Kaupunginvaltuusto, kokous 9.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Peltojen myynti

LAIDno-2022-70

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Kaupungin omistuksessa on peltoalueita vuokralla n. 55 hehtaaria. Peltolohkoja on useita, eikä niiden vuokraaaminen lohkojen pienuudesta johtuen ole järkevää, ellei niille ole suunniteltuna tulevaa maankäyttöä asemakaavoituksen kautta. Vuokrattuina viljelijöillä ei ole mielenkiintoa niiden kehittämiseen ja kaupungille ja saatava vuokratuotto jää tehtävään työhön nähden pieneksi. Suurin osa pelloista oon asemakaava-alueilla tai kaavoitukseen varatuilla alueilla, joten myytäväksi tässä vaiheessa jäisi n. 16,8 ha.

Peltomaan hinnat ovat tälä hetkellä korkealla, mikä puoltaa kaupungin peltojen myyntiä. Peltojen omistus on ollut perusteltua, mikäli niitä kyettäisiin käyttämään vaihtomaina maanhankinnassa esim. kaavoituksen toteuttamiseen. Myytäviksi esitetyt peltolohkot eivät ole kokonsa puolesta tähän soveltuneet.

Esityslistan liitteenä lista niistä peltolohkoista, joita esitetään myytäviksi.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus myöntää tekniselle toimelle luvan myydä tarjouskilpailun perusteella liitteessä mainitut peltolohkot.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.

Valmistelija

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti jättää viime kokouksessaan asian pöydälle lisätietojen saamiseksi. Aineistoa on nyt täydennetty karttaotteilla ko. peltoalueista ja nykyisin perittävistä vuokrista.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus myöntää tekniselle toimelle luvan myydä tarjouskilpailun perusteella liitteessä mainitut peltolohkot.

Päätös

Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Heikki Peltola ehdotti asian palauttamista valmisteluun. Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.

Valmistelija

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 31.1.2022 kokouksessaan pienehköjen peltolohkojen myynneistä ja antoi tekniselle toimelle luvan kilpailuttaa 9 peltoalueen myynti. Tarjoksia saatiin kaikista alueista ja korkeimpien tarjousten summa on kaikista alueista  267 205 €. Myytävät tilat ovat: Niittylä 3:15, Haapasaari 4:78, Harmaistenniitty 1:185, Helukainen 1:270, Tekomaa 4:40, Sillanpää 2:399, Kaariaisten kansakoulu 2:258, Ilmarila 3:101 ja Matikka 2:40.

Peltojen myynnin ajankohta on ollut varsin sopiva, sillä niiden hintataso on ollut suhteellisen korkea. Lisäksi nyt myytävät alueet hyödyttävät uusia omistajia huomattavasti paremmin kuin kaupungin omistuksessa ollessaan. 

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti peltoalueiden korkeimmat annetut tarjoukset, jotka ovat seuraavat:

Niittylä 3:15: Papinsaaren tila Oy 61 123,00 €

Haapasaari 4:78: Sami Haapaniemi 66 000,00 €

Harmaistenniitty 1:185: Jyrki Palin 2 400,00 €

Helukainen 1:270: Miika Lassila 10 000,00 €

Tekomaa 4:40: Jarmo Soini 12 300,00 €

Sillanpää 2:399: Timo Varjo 25 110,00 €

Kaariaisten kansakoulu 2:258: Sanna ja Aleksi Sukari 60 222,00 €

Ilmarila 3:101: Mikolan tila Oy 22 200,00 €

Matikka 2:40: Tuunan tila Frans Tuuna 7 850,00 €

Päätös

Asian käsittelyn aikana puheenvuoron käyttivät tekninen johtaja Raula, valtuutetut Peltola, Rinne ja Männistö.

Puheenvuorossaan Peltola esitti, ettei kaupunki myy tiloja Matikka 2:40, Helukainen 1:270, Sillanpää 2:399 ja Ilmarila 3:101. Valtuutetut Rinne ja Männistö kannattivat Peltolan tekemää muutosehdotusta.

Koska keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa oli suoritettava äänestys. Puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi äänestyksen siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotuksen hyväksymistä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Peltolan tekemän muutoksen hyväksymistä, äänestävät "ei".
Äänestysesitys ja -menettely hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 15 jaa-ääntä ja 15 ei-ääntä yhden valtuutetun ollessa esteellinen.

Todettuaan äänestystoimituksen päättyneeksi puheenjohtaja ilmoitti, että äänten mentyä tasan puheenjohtajan antama jaa-ääni ratkaisee kaupunginvaltuuston päätöksen; kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutettu Pilppula oli asianosaisena esteellinen käsittelemään ko. asiaa ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Äänestystulokset

  • Jaa 15 kpl 50%

    Riikka Saarela, Hanna Lahtonen, Tiina Saari, Jouko Aittakari, Pekka Kuusisto, Timo Rantanen, Tuomas Vuorio, Juha Raittinen, Eero Kuisma, Pertti Pokki, Jari Kiveinen, Seppo Lehtola, Matti Viljanen, Jukka Alkio, Susanna Saari

  • Ei 15 kpl 50%

    Janne Kuusisto, Jarkko Männistö, Heikki Peltola, Virve Aho, Ari Ketoniemi, Markku Lähteenmäki, Nina Arokoivu, Pertti Kerttula, Santeri Laaksonen, Henri Aitakari, Sari Lukkala, Ilmari Vuorela, Juha Kiviö, Pauliina Haijanen, Seppo Rinne

Tiedoksi

Tarjouksen jättäneet

Muutoksenhaku

Päätökseen voidaan hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valituskirjassa on ilmoitettava
- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla voi valitusasiakirjat lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Turun hallinto-oikeuden postiosoite on PL 32, 20101 Turku ja käyntiosoite Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, sähköposti turku.hao@oikeus.fi, puh. 0295642400 ja fax 0295642414. Sähköinen asiointi osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) 3 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 270 euroa.