Kaupunginhallitus, kokous 11.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 330 Tasapainon puolesta - IPU:n valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien kaupungin tuottamien aterioiden kotimaisuusasteen nostamista

LAIDno-2020-449

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Henri Aitakari esitti Tasapainon puolesta - IPU:n valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Kaupassa käydessäni pyrin aina selvittämään ostamieni tuotteiden valmistusmaan. Samoin olen huomannut monien muiden kuntalaisten tekevän. Erityisen tarkkaan asiaa syynätään silloin, kun on kyse ruoasta. Jos haluamme syödä laadukasta, turvallista ja maistuvaa ruokaa, on valittava kotimainen vaihtoehto.

Näin toimien pystymme kyllä takaamaan ruokamme alkuperän silloin, kun syömme kotona, mutta moni syö päivän aikana muuallakin. Esimerkiksi kuntamme sadat koululaiset syövät päivittäin koululounaan. Mistä voi tietää kouluissa tarjottavan ruoan alkuperästä? Eipä oikein mistään. Ulkomailta tuotuja aineksia löytyy lautaselta takuuvarmasti ainakin silloin, kun on kalaruokaa.

Kotimaisen kalan liian vähäinen käyttö on pitkäaikainen ongelma. Muutaman viime vuoden aikana einesvalmistajat ovat tosin alkaneet hyödyntää kotimaista kalaa selvästi aiempaa enemmän, mutta sekään ei näy esimerkiksi koulujen ruokalistoilla. Tuoreen kalan osalta myyjien valikoimat vaihtelevat, saatavuus on usein arvoitus ja ainoa pysyvä näyttää olevan rehulla kasvatettu norjalainen ns. merilohi. Näin siitä huolimatta, että elämme tuhansien järvien maassa, jossa on myös runsaasti Itämeren rantaviivaa.

Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa tähän asiaan on reagoitu, ja hallitusohjelmasta löytyy kirjaus kotimaisen kalan käytön lisäämisestä. Tätä tavoitetta varten maa- ja metsätalousministeriö on laatinut edistämisohjelman, joka on parhaillaan lausuntokierroksella. Siinä kotimaisen kalan käyttö pyritään kaksinkertaistamaan. Tämä toisi mukanaan niin terveydellisiä, taloudellisia kuin ympäristön tilaan liittyviä hyötyjä. Maksammeko norjalaisille kalankasvattajille vai suomalaisille kalastajille ja kalanjalostajille, on mitä suurimmassa määrin arvovalinta. Jos annoshinta tämän takia vähän nousee, sen ei pitäisi olla kokonaisuuden kannalta lainkaan huono asia.

Kaikkeen edellä mainittuun vedoten esitän, että Laitilan kaupunki aloittaa selvitystyön ruokahuollon raaka-aineiden kotimaisuusasteen nostamiseksi kiinnittäen erityistä huomiota siihen, että kotimaisen kalan osuutta kasvatetaan kaupungin ateriatuotannossa. Laitila on Hinku-kuntana tehnyt jo aiemmin erinäisiä ratkaisuja vähentääkseen hiilen käyttöä ja parantaakseen ympäristön tilaa. Tämän aloitteen toimet olisivat niille loogista jatkumoa ja niillä olisi myös suora terveysvaikutus."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista käsittelyä varten.

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on hallintojohtajalla.

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto käy aloitteesta lähetekeskustelun.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Vastine IPU:n valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen koskien kaupungin tuottamien aterioiden kotimaisuusasteen nostamista kiinnittäen huomiota kotimaisen kalan osuuteen ateriatuotannossa 

Ruokailu niin kaupungin varhaiskasvatuksen yksiköissä, kouluissa kuin ikäihmisten asumisyksiköissä, kotipalvelussa on paitsi välttämätön mm. energian saannin vuoksi, myös nautinnon ja elämyksen lähde, sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä asenne- ja tapakasvatuksen väline. Laitilassa valmistetaan päivittäin varhaiskasvatuksessa ja kouluissa1 740 ateriaa viidessä valmistuskeittiössä ja Kaukolankodin keittiössä ikäihmisille 520 ateriaa päivässä. Kunnalliset ravitsemispalvelut ovat jo pitkään tasapainoilleet kustannussäästöjen ja elintarvikkeiden alkuperän kanssa. Ruoan alkuperällä on kuitenkin monipuolinen merkitys. Esimerkiksi kotimaisen ruoan yhteiskunnalliset vaikutukset ovat merkittävät, kun huomioidaan mm. työllisyys- ja talousvaikutukset, elintarvikkeiden seurattavuus ja tuoteturvallisuus. Voidaanpa asiaa lähestyä myös esim. huoltovarmuuden näkökulmasta. 

Laitilan kaupungin ruokapalvelussa koulujen, päiväkotien ja ikäihmisten palveluasumisen ruokalistat suunnitellaan 7. viikon kiertäviksi listoiksi. Ruokalistasuunnittelussa otetaan huomioon vuoden aikana tulevia teemoja ja asiakkaiden toiveita sekä tuoteuutuuksia. Ruokalistoja pyritään myös muokkaamaan asiakastyytyväisyyskyselyiden perusteella sekä huomioimaan voimassa olevat ravintosuositukset eri ikäryhmille. 

EU:n myötä tuontielintarvikkeiden osuus on kasvanut ja houkutus hankkia säästöpaineiden alla hieman halvempia ulkomaisia elintarvikkeita, kotimaisinakin saatavien tuotteiden sijaan, on tiedostettava. Viime vuosina julkisen sektorin käyttämien elintarvikkeiden kotimaisuusaste on kuitenkin ollut nousussa.  Laitilassa lounaan elintarvikkeisiin varattu kustannus vaihtelee eri yksiköissä 1,05 – 1,56 euroa. 

Kaupunki kilpailuttaa hankinnat kansallisen lainsäädännön sekä Laitilan kaupungin hankintaohjeita noudattaen. Hankintalain tarkoitus on taata yhteisten verorahojen järkevä käyttö. Samalla on kuitenkin kohdeltava tuotteiden tarjoajia yhdenvertaisesti, toimittava avoimesti ja toteutettava suhteellisuusperiaatetta. Ostaja määrittää haluamansa tuotteen laadun niin ympäristön, pakkauksen kuin toimitustenkin suhteen ja tarjoaja pyrkii tarjoamaan kriteerit täyttäviä tuotteita. Ympäristövaikutusten huomioiminen Hinku-kaupungissa tulisi olla myös mukana hankintojen kilpailutuksessa, mikä mahdollistaa ns. lähiruoan painottamisen laatukriteerinä siinä laajuudessa, missä se taloudellisesti on mahdollista ja kilpailua vääristämättä. Kaupunki on mukana Hansel Oy:n kilpailuttamassa elintarvikkeiden ja nonfood- tarvikkeiden puitesopimuksessa 31.1.2024 asti. Tämän lisäksi on mahdollisuus osallistua optiovuosien käyttöön. Puitesopimuksella varmistetaan ruokapalvelun noudattavan ravitsemissuosituksia, voimassa olevia säädöksiä sekä toimivan vastuullisesti ympäristö huomioon ottaen. Sopimuksella varmistetaan, että elintarvikkeiden suola, - rasva, - kuitumäärät ovat suositusten mukaisia. Sopimuksessa mukana olevien lihatalojen (Atria, HKScan ja Saarioinen) tuotteet ovat kotimaisia. Myös pakastekasviksissa kiinnitämme huomiota kotimaisuuteen. 

Kesprolta saadun tilaston mukaan kala-ostoja Laitilan ruokapalveluilla aikavälillä 08.2020 – 07.2021 on ollut 4 632kg, minkä kustannus on ollut 23 902 euroa. Kotimaisten kalatuotteiden osuus em. määrästä on 1 446kg (31,2 %) ja osuus kustannuksista 10 277 euroa (43 %). Syy kotimaisen kalan osuuden pienuuteen selittyy kustannuseroilla ulkomaiseen kalaan nähden. 

Laitilan kaupungin ruokapalvelun valmistuskeittiöissä kalatuotteita tarjotaan vähintään kerran viikossa ja mahdollisimman monipuolisesti. Kouluissa ja päiväkodeissa kalaruokien menekkiin vaikuttavat edelleen asenteet kalaruokia kohtaan. Esimerkiksi silakasta valmistettu ruoka maistuu lapsille keskimäärin huonommin kuin esim. seitistä/turskasta valistetut kalapuikot yms. Tämä aiheuttaa haastetta valmistuskeittiöille arvioitaessa, minkä verran kalaa ostetaan ja samalla, miten hallita kalatuotteiden hävikkiä.  

Kaupungin kouluissa em. ajanjaksolla tarjottiin kalatuotteita 2 487kg, joiden kustannus oli 3 231 euroa. 

Monelle ikäihmiselle kalaruoat ovat mieluisia ja tuttuja, joten heille kalan lisääminen ruokalistalle ei aiheuta samanlaista haastetta. Ikäihmisten palveluyksiköissä vastaavat luvut ovat 1 084kg ja 5 441euroa. 

Kaupungin ruokapalveluissa lisätään mielellään ruokalistoille enemmän tuoretta kalaa ja kalatuotteita. Kotimaista kalaa pyritään käyttämään mahdollisuuksien mukaan. Käytännössä toteutusta haastaa tuotteiden hinta, mutta myös saatavuus.  

Yhteenvetona voidaan todeta kalaa ja kalatuotteita käytettävän kaupungin ruokapalveluissa 1-2 kertaa viikossa. Kalatuotteiden kotimaisuusasteeseen pyritään kasvattamaan tiiviillä yhteistyöllä yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoite on nostaa kalaruokien tarjoilua kaupungin ruokapalvelussa entisestään esimerkiksi Itämeren kaloista valmistettavin uusien tuotteiden avulla. Talousarviovalmistelussa vuodelle 2022 elintarvikkeiden menomäärärahaa ei ole kyetty korottamaan. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus antaa vastineena otsikossa mainittuun valtuustoaloitteeseen edellä olevan hallintojohtajan antaman selvityksen.

Päätös

Ehdotus hyväkyttiin


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.