Sosiaali- ja terveysvaliokunta, kokous 16.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite synnytyskulujen lisäksi maksettavasta vauvarahasta

LAIDno-2021-479

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Tanja Raisto-Elo esitti Keskustan valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Laitilan asukasluku on ollut laskussa jo jonkin aikaa. Viimeisten kahden vuoden aikana tilinpäätösten mukaan asukaslukumme on laskenut 175. Samanaikaisesti syntyvyys Laitilassa, ja koko maassa, on ollut huolestuttavalla tasolla. Vuonna 2020 Laitilaan syntyi 69 lasta. Syntyneiden lasten määrä on huolestuttavan pieni, ja ennuste tällä vuodelle ei ole viimevuotisesta juurikaan muuksi muuttumassa. Olemme kaikki asiasta yhtä lailla samaa mieltä, tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, ei vaan keskustelua asiasta huolestuneesti.

Keskustan valtuustoryhmä Tapio Kylä-Heikon johdolla teki vuonna 2019 valtuustoaloitteen maksuttomasta synnyttämisestä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan valmisteleman vastineen mukaan tämä otettaneen käyttöön vuonna 2022. Tämä on hyvä päätös ja lisää positiivista pöhinää. Tämän lisäksi pitäisi kehittää pysyvyyttä ja sitoutuneisuutta kotikuntaamme kohtaan. Kunnissa on alettu ottaa käyttöön niin sanottu vauvaraha. Kustavissa vauvaraha on ollut jo käytössä, mutta kunnanhallitus päätti nostaa vauvarahan summaa 500 eurosta 1000 euroon. Uudessakaupungissa tehtiin valtuustoaloite vauvarahan käyttöönotosta.

Valtuustoaloite

Esitämme, että Laitilan kaupunki alkaa maksamaan synnytyskulujen lisäksi vauvarahaa Laitilassa kirjoilla oleville perheille lapsen syntyessä. Vauvarahaa maksetaan lapsen synnyttyä 300 euroa ja lapsen täytettyä kolme vuotta 200 euroa. Vauvarahan hakemiseksi tulisi tehdä erillinen lomake. Kaikkiaan kustannuksia tulisi 500 euroa lasta kohden ja tämän lisäksi jo aiemmin päätetty synnytyskulut 49,50 euroa/vrk.

Laitilan kaupunki tavoittelee asukasluvun kasvua, ja katsommekin, että tavoitteen saavuttamiseksi lapsiperheitä ja vanhemmuutta on tuettava kaikin tavoin. Näin ollen vauvaraha olisi laitilalaisille perheille uusi tukimuoto, joka mahdollisesti lisäisi yhdessä maksuttoman synnyttämisen kanssa muuttamaan paikkakunnalle. Vauvarahan maksamisen jaksottaminen sitouttaisi perheitä asumaan pidempään Laitilassa kuin kertaluonteinen vauvaraha. Vauvarahan käyttöönotto tulisi ottaa huomioon laadittaessa vuodelle 2022 talousarviota."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa,​ että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on sosiaali- ja terveysjohtajalla. 

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto käy aloitteesta lähetekeskustelun.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Johanna Ahokas, sosiaali- ja terveysjohtaja, johanna.ahokas@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin strategia vuosille 2022-2025 linjaa visiossaan, että Laitila voittaa väestöennusteet ja pystyy kasvamaan maltillisesti. Strategian toimeenpano on parhaillaan käynnistymässä ja toimialoilla ryhdytään valmistelemaan vuoden 2023 toiminnan tavoitteita sekä toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi. 

Laitilassa vuoden 2020 syntyneiden lasten määrä on ollut 72 lasta ja vuonna 2021 73 lasta. Vuoden 2022 ennuste on näiden aiempien vuosien kaltainen. Täten vauvarahan kustannus (300 euroa/syntyvä lapsi) vuonna 2022 on vuoden 2021 lapsiluvun mukaan laskettuna 21 900 euroa. Mikäli vauvarahaa päädyttäisiin tarjoamaan vuonna 2022 myös kolme (3) vuotta täyttäneiden lasten osalta, kustannus (200 euroa/lapsi) vuoden 2019 syntyvyyden (57 lasta) mukaan laskettuna on 11 400 euroa. Vuonna 2023 vastaava summa kolme (3) vuotta täyttäneiden osalta vuoden 2020 syntyneiden lasten mukaan laskettuna on 14 600 euroa. 

Laitilan Sosiaali- ja terveystoimiala ei ole varautunut vuoden 2022 talousarviossa vauvarahan kustannuksiin. Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät 1.1.2023 hyvinvointialueiden järjestettäväksi. Näin ollen Sosiaali- ja terveystoimiala ei suunnittele strategian toimeenpanoa kaupungissa vuodelle 2023. Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen jää muutoksen myötä edelleen kuntien tehtäväksi. Mikäli Laitilan kaupunki päättää jatkossa tukea lapsiperheitä sekä pyrkiä vaikuttamaan syntyvyyteen maksamalla vauvarahaa, on syytä tutkia asiaa ja sen vaikutuksia vielä tarkemmin.   

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Johanna Ahokas, sosiaali- ja terveysjohtaja, johanna.ahokas@laitila.fi

Sosiaali- ja terveysvaliokunta antaa yllä olevan vastauksen tiedoksi kau­punginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen koskien vauvarahan maksamista.

Päätös

Valiokunnan jäsen Ilpo Haalisto esitti, että kolmannesta lapsesta maksetaan 1000 euroa ja seuraavista lapsista maksetaan 1000 euroa/lapsi. Ilpo Haaliston esitys raukesi kannattamattomana.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto