Kaupunginhallitus, kokous 3.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 240 Irtokalusteiden yhteishankinta

LAIDno-2022-1034

Valmistelija

  • Marika Silvennoinen, Talousjohtaja, marika.silvennoinen@laitila.fi

Perustelut

Valtio, kunnat, korkeakoulut ja seurakunnat tekevät julkisia hankintoja hankkiessaan tavaroita ja palveluita oman organisaationsa ulkopuolelta. Julkisten hankintojen tekemistä ohjaa hankintalaki.

Julkisia hankintoja voidaan tehdä yhteishankintoina. Liittymällä yhteishankintoihin (käytännössä puitejärjestelyihin tai dynaamisiin hankintajärjestelmiin) voidaan tehdä hankintoja ilman omaa kilpailutusta. 

Yhteishankintoja kannattaa tehdä silloin, kun tuotteiden ja palveluiden ostomäärät ovat suuria. Tyypillisiä yhteishankintoja ovat esimerkiksi IT-laitteet, asiantuntijapalvelut, matkapuhelimet ja työterveyshuollon palvelut.

Puitejärjestely on valmiiksi kilpailutettu sopimuskokonaisuus, jossa sovitaan hankinnan kohde, hinnat sekä osapuolten vastuut ja velvoitteet. 

Sarastia Oy tarjoaa mahdollisuutta liittyä irtokalusteiden yhteishankintaan. Sarastia Oy valmistelee parhaillaan uuden sopimuskauden kilpailutusta. Tavoitteena on, että uusi puitejärjestely olisi käytettävissä tammikuussa 2023.

Hankinnan kohteena ovat asiakasyhteisöiden tarvitsemat irtokalusteet jaettuna osakokonaisuuksiin seuraavasti:

1. Oppilas- ja koulukalusteet,

2. Toimisto- ja julkitilakalusteet.

3. Varhaiskasvatuksen kalusteet

Hankintaan sisällytettäviä palveluja ovat asiakaspalvelu, kartoituskäynti kalustettavissa tiloissa, layout-suunnittelu, laajempi sisustussuunnittelijan tekemä suunnittelu, inventointipalvelu, vanhojen kalusteiden kierrätyspalvelu sekä työympäristömäärittelypalvelu.

Myös käytettyjen kalusteiden osto tai kalusteiden vuokraaminen on sopimuksen perusteella mahdollista, mikäli tarjoajat tarjoavat tällaisia ratkaisuja.

Sopimuskausi on neljä (4) vuotta. Sopimukseen sisältyy asiakaskohtainen kuuden (6) kuukauden irtisanomisaika.

Sarastia Oy ottaa vastaan hankintaan sitoutumisia tarjouspyynnön julkaisuun asti. Tarjouspyyntö on tarkoitus julkaista viimeistään viikolla 43.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Laitilan kaupunki antaa sitoumuksen liittymisestä Irtokalusteet 2023-2026 puitejärjestelyyn ja solmittavaan sopimukseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sarastia Oy (virpi.nuutinen@sarastia.fi)

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.