Kaupunginhallitus, kokous 5.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 210 Osavuosikatsaus 1-6/2022

LAIDno-2022-458

Valmistelija

  • Marika Silvennoinen, Talousjohtaja, marika.silvennoinen@laitila.fi

Perustelut

Viranhaltijoiden on kuukausittain seurattava määrärahojensa toteutumista ja raportoitava siitä valiokuntaan tai lautakuntaan vähintään neljännesvuosittain. Raportointiaikataulun mukaiset raportit toimitetaan tiedoksi valiokunnille, lautakunnille ja kaupunginhallitukselle. Valtuustolle toimitetaan osavuosikatsaus neljännesvuosittain.

Vuosi 2022 on ollut erittäin poikkeuksellista aikaa. Vuoden 2021 lopussa tapahtunut koronarajoitusten purku ja siitä aiheutunut kysynnän kasvu johti maailmanlaajuiseen komponenttipulaan ja erityisesti energia- ja rakennuskustannusten voimakkaaseen kasvuun. Lisäksi inflaation kasvuun on vaikuttanut Venäjän 24.2.2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainaan. Korona ei myöskään ole vielä ohi ja vaikutukset näkyvät edelleen mm. sijaistyövoiman tarpeessa sekä toimeentulotuen kustannuksissa. Kesäkuussa 2022 inflaatio nousi 7,8 prosenttiin ja myös lainojen korot ovat alkaneet nousta. Laitilaan on saapunut Ukrainan sodan johdosta runsaasti sotaa pakenevia ihmisiä, joille on järjestetty kaupungin toimesta mm. asumispalveluja. Kaupunginvaltuusto myönsi vajaan 0,8 miljoonan euron määrärahalisäyksen ukrainalaisten palveluiden järjestämiseksi. Toisaalta maahanmuuttovirasto maksaa kaupungille sopimuksen mukaista korvausta majoituspalveluiden järjestämisestä vastaanottokeskuksen kautta. Korona-avustusten osalta on vielä epäselvää, miltä osin ne tulevat kattamaan koronasta aiheutuneita kustannuksia vuoden 2022 osalta.

Epävarmuutta talousennusteisiin tuovat mm. Ukrainan sodan jatkuminen ja sen mahdollisen talouskasvun hidastava vaikutus, korona sekä inflaatio. Alkuvuoden perusteella laadittu tulosennuste vuodelle 2022 on 0,5 milj. euroa ylijäämäinen (talousarviossa alijäämä 61 tuhatta euroa). Ennusteen paranemiseen vaikuttavat erityisesti talousarviota suuremmat verotulot. Kuntaliiton elokuussa julkaisemassa veroennustekehikossa verotulot vuodelle 2022 arvioidaan olevan lähes miljoona euroa talousarviossa arvioitua suuremmat. Merkittävin kasvu on ollut yhteisöverotuloissa.

Toimintakulut ovat toteutuneet hieman arvioitua matalampina. Huomattakoon, että huhtikuun alusta lähtien takautuvasti maksettavat palkkojen henkilökohtaiset lisät eivät näy vielä kokonaisuudessaan kesäkuun tuloksessa. Lisäksi kunta-alan kolmivuotinen sopimusratkaisu saavutettiin 8.6.2022. Vuonna 2022 vuosikeskiarvovertailussa edelliseen vuoteen verrattuna palkkakustannukset nousevat keskimäärin 1,76 prosenttia. Korotus (2 %) maksetaan takautuvasti kesäkuun alusta lähtien, mikä merkitsee, että loppuvuoden palkkakustannukset tulevat merkittävästi kohoamaan. Kesäkuun tuloksessa yleiskorotukset eivät vielä ole mukana. Henkilöstökulujen osalta nousua loppuvuodelle on odotettavissa myös siitä syystä, että kaikkia avoinna olevia tehtäviä ei olla saatu täytettyä suunnitellusti. Muiden kulujen osalta on huomioitava, että osa hankintasopimuksista päättyy kesken vuotta ja uudet sopimushinnat voivat olla merkittävästi vanhoja kalliimpia. Loppuvuodesta tulee tyypillisesti myös suuria kertaluonteisia laskuja, jotka laskutetaan pidemmältä ajalta toteutuneiden kulujen mukaisesti.

Koronan vaikutukset näkyvät myös sairauspoissaolojen määrässä, joka on kesäkuun loppuun mennessä kasvanut vuotta aiemmasta (460 päivää) ja on myös vuotta 2020 korkeampi.

Tehtäväkohtaisesti kesäkuun tilanteessa merkittävimmät ylitykset olivat elinkeinotoimessa, sosiaalitoimen hallinnossa, toimeentuloturvassa, perusterveydenhuollossa sekä liikenneväylät ja alueet -tehtäväalueilla.

Investointien toteutumaprosentti kesäkuun lopun tilanteessa on 37,7  %.

Osavuosikatsaus 1-6/2022 on käsitelty teknisessä valiokunnassa 24.8.2022, Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 16.8.2022, Sivistysvaliokunnassa 25.8.2022 sekä Rakennus- ja ympäristölautakunnassa 10.8.2022. Valiokuntakäsittelyt löytyvät viiteaineistona.

Laitilan kaupungin osavuosikatsaus 1-6/2022 sekä strategisten tavoitteiden toteuma ovat liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus merkitsee osavuosikatsauksen tiedokseen ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli talousjohtaja Marika Silvennoinen.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.