnin parantamiseen. ​

Kartoitusten ja hankesuunnitelman pohjalta on jo lähdetty suunnittelemaan ensimmäisten kokeilujen toteutuksia. Kesällä saatetaan jo tehdä pienimuotoisia kokeiluja, mutta elokuulle suunnitteilla oleva hidaskatukokeilu on ensimmäinen isompi kokonaisuus. ​

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy tiedoksiannon hankkeen nykytilasta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli projektipäällikkö Antti Maantiehinno.

Valmistelija

Antti Maantiehinno, Hanketyöntekijä, antti.maantiehinno@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 28.6.2021 suunnitelman Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishankkeen toteuttamisesta. Kokouksessa 28.6.2022 (§ 176) projektipäällikkö esitti hankkeen etenemistä. Tuolloin todettiin, että hankkeeseen kuuluva ns. hidaskatukokeilu toteutetaan elokuussa 2022. Hankkeen kokonaisbudjetti on 67 010,34 euroa, josta Leader Ravakka rahoittaa 70 %.

Hidaskatukokeilun toimenpiteet suunniteltiin toteutettavaksi Vihtorinkadulle välillä Kirkkokatu – Keskuskatu. Kaikki suunnitellut toimenpiteet ovat luonteeltaan väliaikaisia, eivät pysyviä. Kokeilun aikana on tarkoitus kerätä tietoa vaikutuksista liikennemääriin (ajoneuvot, pyörät, kävelijät) ja koettuun turvallisuuden tunteeseen. Palautteen anto suunniteltiin tapahtuvaksi kirjallisesti ja esimerkiksi kadulla tehtävinä haastatteluina. Palautetta oli tarkoitus ottaa vastaan myös anonyymisti.

Hidaskatukokeilua lähdettiin suunnittelemaan yhteistyössä Laitilan kaupungin kanssa touko-kesäkuun 2022 aikana. Mukana olivat elinvoimapäällikkö Juha-Matti Päivölä, ympäristöpäällikkö Tuija Kailaste sekä työpäällikkö Pekka Mäki-Tasku. Päivölä toimii Laitilan kaupungin organisaation vastuuhenkilönä hankkeessa.  Idea hidaskatukokeilusta ja sen ottamisesta hankesuunnitelmaan pohjaa Laitilassa aiemmin tehtyyn kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmaan. Hanke kilpailutti suunnittelutyön ja tekijäksi valittiin WSP Finland. Suunnittelun aikana WSP on jalkautunut Laitilaan ja kävellen katsellut ja miettinyt liikenneturvallisuuden näkökulmasta vaaran paikat ja kehittämiskohteet, joihin kaupungin tulisi joka tapauksessa kiinnittää huomiota ja tehdä turvallisuutta edistäviä ratkaisuja. Kokeilulla haetaan näihin kokemuksia ja herätetään kuntalaiskeskustelua.

Suunnittelutyön valmistuttua hidaskatukokeilun materiaalit ovat olleet esillä hankkeen toimitilassa, jonne kuntalaiset saavat tulla materiaaliin tutustumaan ja kommentoimaan suunnitelmia. Hankkeesta, toimitilasta ja hidaskatukokeilusta oli juttua myös paikallislehdessä ja asiaa mainostettiin viikoittain sosiaalisessa mediassa, jakamalla tietoa paikallisiin sosiaalisen median ryhmiin. Vastaanotetun palautteen pohjalta suunnitelmia päätettiin muuttaa niin, ettei kokeilu veisi merkittävästi yhdenkään kadunvarren yrittäjän parkkitilaa ja haittaisi näin heidän liiketoimintaansa. Palautetta suunnitelmista ja muita huomioita aiheeseen liittyen kerääntyi myös kadunvarren nykyisiltä sekä entisiltä yrittäjiltä.

Alun perin kokeilu oli tarkoitus toteuttaa elokuussa 2022, koulujen alkaessa. Lopulta kokeilun ajankohdaksi kuitenkin tarkentui syys-lokakuu, jotta se ehdittäisiin hallinnollisesti käsittelemään. Hankkeen näkökulmasta hidaskatukokeilu voidaan siirtää toteutettavaksi myös kevät-kesälle 2023, jotta toimenpiteiden tarkemmassa suunnittelussa kyettäisiin huomioimaan vielä kattavammin eri kohderyhmien toiveet ja ajankohta olisi otollisempi. Hidaskatukokeilu voitaisiin ajoittaa alkamaan toukokuussa 2023 siten, että koululaiset pääsevät nauttimaan siitä ja antamaan omat kommenttinsa. Hankkeen rahoittajan ja täten rahoituksen näkökulmasta on välttämätöntä, että toteutettava kokonaisuus on edelleen hidaskatukokeilu, kokeilun ajankohdan muuttaminen ei vaikuta hankkeen rahoitukseen.

Hidaskadulla autot ja pyörät käyttävät normaalein liikennesäännöin samaa katutilaa.  Jalankulkijoiden käytössä on jalkakäytävät. Hidaskadun nopeusrajoitus on yleensä 30 km/h. Vihtorinkadulla nopeus on jo valmiiksi kohdillaan, joten toimenpiteet keskittyvät enemmänkin kadun viihtyisyyden lisäämiseen ja keinoihin, joilla varmistetaan ajonopeuden pysyminen sallitulla tasolla. Kadun ilmeellä on itsellään tarkoitus vaikuttaa positiivisesti siihen, että autoilijat ajavat hitaammin ja maisemallisesti kokemus on miellyttävämpi eikä innosta tylsyydellään ylittämään nopeusrajoitusta. Laitilassa on kesäaikaan myös huomattava määrä kesäasukkaita, jotka mielellään tukevat paikallisia yrittäjiä ja viettäisivät keskustassa aikaa, mikäli siihen olisi tarjolla sopivat mahdollisuudet palveluineen. Yleisesti lähimatkailu ja liikkuminen niin kävellen kun pyöräillen on lisääntynyt runsaasti niin korona-aikana, kuin myös nousseiden polttoainehintojen ja toivottujen ilmastotoimien myötä.

Kokeilun tavoitteena on varmistaa ajonopeuksien pysyminen sallitulla tasolla, sujuvoittaa pyöräilyä ja mahdollistaa nopeampi pyöräily, rauhoittaa jalankulkuväylät kävelylle ja oleskelulle, sekä parantaa kaikkien käyttäjien turvallisuutta, erityisesti lasten ja iäkkäiden.

Keskeistä on käydä keskustelua kaupunginhallituksen nimeämän keskustan kehittämishankkeen ohjausryhmän kanssa ko. hankesuunnitelmista.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää, että  Kestävä Laitilan keskustan elinvoimahankkeeseen hyväksyttyä hidaskatukokeilun aikataulua muutetaan siten, että toteutus tapahtuu kevään-kesän 2023 aikana. Valmistelussa kiinnitetään edelleen huomiota kuntalaisten ja eri sidosryhmien kuulemiseen, koska kokeilun valmistelua ja suunnittelua jatketaan.

Päätös

Ehdotus hyväkyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli projektipäällikkö Antti Maantiehinno.

Valmistelija

  • Antti Maantiehinno, Hanketyöntekijä, antti.maantiehinno@laitila.fi

Perustelut

Hanke on jalkautunut alusta asti aktiivisesti paikallisiin tapahtumiin kertomaan hankkeesta, sen kokeiluista, sekä kartoittamaan kuntalaisten ajatuksia keskustan kehittämiseksi. Erilaisissa tilaisuuksissa ja tapaamisissa on keskusteltu yhteensä 421 ihmisen kanssa ja yhteistyötä kokeilujen tiimoilta on tehty tähän mennessä 13 eri toimijan kanssa. Hanke on toiminut kuntalaisille helposti lähestyttävänä tapana välittää ajatuksia ja ideoita kaupungin suuntaan. 

Hanke kokosi työryhmän edistämään Laitilan torin asioita. Torin nykytilanne nousi usein esiin keskusteluissa kuntalaisten kanssa. Torin vastuut olivat kaupungin sisälläkin epäselvät ja torin infra, että imago vaativat uudistamista. Vastuita on selkeytetty, torin lavan valaistus tulee paranemaan, torimyyjien käyttöön on valmistettu torikoppeja, sekä wc ja vesipistekin koitetaan saada kuntoon ennen kesää. Yhteistyö eri tahojen välillä jatkuu ja toimintaa pyritään kehittämään jatkossakin. 

Hankkeen toimitila on ajanut asiaansa hyvin. Tilassa on käyty keskustelua hankkeesta ja kokeiluista, mutta myös Laitilan asioista laajemmin. Viimevuoden lopulla Ukipolis päätti keskittää toimintaansa Laitilassa hankkeen toimitiloihin. Tämän johdosta yhteistyö eri hankkeiden välillä tiivistyi ja esimerkiksi joitakin hankkeessa suunniteltuja toteutuksia on lähdetty suunnittelemaan yhteistyössä muiden hankkeiden kanssa. Kaiken kaikkiaan Ukipolis ja hanketyö ovat tulleet kuntalaisille tutummiksi tämän myötä. 

Syksyllä osallistuttiin Euroopan liikkujan viikkoon. Yhteistyössä kaupungin kanssa suunniteltiin katutaidetapahtuma, jolla kannustettiin myös liikkumaan enemmän kävellen ja pyöräillen. Valaisinkokeilujen suunnitteluun osallistettiin yrittäjiä, että kaupungin henkilöstöä. Valaisinkokeilussa päätettiin lähteä kokeilemaan, voisiko Kustaa Hiekan kulttuuriviikoilla toimiviksi koettuja kaupunkitilan valaistuksia hyödyntää laajemminkin pimeän kauden aikana. Hanke tuki Kustaa Hiekka -kulttuuriviikon ”Hiekkalaatikot” yhteisötaideprojektin toteutumista.  

Tulevaa hidaskatukokeilua varten tehtiin ensin kysely, joka kohdennettiin pääasiassa keskusta-alueen kiinteistöjen omistajille, että yrittäjille. Kyselyyn toivottiin myös kuntalaisten vastauksia. Kyselyn pohjalta järjestettiin kolme työpajaa, joissa pohdittiin tarkemmin tulevien kokeilujen sisältöjä. Työpajoihin kutsuttiin keskusta-alueen kiinteistöjen omistajia, yrittäjiä, ja kaupungin henkilöstöä. Työpajoissa, että hankkeen aikana muutoinkin syntyneitä ideoita lähdettiin jatkotyöstämään kevään 2023 aikana aktiivisten ja vapaaehtoisten paikallisten toimijoiden kanssa.  

Hidaskatu- ja kesäkatukokeilut tulevat toteutumaan hieman limittäin toukokuun ja heinäkuun välisenä aikana. Hidaskatukokeilun toimenpiteinä keskuskadun varrelle ja torille tullaan lisäämään istutuksia ja alueella tehdään taidetta. Keskuskadun varteen asennetaan hymynaamallinen nopeusnäyttö. Kesäkatukokeilu taas toteutetaan sulkemalla kirkkopuiston ja torin välinen katuosuus kesä-heinäkuussa. Syntynyttä aluetta käytetään hyödyksi, kun kokeillaan erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Vaikka pyrimme kokeilemaan mahdollisimman monia erilaisia ideoita, käytännön toteutukset pohjautuvat hyvin pitkälti aktiivisiin toimijoihin ja vapaaehtoisiin, jotka toteutuksia lähtevät tekemään.  

Samanaikaisesti pohditaan, miten hankkeen aikana syntynyttä tietoa voitaisiin hyödyntää myös jatkossa keskustan kehittämisessä. Tietoa on pyritty välittämään aktiivisesti kaupungin suuntaan ja sitä välittyy myös raportoinnissa. Joidenkin selkeiden asiakokonaisuuksien suhteen on myös kartoitettu mahdollisuutta jatkaa kehittämistyötä uusien hankkeiden avulla.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Elinvoimajaosto merkitsee hankekatsauksen tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asian käsittelyn ajan asiantuntijana läsnä oli projektipäällikkö Antti Maantiehinno. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.