Sivistysvaliokunta, kokous 16.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Laitilan puolesta ja Kristillisdemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite esiopetusryhmästä Kappelimäen koulussa

LAIDno-2022-320

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Juha Raittinen esitti Laitilan puolesta ja Kristillisdemokraattisen valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Kappelimäen koulun esiopetusta ollaan lopettamassa ja siirtämässä kokonaan päiväkoteihin. Tätä on perusteltu aivan oikein kahdella asialla eli sivistysvaliokunnan päätöksellä, jossa Kappelimäen esiopetusryhmän vähimmäiskooksi on rajattu 10 oppilasta ja vanhempien tekemillä valinnoilla yksi- ja kaksivuotisen esikoulun välillä. Näissä perusteluissa ei ole mitään epäselvää, ja tämä aloite koskeekin lähinnä esiopetuksen käytännön järjestelyjä, jotka eivät kaikilta osin ole lainkaan niin selkeitä.

Päiväkotien haasteena on tällä hetkellä tilojen puute. Väistötiloja on jo käytössä, ja tarvittaessa etsitään lisää. Usein nämä ovat kalliita vuokraratkaisuja. Tässä vaiheessa ei ehkä kannattaisikaan miettiä koulun tiloissa toimivan esiopetuksen lakkauttamista. Tilat on suunniteltu esikoulua varten ja hyviksi havaittu.

Tilojen suhteen joudutaan varmasti tulevaisuudessakin joustamaan moneen suuntaan, kun esim. Ukrainasta tulevien lasten hoito- ja koulupaikkoja mietitään, mutta esiopetus kannattaa ilman muuta pitää siellä, missä on tarkoitusta varten suunnitellut tilat. Perheiden ja lopulta myös kaupungin kannalta on aina parempi, mitä monipuolisempaa palvelutarjontaa meillä Laitilassa on.

Mikäli Kappelimäkeen aikoneet kahdeksan oppilasta pitää siirtää päiväkodin esiopetukseen, joudutaan miettimään, millainen ryhmä heistä tehdään vai sijoitetaanko heitä moneen olemassa olevaan ryhmään? Heillä on joka tapauksessa eri opetussuunnitelma kuin kaksivuotiseen esiopetukseen hakeutuneilla, olivat he missä rakennuksessa tai ryhmässä tahansa.

Tässä tilanteessa, kun yhdelle päiväkodin esiopetusryhmälle haetaan tiloja päiväkotien ulkopuolelta, olisi mitä järkevintä sijoittaa tämä ryhmä Kappelimäen koulun esiopetusluokkaan, eikä etsiä vuokratiloja. Kahdeksan ryhmän oppilaista olisi yksivuotista esikoulua käyviä ja muut kaksivuotista käyviä. Tilanne olisi siis vastaava kuin perusopetuksen puolella yhdysluokkaopetuksessa. Kappelimäen kouluun on mahdollista sijoittaa noin 20 oppilaan esiopetusryhmä. Käytännön järjestelyjen kannalta järkevään lopputulokseen olisi varmasti mahdollista päästä.

Esitämme, että päiväkotien yksi esiopetusryhmä sijoitetaan Kappelimäen kouluun. Tämän ryhmän osana olisivat ne kahdeksan, jotka on alun perinkin ilmoitettu käymään esikoulua Kappelimäessä. Lisäksi esitämme asian valmisteluun sellaisen toiveen, että tämä aloite käsiteltäisiin kiireellisenä."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi em. valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on sivistysjohtajalla.

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli sivistysjohtaja Susanne Laaksonen.

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto käy aloitteesta lähetekeskustelun.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

Laitilan puolesta sekä Kristillisdemokraattien valtuustoryhmät ovat jättäneet 21.3.2022/§ 33 valtuustoaloitteen esiopetusryhmästä Kappelimäen koulussa. Aloitteessa esitetään, että yksi päiväkotien esiopetusryhmästä sijoitetaan Kappelimäen kouluun. Ryhmä muodostettaisiin kahdeksasta lapsesta, jotka ovat hakeneet esiopetukseen Kappelimäen kouluun kevään 2022 varhaiskasvatushaussa sekä kaksivuotisen esiopetuskokeilun lapsista.

Sivistysvaliokunta on 19.10.2020/§30 päättänyt, että esiopetusta järjestetään nykyisissä esiopetuspaikoissa lukuvuoteen 2023-2024 saakka tai niin kauan kuin esiopetusryhmiin saadaan vähintään kymmenen lasta/ryhmä ja esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus saadaan järjestettyä mahdollisimman pienillä kuljetuskustannuksilla. Päätös on osa Laitilan kaupunginvaltuuston hyväksymää talouden tasapainottamisohjelmaa. 

Kappelimäen kouluun haki kahdeksan lasta esiopetukseen. Sivistysjohtaja on 22.3.2022/§ 18 tehnyt hallintopäätöksen esiopetuksen järjestämisen toimipaikoista, eikä Kappelimäen koulussa tulla järjestämään esiopetusta lukuvuonna 2022-2023. Päätöksen perusteena on käytetty aiempaa 19.10.2020 sivistysvaliokunnan päätöstä ryhmäkoon vähimmäismäärän määrittelystä (10 lasta/ryhmä). Hallintopäätöksestä ei ole tehty oikaisuvaatimusta eikä käytetty otto-oikeutta. Vuoden 2023 tietona on, että vuonna 2017 syntyneistä, jotka aloittavat syksyllä 2022 kaksivuotisen esiopetuskokeilun, jäi varhaiskasvatushaussa ulkopuolelle 5 lasta. Näin ollen voidaan olettaa, että vuoden 2023 syksyllä ei sivistysvaliokunnan määrittelemä ryhmäkoon vähimmäisvaatimus myöskään täyty.

Valtuustoaloitteessa todetaan, että varhaiskasvatuksen tilanpuutteen vuoksi olisi järkevää sijoittaa yksi esiopetusryhmä Kappelimäen kouluun. Lisäksi valtuustoaloitteessa tuodaan esiin, että Kappelimäen esiopetusryhmään voitaisiin sijoittaa sekä yksivuotista esiopetusta että kaksivuotista esiopetuskokeilua käyviä lapsia, jolloin ryhmään olisi mahdollista sijoittaa n. 20 esioppilasta.

Alkuvuodesta 2022 varhaiskasvatuksessa oli nähtävissä tilahaaste. Päiväkodit ja perhepäivähoito olivat lähes täynnä ja uusia varhaiskasvatushakemuksia saapui tasaisesti. Väliaikainen ryhmä perustettiin nuorisotoimen tiloihin maaliskuussa 2022. Ukrainan tilanteen ja maahan saapuneiden lasten myötä varhaiskasvatuspaikkojen tarve lisääntyi hyvin nopeasti suurilla määrillä. Varhaiskasvatukselle vuokrattiin huhtikuussa 2022 lisätila Laitilan Portin kiinteistöstä, johon on tällä hetkellä sijoitettuna kolme uutta varhaiskasvatusryhmää. Neljäs ryhmä on myös  mahdollista perustaa ko. tiloihin. Nuorisotoimen tiloissa ollut ryhmä on siirretty Laitilan Portin tiloihin. Tila on vuokrattu vuoden 2023 kesäkuun loppuun. 

Kaikki lukuvuoden 2022-2023 esioppilaat (myös Kappelimäkeen hakeneet) on sijoitettu Apilaniityn ja Pähkinäpensaan päiväkoteihin. Kappelimäen koulussa ei ole tulevana lukuvuonna vapaana olevaa tilaa. Lukuvuonna 2022-2023 koulunsa aloittavien ensimmäisen luokan oppilaiden tuen tarve määrällisesti on ollut suuri, jolloin tarve toiselle joustavan alkuopetuksen luokan perustamiselle on tullut ajankohtaiseksi. Tuleva uusi joustavan alkuopetuksen ryhmä toimii Kappelimäen koulun tiloissa. Lisäksi Ukrainan tilanteen vuoksi Kappelimäkeen on sijoitettu kolme valmistavan opetuksen ryhmää, joista osa toiminee ensi lukuvuonna Laitilan lukion tiloissa, tilahaasteen vuoksi.

Kaksivuotisen esiopetuskokeiluun osallistuvat yksiköt on määritelty siinä vaiheessa, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut satunnaisotannalla kuntia kokeiluun mukaan. Kelpoisia toimipaikkoja ovat ne, jotka voivat tarjota samassa paikassa täydentävää varhaiskasvatusta. Laitilassa täydentävää varhaiskasvatusta järjestetään ainoastaan päiväkodeissa. Kappelimäen koulu ei siis ole kelpoinen toimipaikka kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun, joten sinne ei voida sijoittaa kaksivuotisen esiopetuksen oppilaita.

Tilan puutteen vuoksi, Kappelimäen täydentävän varhaiskasvatuksen kelpoisuusehtojen puuttuessa sekä ensisijaisesti sivistysvaliokunnan 19.10.2022/§30 päätöksen perusteella, ei Kappelimäen kouluun ole mahdollista perustaa esiopetuksen ryhmää lukuvuodeksi 2022-2023.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta antaa yllä olevan vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Laitilan puolesta ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien valtuustoaloitteeseen esiopetusryhmästä Kappelimäen koulussa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Laitilan kaupunginhallitus, Laitilan kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.