Kaupunginvaltuusto, kokous 13.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 125 Vuoden 2021 talousarvion investointiosan muutokset

LAIDno-2021-973

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Vuoden 2021 talousarvion investointiosion kohteet on pääosin saatu toteutettua poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Koronatilanne ja henkilöstömuutokset ovat aiheuttaneet lisähaasteita tällekin vuodelle. Talousarvion seurannan kannalta on syytä korjata niiden merkittävimpien kohteiden määrärahoja, mitkä ovat toteutuneet merkittävästi arvioitua edullisemmin sekä poistaa niiden kohteiden määrärahat, joita ei ole ollut mahdollista toteuttaa tänä vuonna.

Varppeen koulun ja kellarien peruskorjaukseen on varattu vuodelle 2021 950.000,00 €:n (alv 0%) suuruinen investointimääräraha. Kellarisaneerauksen urakka on laajentunut lisätöillä, kuten vanhojen iv-hormien purkutöillä, sekä niiden jälkien paikkaustöillä ja tekniikan muutoksilla, joita ei ole ollut mahdollista ennakoida suunnitteluvaiheen aikana. Varppeen yläkoulussa on toteutettu ulkoseinien tiivistystöitä, ilmanvaihdon parantamista luokissa, piipun läpiviennin paikkaustöitä, lisäksi on toteutettu lisätutkimuksia yhteen luokkatilaan. Toimenpiteet ovat kaikki sisäilman parantamiseen kohdistuvia toimia. Näiden ennakoimattomien töiden takia investointimäärärahaan esitetään 250.000,00 € (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha.

Terveyskeskuksen varavoimarakennuksen määrärahat olivat varattu vuodelle 2020.Työt siirtyivät loppuvuoteen resurssipulan takia. Lisäksi samaan hankkeeseen lisättiin happikeskuksen rakentaminen. Vuodelle 2021 ei ole varattu määrärahaa kyseisiin toimenpiteisiin. Kustannukset on kirjattu omalle hankenumerolle, jonne esitetään 190.000,00 € (alv 0 %) suuruista lisämäärärahaa tälle vuodelle.

Terveyskeskuksen hissisaneeraukseen on varattu vuodelle 2021 50.000,00 € (alv 0 %) suuruinen investointimääräraha. Hankinta kilpailutettiin kesällä ja työ tilattiin edullisimman tarjouksen jättäneeltä toimittajalta Schindler Oy:ltä. Heidän tarjouksensa oli 57.600,00 € (alv 0 %). Koronan aiheuttaman hinnannousujen investointimäärärahaa esitetään lisättäväksi 10.000,00 € (alv 0 %).

Kaupungintalon iv-saneeraus on valmistunut 29.9.2021. Hankkeelle on varattu vuodelle 2021 investointimääräraha 500.000,00 € (alv 0 %). Rakennustyöt ovat laajentuneet kiinteistön palokatkojen asennuksilla, joita ei ole ollut aikaisemmin toteutettu. Palokatkot on toteutettava rakennusmääräysten vaatimalla tavalla. Lisäksi kohteen telineiden ja aputasojen rakentaminen sekä irtaimiston suojaaminen on nostanut kustannuksia, joita ei ole pystytty ennustamaan. Lisätöiden takia hankkeelle esitetään varattavaksi 50.000,00 € (alv 0 %) suuruista lisämäärärahaa.

Teknisen toimen varikon piha-alueen sadevesijärjestelmää on korjattu kesällä 2021, koska vedenpoisto ei ole toiminut kunnolla ja piha on lainehtinut. Maankaivuun lisäksi pihan pintoja on suoristettu ja ne pinnoitetaan uudestaan avatuilta osin. Kustannukset on kirjattu omalle hankenumerolle, jonne esitetään varattavaksi 40.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen investointimääräraha tälle vuodelle.

Winnovan hallintorakennuksen iv-saneeraukseen on varattu vuodelle 2021 500.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen investointimääräraha. Hanke siirretään vuodelle 2022 käyttäjän toiveesta, jolloin vuonna 2021 toteutetaan alustavia töitä, sekä auditorion akustointi ja valaistus. Vuoden 2021 määrärahoista jää käyttämättä 250.000,00 € (alv 0 %).

8-tien yrityskeskuksen iv-saneeraukseen on varattu vuodelle 2021 400.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen investointimääräraha. Hanketta ei ollut mahdollista toteuttaa kokonaan vuonna 2021 työmäärän takia. Hanke aloitettiin lokakuussa ja se valmistuu toukokuussa 2022. Vuoden 2021 määrärahoista jää käyttämättä 200.000,00 € (alv 0 %).

Jäähallin pesuhuoneiden saneeraukselle on varattu vuodelle 2021 80.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen investointimääräraha. Hanke on toteutettu ennakoitua edullisemmin, jolloin määrärahoista jää käyttämättä 15.000,00 € (alv 0 %).

Terveyskeskuksen vainajakylmiön uusimiselle on varattu vuodelle 2021 30.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen investointimeno. Kylmiö päätettiin olla hankkimatta, mutta sitä korjataan tällä investointimäärärahalla. Investointimenosta jää käyttämättä 10.000,00 € (alv 0 %).

Kappelimäen koulun metallityöluokan kärynpoisto -hanke on toteutettu 2020. Vuoden 2021 määrärahat jäävät käyttämättä: 60.000,00 € (alv 0 %).

Urheilutalon peruskorjaukseen varattu investointimeno 20.000,00 € (alv 0 %) vuodelle 2021 jää käyttämättä, sillä suunnitellut korjaustoimenpiteet ovat huomattavasti suuremmat.

Kappelimäen koulun iv-saneerauksen suunnittelulle on varattu vuodelle 2021 50.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen investointimääräraha. Hanke tullaan siirtämään vuodella eteenpäin, koska kiireellisemmät hankkeet menevät edelle.

Esteettömän uimarannan rakentamiselle on varattu vuodelle 2021 25.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen investointimääräraha. Hanke on päätetty toteuttaa vuonan 2022. Investointimenosta jää käyttämättä 22.000,00 € (alv 0 %).

Ehdotus

Esittelijä

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Tekninen valiokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että tehdään seuraavat muutokset investointiosaan:

  • Varppeen koulun peruskorjauksen investointiin lisätään 250.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Terveyskeskuksen varavoimarakennuksen rakentamiselle lisätään 190.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen uusi investointihanke
  • Terveyskeskuksen hissisaneerauksen investointiin lisätään 10.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Kaupungintalon iv-saneerauksen investointiin lisätään 50.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Varikon sadevesijärjestelmän korjaukselle lisätään 40.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen uusi investointihanke
  • Winnovan hallintorakennuksen iv-saneerauksen investoinnista poistetaan 250.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen määräraha
  • 8-tien yrityskeskuksen iv-saneerauksen investoinnista poistetaan 200.000 €
  • Jäähallin pesuhuoneiden saneerauksesta poistetaan käyttämättä jäänyt 15.000 €
  • Terveyskeskuksen vainajakylmiön uusimisesta poisteaan käyttämättä jäävä 10.000 €
  • Kappelimäen koulun metallityöluokan kärynpoisto -hanke poistetaan 60.000 €
  • Urheilutalon peruskorjauksen investointi meno poistetaan 20.000 €
  • Kappelimäen koulun iv-saneerauksen suunnitteluraha poistetaan 50.000 €
  • Esteettömän uimarannan rakentamismääräraha poistetaan 22.000 €

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää tekninen valiokunnan ehdotuksen mukaisesti edelleen kaupunginvaltuustolle, että investointiosaan tehdään seuraavat muutokset:

  • Varppeen koulun peruskorjauksen investointiin lisätään 250.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Terveyskeskuksen varavoimarakennuksen rakentamiselle lisätään 190.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen uusi investointihanke
  • Terveyskeskuksen hissisaneerauksen investointiin lisätään 10.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Kaupungintalon iv-saneerauksen investointiin lisätään 50.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Varikon sadevesijärjestelmän korjaukselle lisätään 40.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen uusi investointihanke
  • Winnovan hallintorakennuksen iv-saneerauksen investoinnista poistetaan 250.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen määräraha
  • 8-tien yrityskeskuksen iv-saneerauksen investoinnista poistetaan 200.000 €
  • Jäähallin pesuhuoneiden saneerauksesta poistetaan käyttämättä jäänyt 15.000 €
  • Terveyskeskuksen vainajakylmiön uusimisesta poisteaan käyttämättä jäävä 10.000 €
  • Kappelimäen koulun metallityöluokan kärynpoisto -hanke poistetaan 60.000 €
  • Urheilutalon peruskorjauksen investointi meno poistetaan 20.000 €
  • Kappelimäen koulun iv-saneerauksen suunnitteluraha poistetaan 50.000 €
  • Esteettömän uimarannan rakentamismääräraha poistetaan 22.000 €

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli talousjohtaja Marika Silvennoinen.

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää teknisen valiokunnan ehdotuksen mukaisesti, että investointiosaan tehdään seuraavat muutokset:

  • Varppeen koulun peruskorjauksen investointiin lisätään 250.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Terveyskeskuksen varavoimarakennuksen rakentamiselle lisätään 190.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen uusi investointihanke
  • Terveyskeskuksen hissisaneerauksen investointiin lisätään 10.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Kaupungintalon iv-saneerauksen investointiin lisätään 50.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen lisämääräraha
  • Varikon sadevesijärjestelmän korjaukselle lisätään 40.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen uusi investointihanke
  • Winnovan hallintorakennuksen iv-saneerauksen investoinnista poistetaan 250.000,00 €:n (alv 0 %) suuruinen määräraha
  • 8-tien yrityskeskuksen iv-saneerauksen investoinnista poistetaan 200.000 €
  • Jäähallin pesuhuoneiden saneerauksesta poistetaan käyttämättä jäänyt 15.000 €
  • Terveyskeskuksen vainajakylmiön uusimisesta poisteaan käyttämättä jäävä 10.000 €
  • Kappelimäen koulun metallityöluokan kärynpoisto -hanke poistetaan 60.000 €
  • Urheilutalon peruskorjauksen investointi meno poistetaan 20.000 €
  • Kappelimäen koulun iv-saneerauksen suunnitteluraha poistetaan 50.000 €
  • Esteettömän uimarannan rakentamismääräraha poistetaan 22.000 €

Päätös

Asian käsittelyn aikana puheenvuoroja käyttivät valtuutetut Pokki, Aho, tekninen johtaja Raula, valtuutetut Viljanen, Haijanen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja/valtuutettu Pekka Kuusisto ja valtuutettu Janne Kuusisto.

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tekninen toimi, taloustoimi

Muutoksenhaku

Päätökseen voidaan hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valituskirjassa on ilmoitettava
- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
- muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla voi valitusasiakirjat lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Turun hallinto-oikeuden postiosoite on PL 32, 20101 Turku ja käyntiosoite Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, sähköposti turku.hao@oikeus.fi, puh. 0295642400 ja fax 0295642414. Sähköinen asiointi osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) 3 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 260 euroa.