Perustelut
Laitilan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on 9.11.2005 myöntänyt yhteisen ympäristöluvan jokamiesluokan autourheiluradalle ja motocrossradalle Laitilan kaupungin Kodjalan kylän tilalle Rata-alue, 400-410-9-46. Ympäristöluvasta on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen, jonka päätöksellä (9.6.2008) lupamääräyksiä on huoltoalueen ja toiminta-aikojen osalta muutettu. Toiminnanharjoittajan voimassa olevassa ympäristöluvassa on määrätty toiminnanharjoittaja jättämään hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi viimeistään 31.12.2015.
Ympäristönsuojelulain muutoksen (423/2015) tultua voimaan 1.5.2015 velvoite lupamääräysten tarkistamisesta (YSL 71 §) on rauennut. Valvontaviranomaisen tulee säännöllisessä valvonnassa arvioida tällöin luvan muuttamisen tarve vuoden kuluessa luvassa määrätystä tarkistamisen ajankohdasta ympäristönsuojelulain 89 §:n mukaisesti. Radalle suoritettiin 28.7.2021 tarkastus luvan muuttamisen tarpeen arvioimiseksi.
Tarkastuksessa todettiin, että toimintaa harjoitettiin lupamääräysten mukaisesti. Pohjaveden- ja maaperän suojelu on otettu huomioon mm. erillisellä katoksella, joka on varustettu umpisäiliöllä, huoltomatoilla ja parkkialueen sijoittamisella pohjavesialueen ulkopuolelle. Lisäksi toiminnan pohjavesivaikutuksia on tarkkailtu vuosittain, ja otetut näytteet ovat olleet puhtaita. Kasitien ohituskaistojen rakentaminen vaikuttaa radalle johtavaan tiehen, ja kulku tullaan tulevaisuudessa ohjaamaan toista reittiä. Molempien ajoratojen käyttö on vuosien aikana vähentynyt, sillä harrastajien määrä on pienentynyt. Tarkastuksesta on laadittu 9.8.2021 päivätty muistio.
Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen valvonnan, häiriöilmoitusten, yleisöilmoitusten eikä toteutetun tarkastuksen perusteella ole tiedossa ympäristönsuojelulain 89 §:n 2 momentissa mainittujen perusteiden mukaisia seikkoja, joiden perusteella Vakka-Suomen Urheiluautoilijat ry:n ja Vakka-Suomen Moottorikerho ry:n yhteistä ympäristölupaa olisi tarve muuttaa.
Toiminnanharjoittajan tulee huomioida, että lupamääräysten tarkistamista koskevan säännöksen kumoamisesta huolimatta toiminnanharjoittajan on haettava luvan muutosta, jos toiminnassa tapahtuu toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu olennainen muutos.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuija Kailaste, Ympäristöpäällikkö, tuija.kailaste@laitila.fi
Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa, että Vakka-Suomen Urheiluautoilijat ry:n ja Vakka-Suomen Moottorikerho ry:n moottoriurheiluradan ja motocrossradan ympäristölupaa, kiinteistöllä Rata-alue, 400-410-9-46, ei ole tarpeen muuttaa.