Kaupunginhallitus, kokous 1.12.2025

§ 294 Vuoden 2025 investointiohjelman määrärahamuutokset / Tekninen toimi

LAIDno-2025-753

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Raula, tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Eva Nurmi, Kiinteistöpäällikkö, eva.nurmi@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin hallintosäännön 88 § mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä
valtuustolle siten,​ että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.
Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa.
Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen valtuustolle ei voi enää tehdä talousarvion muutos-
ehdotusta.

Talousarvion täytäntöönpano-​ohjeiden mukaan kaupunginvaltuuston toimielinten investointi-
hankeryhmälle tai -​hankkeelle hyväksymät menot ja tulot ovat sitovia ja niitä voidaan
muuttaa vain valtuuston päätöksellä. Hankkeen euromääräisellä rajalla tarkoitetaan
hankkeen kokonaiskustannuksia,​ ei ao. talousarviovuoden määrärahaa. Valtuuston sitovin
perusteluin hyväksymiä määrärahoja ei saa käyttää ilman valtuuston päätöstä muuhun
tarkoitukseen. Määrärahaa ei voi ylittää ilman valtuuston päätöstä. Pysyvien vastaavien
omaisuushankinnan arvonlisäveroton euroraja on 10 000 €. Tätä pienemmät yksittäiset
hankinnat tulee hankkia käyttötalouden määrärahoilla. Huomioitavaa kuitenkin on,​ että
hyödykkeen palauttaminen alkuperäiseen hankintahetken käyttökuntoon ja käyttötarkoi-
tukseen ei lisää olennaisesti hyödykkeen arvoa,​ vaan tulkitaan lähtökohtaisesti aktivointi-
kelvottomaksi kunnossapitokorjaukseksi,​ vaikka arvonlisäveroton 10.000 euron raja
ylittyisi. Vuosi-​,​ kunnossapito-​ ja muut niihin verrattavat korjausmenot,​ joiden seurauk-
sena hyödykkeen tulontuottamiskyky voidaan säilyttää ennallaan,​ kirjataan tilikauden
kuluksi ja kyseiset hankinnat tulee kattaa käyttötalouden määrärahoilla.

Laitilan pesäpallokatsomon hanke 8200/659 (ent. sivistystoimen hanke) on valmistunut,
määrärahat ylittyivät 7.197,98 € (alv 0%). Kyläkenttien valaistuksen uusimisen hankkeelle
8200/843 (ent. sivistystoimen hanke) oli varattu vuodeksi 2024 määrärahat, hanke viivästyi
ja kustannukset siirtyivät vuodelle 2025, yhteensä 14.112,50 € (alv 0%). Tuunan teko-
nurmikentän kunnostus 8200/847 (ent. sivistystoimen hanke) on toteutunut 2024 ja kustan-
nuksia siirtyi vuodelle 2025 yhteensä 9.760,00 € (alv 0%).

Maanhankintaan ja lunastuksiin 8100/? ei ole varattuna vuodelle 2025 määrärahaa.
Sille esitetään lisättäväksi 270 000,00 € lisämääräraha (hallinnon hanke).

Kappelimäen koulun iv-saneeraushanke 8400/629 on aloitettu suunnittelutyöllä vuonna 2025,
toteutus siirretään vuosille 2026-2027. Määrärahat hankkeelle alittuvat vuoden 2025 osalta
340.000 €. Mustajärven rantasaunan hankkeen 8400/744 avustus saapui vasta vuonna 2025,
hankkeelle syntyi tuloja vuodelle 2025 yhteensä 22.950,00 € (alv 0%). Varppeen lähiliikunta-
paikan hanke 8400/764 siirrettiin vuodelle 2026 julkisivusaneerauksen takia. Hanke kuitenkin
aloitettiin 2025, jotta avustus olisi haettavissa vuonna 2026. Hankkeen määrärahat ovat alittu-
neet vuoden 2025 osalta 170.000,00 € (alv 0%). Varppeen ruokalan varavoimakoneen hanke
8400/830 viivästyi vuodelta 2024 käyttöönoton takia. Vuodelle 2025 syntyi kuluja 6.551,99 €
(alv 0%). Urheilutalon peruskorjauksen vaihe 2. hanke 8400/868 on alkanut ja laskutusta on
tullut arvioitua vähemmän vuodelle 2025. Hankkeen määrärahat alittuvat vuodelle 2025
200.000,00 €. Vastaavasti vuoden 2026 määrärahat tulevat ylittymään. Varppeen yläkoulun
julkisivusaneeraushanke 8400/869 tulee ylittymään yllättävien lisätöiden takia. Vuodelle 2025
ylitystä arvioidaan tulevan 100.000,00 € (alv 0%). Pesäpallokentän uuden tekonurmen hanke
8400/844 on valmistunut, hanke on alittanut arvioidut kustannukset 18.494,71 € (alv 0%).
Sähköautojen latauspisteiden hanke 8400/859 on valmistunut ja hanke on alittanut arvioidut 
kustannukset 9.650,00 € (alv 0%).

Vesi- ja viemärilaitoksen investointien toteuma tulee jäämään kokonaisuudessaan alle talous-
arvion, johtuen hankkeiden toteutuksen siirtämisistä sekä resurssivajeesta. Kodjalan asema-
kaavahanketta ei ole käynnistetty.

 

Yhteenvetona seuraavat muutokset investointikohteisiin:

- Laitilan pesäpallokatsomon 8200/659 investointiin lisätään 7.197,98 €:n suuruinen
lisämääräraha                                                                                                                                                                                                                                                   

- Kyläkenttien valaistuksen 8200/843 investointiin lisätään 14.112,50 €:n suuruinen
lisämääräraha                                                                                                                                                                                                                                                 

- Tuunan tekonurmikentän kunnostus 8200/847 investointiin lisätään 9.760,00 suuruinen
lisämääräraha       

- Kappelimäen koulun iv-saneeraushankkeen 8400/629 investoinnista vähennetään
340.000,00 €:n suuruinen määräraha                       

- Maanhankinta ja -lunastukset 8100/? 270.000,00:n lisämääräraha                                                                                                                                                                                               

- Mustajärven rantasaunan 8400/744 investoinnissa huomioidaan 22.950,00 €:n suuruinen
investointiavustus

- Varppeen lähiliikuntapaikan 8400/764 investoinnista vähennetään 170.000,00 €:n suurui-
nen määräraha

- Varppeen ruokalan varavoimakoneen 8400/830 investointiin lisätään 6.551,99 €:n suurui-
nen lisämääräraha

- Urheilutalon 2. vaiheen peruskorjauksen 8400/868 investoinnista vähennetään 200.000,00
€:n suuruinen määräraha

- Varppeen yläkoulun julkisivusaneerauksen 8400/869 investointiin lisätään 100.000,00 €:n
suuruinen lisämääräraha

- Pesäpallokentän tekonurmen 8400/844 investoinnista vähennetään 18.494,71 €:n suurui-
nen määräraha

- Sähköautojen latauspiste 8400/859 investoinnista vähennetään 9.650,00 €:n suuruinen
määräraha

- Jäteveden pumppaamoiden saneeraukset 8500/670 poistetaan 60.000,00 €

- Vesitornin saneeraus 8500/849 poistetaan 30.000,00 €

- 8-tien vesi- 8500/852 ja viemärilinjojen 8500/858 alitukset poistetaan 13.000,00 € +
23.000,00 €

- Viemäriverkoston toim. alueen laajennus 8500/857 poistetaan 60.000,00 €

- Laessaaren kunnallistekniikan rakentaminen poistetaan 8400/637 104.000,00 €

- Kodjalan asemakaava-alueen rakentaminen poistetaan 8400/833, 8500/668 sekä
8500/674 30.000,00 € + 50.000 € + 20.000 €

- Hallitien jatkaminen 8400/841 poistetaan 80.000,00 €

Ehdotus

Esittelijä

Mika Raula, tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Tekninen valiokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle muutettavaksi vuoden 2025 talousarvion investointiosaa esittelytekstin mukaisesti.

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mika Raula, tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää teknisen valiokunnan ehdotuksen mukaisesti edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavat muutokset vuoden 2025 investointikohteisiin:

- Laitilan pesäpallokatsomon 8200/659 investointiin lisätään 7.197,98 €:n suuruinen lisämääräraha

- Kyläkenttien valaistuksen 8200/843 investointiin lisätään 14.112,50 €:n suuruinen lisämääräraha

- Tuunan tekonurmikentän kunnostus 8200/847 investointiin lisätään 9.760,00 suuruinen lisämääräraha

- Kappelimäen koulun iv-saneeraushankkeen 8400/629 investoinnista vähennetään 340.000,00 €:n suuruinen määräraha

- Maanhankintaan 8110/107 lisätään 270.000,00 € lisämääräraha

- Mustajärven rantasaunan 8400/744 investoinnissa huomioidaan tulona 22.950,00 €:n suuruinen investointiavustus

- Varppeen lähiliikuntapaikan 8400/764 investoinnista vähennetään 170.000,00 €:n suuruinen määräraha

- Varppeen ruokalan varavoimakoneen 8400/830 investointiin lisätään 6.551,99 €:n suuruinen lisämääräraha

- Urheilutalon 2. vaiheen peruskorjauksen 8400/868 investoinnista vähennetään 200.000,00 €:n suuruinen määräraha

- Varppeen yläkoulun julkisivusaneerauksen 8400/869 investointiin lisätään 100.000,00 €:n suuruinen lisämääräraha

- Pesäpallokentän tekonurmen 8400/844 investoinnista vähennetään 18.494,71 €:n suuruinen määräraha

- Sähköautojen latauspiste 8400/859 investoinnista vähennetään 9.650,00 €:n suuruinen määräraha

- Jäteveden pumppaamoiden saneeraukset 8500/670 poistetaan 60.000,00 €

- Vesitornin saneeraus 8500/849 poistetaan 30.000,00 €

- 8-tien vesi- 8500/852 ja viemärilinjojen 8500/858 alitukset poistetaan 13.000,00 € +23.000,00 €

- Viemäriverkoston toim. alueen laajennus 8500/857 poistetaan 60.000,00 €

- Laessaaren kunnallistekniikan rakentaminen 8400/637 poistetaan 104.000,00 €

- Kodjalan asemakaava-alueen rakentaminen 8400/833, 8500/668 sekä 8500/674 poistetaan 30.000,00 € + 50.000 € + 20.000 €

- Hallitien jatkaminen 8400/841 poistetaan 80.000,00 €

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.