Perustelut
Selostus hankkeesta skeittipuisto
Nuorison aloitteesta Laitilassa järjestettiin nuorten kuulemispäivä 4.10.2019, jonka johdosta on päätetty hankkia Laitilaan paikka (skeittipuisto), jossa alan harrastajat voisivat luvallisesti harjoittaa taitojaan rullalaudalla, potkulaudalla ja temppupyörällä. Hankkeen vaikeimmaksi kohdaksi osoittautui harrastuspaikan valinta, koska alue haluttiin mahdollisimman keskeiselle paikalle saavutettavuuden vuoksi. Monien vertailujen jälkeen skeittipuiston paikaksi valikoitui nykyinen paikka (400-419-0004-0040).
Paikasta johtuen hankkeesta on jätetty huomautuksia toimenpiteen vireilläoloaikana ja oikaisuvaatimuksia lupapäätöksen valitusaikana. Huomautukset ja oikaisuvaatimukset ovat kaikki koskeneet valittua sijoituspaikkaa. Varsinaista skeittipuistoa ei ole vastustettu.
Valittu skeittipuisto rajautuu lännessä, luoteessa ja etelässä kevyen liikenteen väylään, jota pitkin oppilaat kulkevat kouluun. Välittömästi väylän takana on kerrostaloasutusta.
Luoteessa, pohjoisessa ja koillisessa skeittiparkki rajautuu vanhaan pientaloalueeseen. Suunnitellun skeittiparkin ja asutuksen välissä on tällä hetkellä melko jyrkkä rinne ylöspäin, jossa on vahva sireenipensaikko ja rehevää puutarha-aluetta.
Itään on puistoa ja koulun aluetta, joka kattaa skeittipuiston ympäristöstä n. 40% osuuden.
Suunnitellun skeittiparkin eteläpuolella ja kevyen liikenteenväylän välissä on puita, joiden kaatamista harkitaan niiden ramppien roskaamisen aiheuttamien turvallisuusriskien vuoksi.
Toimenpideluvan kohteena oleva alue on autopaikkoineen, hiekkakenttineen ja liikuntavälinealueineen kokonaisuudessaan YO-merkinnällä (opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue) varustettua aluetta. Koulun käytössä olevat liikuntapaikkavarusteet ovat kaikkien kuntalaisten käytössä, kuten myös toimenpideluvalla nyt rakennettavat rakennelmat.
Nuorisovaltuusto teki aloitteen hankkeesta ja sivistysvaliokunta suhtautui hankkeeseen myönteisesti ja teki asiasta myönteisen päätöksen. Skeittiparkista järjestettiin suunnittelukilpailu ja voittajan selvittyä sivistysjohtaja teki viranhaltijapäätöksen suunnitelmien tilaamisesta. Tämän jälkeen vapaa-aikapäällikkö teki toimenpidelupahakemuksen. Sivistysvaliokunta anoi määrärahaa vuoden 2022 talousarvioon, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi.
Hankkeen rakennelmat ovat matalia, suunnitelmien mukaan korkein kohta (kaide) on 1,15 m maanpinnasta. Kyse ei ole rakennuksista, vaan rakennelmista. Rakennelmat ovat betonielementeistä koottuja, ja ovat siirrettävissä toiseen paikkaan tarvittaessa.
Vastaus valituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin.
Väittämät:
1. Päätös on syntynyt vastoin lakeja ja hyvää hallintomenettelyä.
Päätös on syntynyt Maankäyttö- ja Rakennuslain sekä Laitilan Kaupungin hallintösäännön mukaan, kuten jäljempänä todetaan.
2. Skeittipuisto alentaa naapurikiinteistöjen arvoa.
Näin ei väistämättä käy. Jos viereiselle kiinteistölle on muuttamassa lapsiperhe, puisto ja koulun läheisyys liikuntapaikkoineen ovat luultavasti ostohalukkuutta lisäävä tekijä. Jos kiinteistön ostoa suunnittelee lapseton talous, puiston vaikutus todennäköisesti riippuu mahdollisten omien lasten ja lastenlasten harrastuksista ja liikunnallisuudesta tai muista lapsista saaduista satunnaisista kokemuksista. Tällöin vaikutus ostohalukkuuteen voi olla lisäävä, vähentävä tai merkityksetön.
3. Häiriötekijät pientaloasutuksen läheisyydessä lisääntyvät.
Puistolle johtava katu on asemakaavassa merkitty kevyen liikenteen väyläksi, jolla on vieressä sijaitsevasta koulusta johtuen vilkas koulumatkaliikenne kouluaikoina. Kevyen liikenteen väylä jatkuu koulun ohi Eurantien toiselle puolelle, joten sillä on liikennettä aina. Liikennemäärän kasvusta eivät häiriötekijät kasva. Harrastajien paikallaolosta johtuvaa häiriötä tietysti tulee, kuten kaikista lasten ja nuorten harrastustoiminnasta. Suunnitellun skeittiparkin paikka on kunnan keskustaajaman keskellä. Ei voida olettaa, että keskellä kaupunkia olisi hiljaista, eikä lasten ääniä kuuluisi.
4. Yksittäisen viranhaltijan oikeus tehdä skeittiparkin toimenpidelupahakemus.
Toimenpidelupahakemuksen allekirjoittajalla on oikeus allekirjoittaa hakemus. Hakemus ei ole sijoituspaikkapäätös eikä rakentamispäätös.
Toimenpidehakemuksen allekirjoittaa henkilö, joka hallitsee kiinteistöä tai on valtuutettuna hankkeelle (MRL 131 §). 23.8.2021 vahvistetun Hallintösäännön mukaan: Sopimukset ja sitoumukset toimialueellaan tekee asianomainen valiokunta tai lautakunta, jollei se ole siirtänyt ratkaisuvaltaa viranhaltijalle. Allekirjoittajana on tällöin toimialajohtaja tai asianomaisen valiokunnan tai lautakunnan puheenjohtaja ja varmentaa asianomaisen tehtäväalueen johtaja. Viranhaltijan hänelle annetun päätösvallan nojalla tekemät päätökset samoin kuin niiden perusteella tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset allekirjoittaa päätöksentekijä itse.
5. Pitääkö sivistysvaliokunnan ottaa kantaa rakentamiseen, ja onko ottanut.
Sivistysvaliokunta on kokouksessaan 11.6.2020 käsitellyt nuorisovaltuuston aloitetta ja päättänyt 67 §:ssä seuraavasti:
Sivistysvaliokunta suhtautuu periaatteessa myönteisesti nuorisovaltuuston aloitteeseen. Skeittipuiston rakentamisehdotusta käsitellään tehtäessä investointiehdotuksia talousarvioehdotukseen vuodelle 2021.
6. Myönnetty määräraha ei ole rakentamispäätös eikä oikeuta viranhaltijaa päättämään sijoituspaikkaa.
Näin on. Sivistysvaliokunta on 14.10.2021 kokouksessaan ehdottanut vuoden 2022 talousarvioon betonisen skeittirampin rakentamiseen 100000 € määrärahaa, jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt. Eli määräraha on myönnetty vasta suunnittelukilpailutuksen jälkeen. Viranhaltijat ovat yhdessä todenneet, että muut mahdolliset sijoituspaikat ovat skeittiparkin paikaksi kelvottomia ja paikka on lopullisesti konkretisoitunut kilpailutusta aloitettaessa.
7. Olisiko paikan ja rakentamisen päättäjän pitänyt olla sivistysvaliokunta.
Nuoriso ehdotti aloitteessaan sijoitukselle erilaisia havaitsemiaan mahdollisia paikkoja. Paikasta päätti sivistystoimen tehtäväaluevastaavat.
8. Olisiko tällöin ollut valitusoikeus kaikilla kuntalaisilla.
9. Oliko kyseessä taktiikka, jolla valittajien määrä saatiin alhaiseksi.
Asia käsiteltiin normaalin käytännön mukaan, ja on huomattava, että aloite sijoituspaikasta on tullut käyttäjäkunnalta itseltään. Virkamiestyönä on käyty läpi ehdotettujen paikkojen mahdollisuus sijoitukseen. Skeittiparkkia ei kannata sijoittaa esim. sellaiseen paikkaan, jonka myyntiä harkitaan.
10. Asian valmistelu ja käsittely ei ole ollut hyvän hallintotavan mukainen.
Asian valmistelu ja käsittely on ollut hyvän hallintotavan mukainen. Asianosaisia on kuultu kuten MRL 133 § edellyttää ja käsitelty kuten MRL 134 § edellyttää.
11. Sivistystoimen pyytämän aloitusluvan toimeenpanon kieltäminen.
12. Toimenpideluvan käsittely rikkoi lakia asiakirjojen julkisuudesta.
13. Huomautusten ja oikaisuvaatimusten vastineet olivat ylimalkaisia ja vähätteleviä.
Vastineet on tehty sillä vakavuudella, jolla lakia ja säännöksiä muutenkin pitää noudattaa. Jos vastineista on tullut ylimalkainen tai vähättelevä tunne, se ei ole ollut vastineen tehneen viranhaltijan tarkoitus.