Perustelut
Laitilan kaupungin paikallinen tartuntatautitilanne on huonotunut nopeasti. Tartuntojen määrä on lisääntynyt merkittävästi ja jäljitystyö on ruuhkautunut ja vie paljon voimavaroja, vaarantaen osaksi jo muuta toimintaa.
Kaupungin varhaiskasvatusyksikkö Apilaniityn päiväkodissa on esiintynyt myös useita tartuntoja, ja sekä lapsia että varhaiskasvatuksen henkilöstöä on asetettu karanteeniin. Epidemiatilanteen edelleen pahenemista ja koronaviruksen leviämistä voitasiin ennaltaehkäistä sillä, että huoltajat järjestäisivät mahdollisuuksien mukaan lapsensa päivähoidon itse.
Kaupunki voi tehdä varhaiskasvatuksen maksujen perimisestä ja mahdollisista maksujen alennuksista oman päätöksen. Kaupunki voi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain (1503/2016) 13 §:n nojalla jättää perimättä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja silloin, kun huoltajat vastaavat itse lapsensa hoidosta. Tämän hetkisen paikallinen epidemiatilanne huomioiden tätä mahdollisuutta tulisi tarjota huoltajille.
Laitilan kaupunginhallintosäännön 30 § 5. mom. mukaan sivistysvaliokunta päättäätoimialansa perittävistä maksuista, taksoista ja ja niiden perusteista.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää, että varhaiskasvatusmaksuja ei peritä 16.12.2021 alkaen tai viimeistään 20.12.2021 alkaen, mikäli huoltajat vastaavat lapsen päivähoidon järjestämisestä itse. Asiakasmaksujen perimättä jättäminen päättyy 9.1.2022. Päätös ei koske yksittäisiä poissaolopäiviä. Päätös laitetaan täytäntöön koko varhaiskasvatuksessa.
Sivistysvaliokunta päättää delegoida edelleen ratkaisuvallan varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämisestä koronaepidemiatilanteesta johtuen sivistysjohtajalle heinäkuun 2022 loppuun. Mikäli paikallinen epidemiatilanne vaatii, voidaan sivistysjohtajan hallintopäätöksellä jatkaa varhaiskasvatusmaksujen perimättä jättämistä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.