Elinvoimajaosto, kokous 24.4.2023

§ 22 Kotoutumisen avustusten myöntämisperiaatteet

LAIDno-2023-343

Valmistelija

  • Eila Pappila, työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö, eila.pappila@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin hallintosäännön 31 §:n mukaan elinvoimajaosto päättää tehtävänään olevien avustusten antamisen toimeenpanossa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista ja suunnitelmista, ellei tehtävää ole tässä säännössä annettu viranhaltijan tehtäväksi. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarviossa toimielimille sitovat tehtäväkohtaiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat. Talousarviossa on varattu kotouttamisen vuoden 2023 avustuksiin yhteensä 5.000 euroa.

Kotoutumisen edistämisen kohdeavustusta myönnetään voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille, toimintaryhmille laitilalaisiin ja Laitilassa asuviin kohdistuvaan toimintaan sekä erityisesti toimijoiden yhteistyössä toteuttamaan toimintaan. Avustuskohde voi olla esimerkiksi projekti, tilaisuus tai hankinta. Yhdelle toimijalle voidaan hakemuksesta myöntää avustusta viranhaltijapäätöksellä enintään 1 000 euroa. Yli 1 000 € kohdeavustukset päätetään elinvoimajaostossa. 

Elinvoima jaoston myöntämät kohdeavustukset ovat haettavana jatkuvassa haussa kuitenkin siten, että hakemukset liitteineen tulee palauttaa viimeistään 1.11.2023.

 

Ensisijaisesti avustuksia myönnetään:

  • ·         kotoutumista edistävään toimintaan
    • osallisuuden edistämiseen
    • yhteisöllisyyden edistämiseen
  • ·         suomen kielen opiskelun tukemiseksi
  • ·         maahanmuuttajien järjestämiin tapahtumiin

Kohdeavustushakemuksen tulee sisältää kustannusarvio ja selvitys siitä, kuinka toiminta edistää kotoutumista. Kohdeavustuksen käytöstä hakija velvoitetaan tekemään loppuraportti. Kaikki toimintaan liittyvät maksutositteet/kuitit tulee säilyttää ja liittää osaksi loppuraporttia. Loppuraportti tulee toimittaa 4 kk projektin päättymisestä tai hankinnan toteutuksesta.  Kohdeavustus maksetaan hyväksytyn kohdeavustuspäätöksen jälkeen, loppuraportin tarkastamisen yhteydessä avustusta voidaan kuitenkin periä takaisin, jos todelliset kustannukset ovat jääneet arvioitua pienemmiksi.  Loppuraporttiin pohjautuen hyväksyttäviksi kuluiksi luetaan todellisten, todennettavissa olevien kulujen perusteella syntyneet kustannukset. 
 
Myönteisiä avustuspäätöksiä tehdään avustuksen kriteerit täyttäville hakemuksille hakuajan sisällä (jatkuva haku). Myönnettäessä avustuksia rekisteröimättömille yhdistyksille ja vapaille toimintaryhmille ovat vastuuhenkilöinä avustuksen käytön suhteen hakemuksen allekirjoittajat. Mikäli avustuksen käyttötarkoitus oleellisesti muuttuu, on siitä tehtävä ilmoitus viipymättä asiaa käsittelevälle viranhaltijalle.  

 

Avustuksia myönnetään määrärahojen puitteissa.

Hakemuksessa on kerrottava:

  • ·         Yhdistyksen/ryhmän nimi ja osoite
  • ·         jäsenmäärä
  • ·         lisätietoja antavan henkilön yhteystiedot
  • ·         pankkitili
  • ·         paljonko avustusta haetaan ja mihin se on tarkoitus käyttää
  • ·         paljonko hakija on saanut avustusta Laitilan kaupungilta edellisenä vuonna ja mihin se on käytetty
  • ·         mitä muita avustuksia hakija on saanut muiden kuin Laitilan kaupungin myöntämänä

Avustusta haettaessa on myös käytävä ilmi:

  • ·         minkä suuruiseen asukasryhmään toiminta kohdistuu
  • ·         perustelut avustuksen hakemiseksi sekä suunnitelma avustuksen käytöstä

Hakija sitoutuu palauttamaan avustuksen siltä osin, kuin sitä ei ole käytetty avustusanomuksessa esitettyyn tarkoitukseen.

Avustushakemukset tulee ensisijaisesti toimittaa sähköisen linkin kautta tai osoitteeseen hallinto@laitila.fi  tai postiosoitteella Laitilan kaupunki/elinvoimajaosto, PL 25, 23801 Laitila (tai Keskuskatu 30, 23800 Laitila).

Avustusten jakoperiaatteet ja hakuohjeet ovat liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Elinvoimajaosto hyväksyy avustusten jakoperusteet edellä kuvatun mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö Eila Pappila. 


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.