Kaupunginhallitus, kokous 27.1.2025

§ 19 Valtionosuudet 2025

LAIDno-2024-875

Valmistelija

  • Marika Silvennoinen, talousjohtaja, marika.silvennoinen@laitila.fi

Perustelut

Valtionvarainministeriö on kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 5 §:n nojalla myöntänyt Laitilan kaupungille peruspalveluiden valtionosuutta ja vahvistanut kuntien verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta vuodelle 2025 yhteensä 10 421 736 (v. 2024: 10 517 564) euroa, josta verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen osuus on 2 770 522 (v. 2024: 2 823 878) euroa. Veroperustemuutoksista johtuva kunnallisverotulomuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille valtionosuuksien yhteydessä. Veromenetysten korvauksen osuus vuodelle 2025 on 1 150 157 (v. 2024: 1 704 564) euroa.

Vuoden 2025 valtionosuusprosentista on säädetty lailla kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta, jonka eduskunta hyväksyi 17.12.2024. Muutoksessa on otettu huomioon esimerkiksi työ- ja elinkeinopalvelujen järjestämisvastuun siirtyminen valtiolta kunnille, sote-uudistuksesta johtuva pysyvä valtionosuuden lisäsiirto ja sote-uudistuksen valtionosuusvaikutuksia lieventävä valtionosuuden lisäys sekä Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukainen peruspalvelujen valtionosuuden indeksikorotuksen yhden prosenttiyksikön leikkaus.

Valtionvarainministeriö on vahvistanut kuntien kotikuntakorvauksen suuruuden, jonka perusteella Laitilan kaupungin kotikuntakorvausmenot ovat yhteensä 170 024 (v. 2024: 78 964) euroa ja kotikuntakorvaustulot 285 290 (v. 2024: 341 153) euroa. Nettotulot ovat yhteensä 115 266 euroa (262 189 euroa vuonna 2024). Edellä mainitut menot ja tulot kirjataan käyttötalousosan tehtävään perusopetus.

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu valtionosuuden määrä Laitilan kaupungille vuonna 2025 on 1 266 540 euroa (v. 2024: 1 885 948 euroa).

Päätösten mukaiset valtionosuudet ilman kotikuntakorvauksia ovat yhteensä 12 838 433 euroa vuonna 2025 (12 403 512 v. 2024). Kaupungin talousarviossa on budjetoitu valtionosuuksia yhteensä 12 472 459 euroa ja kotikuntakorvauksia 115 266 euroa (netto). Valtiovarainministeriö on myöntänyt valtionosuutta 365 974 euroa enemmän kuin vuoden 2025 talousarviossa on arvioitu. Kotikuntakorvausten nettosumma on sama kuin talousarviossa.

Talousarvio pohjautuu VM:n valtionosuuksien osalta VM:n ja Kuntaliiton vuoden 2025 ennakkolaskelmaan. OKM:n valtionosuuksien arviointi tehtiin valmistavan opetuksen läsnäolokuukausien osalta manuaalisesti käyttäen arvion perusteena vuoden 2024 toteutuneita läsnäolokuukausia. Kaupunki myös teki syksyllä 2024 OKM:lle hakemuksen vuoden 2025 arvion muuttamisesta. Päätös perustuu kaupungin hakemukseen vuoden 2025 arvion osalta, mutta lisäksi siihen sisältyy vuoden 2023 valmistavan opetuksen läsnäolokuukausien arviokorjaus, jota ei ole talousarviossa huomioitu. Pääasiassa tästä syystä OKM:n valtionosuus on 290 827 euroa arvioitua suurempi.

Jos kunta on tyytymätön edellä mainittuihin valtion viranomaisten päätöksiin, on sillä oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus päätöksen tekijälle. Valtionosuuspäätökset vuodelle 2025 muutoksenhakuohjeineen ovat oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2025 käyttötalouden valtionosuus- ja kotikuntakorvauspäätökset varaten mahdollisuuden oikaisuvaatimuksen tekemiseen, mikäli päätösten tarkemmassa tarkastelussa havaitaan virheitä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli talousjohtaja Marika Silvennoinen. 


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.