Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2022

§ 329 LISÄPYKÄLÄ: Paikallinen sopiminen: Liikuntapaikkahoitajien varallaolo talvikautena (lisäpykälä)

LAIDno-2021-1278

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Emilia Andersson, vapaa-aikapäällikkö, emilia.andersson@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin liikuntatoimen työntekijöiden työtehtäviin kuuluu kaupungin liikuntapaikkojen huolto- ja kunnostustyöt. Syys- ja talvikautena (elokuu-huhtikuu) on viikonloppuisin töissä yksi työntekijä, jonka työtehtäviin kuuluu jäähallin hoitotehtävät. Jäänhoito on tarkoin aikataulutettua, joten muuhun työhön ei ole mahdollisuus lähteä. Talvella sään salliessa liikuntatoimi tekee ulkojäänTuunan tekonumrikentälle, ja ladut Matikanalueen pururadalle sekä mahdollisuuksien mukaan Sirpunpuiston reitille ja Särkijärven jäälle. Talvella arkipäivisin liikuntatoimen työntekijät ehtivät kunnostamaan ulkoliikuntapaikat, mutta viikonloppuisin yksi työntekijä ei voi lähteä ulkoliikuntapaikkoja huoltamaan, koska hänen työtehtävänään on jäähallin jäänhoito.

Varsinais-Suomen talvet vaihtelevat, eikä joka talvi ole mahdollista tehdä latuja tai ulkojäätä. Varallaolosopimus mahdollistaa monipuolisen mahdollisuuden harrastaa talviliikuntalajeja myös viikonloppuisin, mikäli sääolosuhteet sen sallivat. Yleensä kaupunkilaisilla, eteenkin lapsilla ja nuorilla, on aikaa harrastaa viikonloppuisin. 

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy syntyneen paikallisneuvottelujen tuloksen liikuntatoimen varallaolosta ajalle 1.1.-31.3.2022.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Emilia Andersson, vapaa-aikapäällikkö, emilia.andersson@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin liikuntatoimen työntekijöiden työtehtäviin kuuluu kaupungin liikuntapaikkojen huolto- ja kunnostustyöt. Syys- ja talvikautena (elokuu-huhtikuu) on viikonloppuisin ja arki-iltaisin töissä yksi työntekijä, jonka työtehtäviin kuuluu jäähallin hoitotehtävät. Jäänhoito on tarkoin aikataulutettua, joten muuhun työhön ei ole mahdollisuus lähteä. Ilta- ja viikonlopputyön seurauksena voi olla arkipäiviä, jolloin työvuorossa on ainoastaan yksi työntekijä. 

Talvella sään ja lumitilanteen salliessa liikuntatoimi tekee ulkojään Tuunan tekonumrikentälle, ja ladut Matikanalueen pururadalle sekä mahdollisuuksien mukaan Sirpunpuiston reitille ja Särkijärven jäälle. Lumisateen jälkeen ulkojää ja ladut on lähdettävä kunnostamaan. Yksi työntekijä ei ehdi työpäivän aikana kunnostamaan kaikkia. Varsinais-Suomen talvet vaihtelevat, eikä joka talvi ole mahdollista tehdä latuja tai ulkojäätä. Varallaolosopimus mahdollistaa monipuolisen mahdollisuuden harrastaa talviliikuntalajeja myös iltaisin ja viikonloppuisin, mikäli sääolosuhteet sen sallivat. Yleensä kaupunkilaisilla, eteenkin lapsilla ja nuorilla, on aikaa harrastaa työ- ja koulupäivien jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin. 

Liikuntapaikoilla järjestetään isoja ja keskisuuria tapahtumia, jotka voivat tarvita yllättäen liikuntatoimen henkilöä paikalle. Pääsääntöisesti tapahtumat ovat iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin ei ole työntekijä työvuorossa, tai hän on sidottu liikuntapaikkojenhoitoon.

Paikallisneuvottelut varallaolosopimuksesta on käyty 16.12.2022 työntekijäpuolen ja liiton pääluottamusmiehen kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy syntyneen paikalliseneuvottelujen tuloksen liikuntatoimen varallaolosta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli sivistysjohtaja Susanne Laaksonen.


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.