Perustelut
Winnovan nykyinen rakennuskanta ei palvele oppilaitoksen tulevaa toiminnan visiota vuodelle 2025. Hallintorakennukseen on tehty viime vuosina eritasoisia korjaustoimenpiteitä. Viimeisenä toteutetttiin tänä vuonna ilmanvaihto- ja valaistusjärjestelmien uusimiset. Tällä hetkellä hallintorakennuksen tilat toimivat varsiin hyvin tehtävässään. Tekniikkarakennus sitä vastoin soveltuu vanhanaikaisena huonosti nykypäivän koulutuksen tarpeisiin.
Opiskelijoista, etenkin metallialalla, kilpaillaan kovasti. Porissa, Raumalla ja Kullaalla Winnovan tiloihin on satsattu merkittävästi. Tätä kaytta koulun houkuttelevuutta on saatu lisättyä ja edelleen oppilasmääriä kasvatettua. Tavoitteena Laitilaankin on tulevaisuudessa saada lisää opiskelijoita eri opinto-ohjelmiin ja tämä edellyttää, että oppimisympäristöt ovat kunnossa. Asialla on sikälikin iso merkitys, koska laitilalaiset yritykset kärsivät työvoimapulasta. Yrityksillä on halu tehdä myös yhteistyötä Winnovan kanssa ja tällaisesta yhteistyöstä hyötyisivät niin opiskelijat, yritykset kuin Winnovakin. Yksinkertaistettuna Laitilan Winnovan tilat tulisi päivittää vastaamaan nykyaikaa. Muualla toteutettujen hankkeiden rahoitus on toteutettu kiinteistöyhtiöiden kautta eli kunnan omistama yhtiö rakennuttaa ja myöhemmin myös ylläpitää tiloja. Winnova maksaa tiloista ylläpito- ja pääomavuokraa.
Yhteistössä Winnovan kanssa laadittiin hankesuunnitelma viime vuonna tulevien tarkempien suunnitelmien pohjaksi. Hankesuunnitelma toimii varsinaisen suunnittelun lähtöaineistona ja hankkeen koko ja sitä kautta kustannusarvio tarkentuu suunnittelun edetessä, mikäli työtä päätetään jatkaa.
Hankkeelle ei ole talousarviossa varattuna määrärahaa, joten suunnittelun käynnistyminen edellyttää päätöstä siitä. Suunnittelutyö olisi syytä mahdollisimman nopeasti, jotta Winnovan kehitystyö jatkuisi keskeytyksettä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se käynnistää Winnovan oppimisympäristön parantamiseen tähtäävän suunnittelutyön ja myöntää tähän 30 000 euron määrärahan.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.