Kaupunginvaltuusto, kokous 15.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 116 Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien valtuustoaloite koskien kotimaisen ruuan käyttöä Laitilan kaupungin tarjoiluissa (lisäpykälä)

LAIDno-2021-1175

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Riikka Saarela esitti Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Helsingin kaupunki linjasi runsas viikko sitten, että se käyttää jatkossa tilaisuuksissaan sesongin mukaista kasvisruokaa ja lähikalaa. Tänään Turussa valtuutetut tekivät vastaavansuuntaisen aloitteen kaupungin tarjoilujen suhteen.

On käsittämätöntä miten pääkaupunki voi kääntää selkänsä kotimaiselle vastuulliselle ruuantuotannolle ilmasto- ja ympäristöperustein ja samalla aiheuttaa mittavat päästöt käyttämällä lämmitykseen kivihiiltä. On myös käsittämätöntä, että ulkomailla tuotettu kasvisperäinen ruoka olisi parempi vaihtoehto ympäristön kannalta kuin kotimainen ruuantuotanto.

Kaikenlainen ääripäihin asettuminen ja niiden korostaminen on nykypäivän trendi. Ruuantuotannon suhteen se toimii erityisen huonosti. Suomessa tuotetaan maailman puhtainta ruokaa ja sen suosiminen on paras ympäristöteko. Kasvisten, ennenkaikkea kotimaisten, määrän lisääminen ruokalautasella on perusteltua, mutta liha- ja maitotuotteet kuuluvat yhtälailla monipuoliseen ja terveelliseen ruokavalioon.

Ympäristöteot ovat kokonaisuuksien summa ja tällä Helsingin linjauksella on symbolinen vaikutus vähennettyjen päästöjen suhteen. Ennenkaikkea se on vahingollista leimaamista suomalaisen elintarviketuotannon suhteen. Kotimaisessa ruuantuotannossa kiinnitetään paljon huomiota hiilijalanjäljen pienentämiseen ja haetaan uudenlaisia tuotantotapoja. Suomalaista ruokaa, sen puhtautta ja vastuullisuutta arvostetaan ulkomailla ja niin pitäisi olla myös täällä meillä. Kaupunkien rooli arvovalintojen tekijänä on merkittävä ja niiden tulee seistä kotimaisen tuotannon puolestapuhujina ja osoittaa teoillaan arvostuksensa.

Kannattavuuden heikentyessä ei ole millään lailla itsestäänselvää että kotimaisen ruuan tuotanto säilyy entisellään myös jatkossa. Nykyisessä maailmantilanteessa ja epävarmuudessa on erityisen tärkeää että Suomessa tuotetaan ruokaa ja mahdollisissa kriisitilanteissa voimme luottaa että huoltovarmuus on taattu ruuansaannin kannalta.

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Laitilan kaupunki käyttää tarjoiluissaan kotimaista ruokaa, sekä lihaa, kalaa ja kasviksia monipuolisesti ja kiinnittää huomiota valinnoissaan mahdollisimman lähellä tuotetun ruuan valitsemiseen."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi em. valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.