Perustelut
Laitilassa ulkoliikuntapaikkojen ylläpito ja huolto kuuluvat liikuntatoimen vastuulle. Suunnistajien ulkoliikuntapaikka on maasto ja harrastamiseen tarvitaan ajantaiset suunnistuskartat. Maastoissa tapahtuu karttaan vaikuttavia muutoksia koko ajan. Karttoja pitää ajantasaistaa jatkuvasti, sillä se menettää käyttökelpoisuutensa 4 – 10 vuodessa, taajama-alueilla ja aktiivisella metsänhoidolla tätäkin nopeammin. Suunnistuskarttojen valmistusta ohjaa Suomen Suunnistusliitto (SSL) kansainvälisen Suunnistusliiton (IOF) normien mukaisesti.
Laitilan Jyske ry:n suunnistusjaosto on hakenut liikuntatoimelta kenttämäärärahaa 2480 € suunnistuskarttojen uusimiseen Kärkölänkallion ja Lehtoniemi etelä -alueiden osalta.
Vuonna 2022 kenttämäärärahaa on annettu 80 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Suunnistusjaoston teettämät suunnistuskartat ovat kaikken harrastajien, sekä koulun ja varhaiskasvatuksen käytettävissä pyydettäessä jaostolta. Eri tahojen toiminnan helpottamiseksi on käyty hyvää keskustelua Laitilan Jyske ry suunnistusjaoston ja Laitilan kaupungin liikuntatoimen välillä joidenkin karttojen viemisestä internettiin. Keskustelua on tarkoitus jatkaa ja sopia käytännön järjestelyistä toimintatavan käyttöönottamiseksi.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää myöntää Laitilan Jyske ry:n suunnistusjaostolle kenttämäärärahaa karttojen uusimiseen 1984 €, mikä on 80 % kokonaiskustannuksista. Avustus maksetaan yhdistyksen ilmoittamalle tilille.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.