Kaupunginhallitus, kokous 7.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Kaupungin ja Laitilan Vanhaintuki ry välinen tonttikauppa

LAIDno-2020-38

Valmistelija

  • Mika Palmulaakso, Maankäyttöinsinööri, mika.palmulaakso@laitila.fi

Perustelut

Laitilan Vanhaintuki ry on tehnyt 29.12.1970 Laitilan kunnan kanssa vuokrasopimuksen, jonka vuokra-aika on 50 vuotta. Vuokra-aika on umpeutumassa ja Laitilan Vanhaintuki ry on tehnyt päätöksensä lunastaa vuokra-alue omistukseensa. Vuokra-alueen myyntihinta on määritetty nykyhetken vastaavien asemakaavatonttien hintojen perusteella.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupungivaltuustolle hyväksyttäväksi esityslistan liitteen mukaisen kauppakirjaluonnoksen, jolla Laitilan kaupunki myy ja luovuttaa 400-419-2-259 Pähkinäkoto II -nimisen tilan kauppakirjaluonnoksessa määritetyin ehdoin.

Päätöksenteon peruste: Hallintosääntö 35 §

Päätös

Kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Raula oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.