Sivistysvaliokunta, kokous 9.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 77 Saattamista varten myönnettävä avustus

LAIDno-2021-797

Valmistelija

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupunki on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa. Kaksivuotiseen esiopetuskokeilun syksyllä 2021 aloittava ikäryhmä on vuonna 2016 syntyneet lapset.

Kaksivuotiseen esiopetukseen osallistuvat lapset ovat oikeutettuja perusopetuslain 32 §:n mukaisesti kuljetuksiin viiden kilometrin kriteerin täyttyessä taikka mikäli matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Laitilan koulukuljetusoppaassa on määritelty esiopetusoppilaiden ja vuosiluokkien 1-3 oppilaiden koulukuljetukseen oikeuttavan koulumatkan pituudeksi 3 km ja vuosiluokkien 4-9 koulukuljetukseen oikeuttavan matkan pituudeksi 5 km.

Kaksivuotisen esiopetuksen oppilaiden koulukuljetusetuuteen on otettu kantaa lainssädännössä. Lain kaksivuotisesta esiopetuksen kokeilusta (1046/2020) 8 §:n mukaan Perusopetuslain 32 §:stä poiketen ensisijainen koulumatkaetuus on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Tämän mukaan kaksivuotiseen esiopetukseen osallistuvien oppilaiden huoltajille tulee maksaa ensisijaisesti riittävä avustus oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta.

Laitilan kaupungin koulukuljetusoppaassa on kuvattu koulukuljetusten järjestämisen periaatteita. Koulukuljetusoppaan mukaan oppilaan huoltajalle voidaan maksaa anomuksesta koulumatkakustannusten korvausta, jos oppilas täyttää koulukuljetusehdot ja huoltaja kuljettaa oppilasta. Tällöin kaupunki ei pääsääntöisesti järjestä oppilaalle kuljetusta eikä anna matkustamista varten koululaisen kausikorttia. Korvaus maksetaan liikenne- ja viestintäministeriön vahvistaman vuoroauton alennuslipputaksan mukaisena korvauksena/matka. Korvaus maksetaan huoltajan pankkitilille jälkikäteen.

Koulukuljetusopasta tulisi päivittää (päivitetty 9.6.20211). Nyt kyseessä olevan ohjeistuksen mukainen kuljettamista tai saattamista koskevan riittävän avustuksen myöntäminen vuoroauton alennuslipputaksan mukaisena korvauksena on vanhentunut. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa kuljetusavustuksella tuli korvata myös ne matkat, joilla lapsi ei ollut kyydissä, kun ne liittyivät välittömästi lapsen hakemiseen esikoulusta (KHO 2020:82). Näin ollen  kaksivuotisen esiopetuskokeiluun osallistuvien oppilaiden kuljettamisesta tulee korvata riittävä avustus oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta mukaan lukien huoltajan hakumatka. Riittävä avustus voitasiin katsoa olevan KELAn käyttämä korvaus oman auton käytöstä, joka on 0,20 €/km vuonna 2021.

Koulukuljetusopas tulisi päivittää koulumatkakustannusten korvausten osalta niin, että se tulee voimaan takautuvasti 1.8.2021 alkaen. Koulumatkakustannusten korvausperiaate tulee koskea kaikkia esi- ja perusopetuksen oppilaita yhdenvertaisesti. Vuosittain korvausta hakeneiden määrä on ollut muutama huoltaja. Pääsääntöisesti oppilaat käyttävät kaupungin järjestämiä koulukuljetuksia. Kustannusvaikutukset tulevat olemaan vähäiset, mikäli hakeneiden määrä pysyy aiempiin vuosiin verrattuna samansuuruisena. Jonkin verran kaksivuotiseen esiopetukseen osallistuvien osalta voivat hakemukset lisääntyä.

Ehdotus uudeksi ohjeistukseksi Laitilan koulukuljetusopaaseen koulumatkakorvauksen osalta:

Oppilaan huoltajalle voidaan maksaa anomuksesta koulumatkakustannusten korvausta, jos oppilas täyttää koulukuljetusehdot ja huoltaja kuljettaa tai saattaa oppilasta. Maksettava korvaus on sama kuin KELAn maksama korvaus oman auton käyttämisestä (vuonna 2021 korvaus on 0,20 €/kilometri) kaupungin määrittelemän matkan pituuden mukaan. Tällöin kaupunki ei pääsääntöisesti järjestä oppilaalle kuljetusta eikä anna matkustamista varten peruskoululaisten matkakorttia. Korvausta ei voi hakea satunnaisesta kuljettamisesta. 

Korvausta ei myönnetä oppilaskohtaisesti. Saman perheen lasten kuljettamisesta esiopetukseen/kouluun myönnetään yksi korvaus toteutuneiden kilometrien mukaan.

Mikäli huoltaja kuljettaa lapsen/lapset itse esiopetukseen/kouluun, tulee hänen pitää ajopäiväkirjaa kuljetuksesta. Ajopäiväkirjassa tulee olla seuraavat tiedot: päivämäärä, kellonaika, toteutuneet kilometrit ja reitti sekä oppilas/oppilaat, jotka ovat kuljetuksessa olleet. Huoltajan tulee tehdä hakemus kuljetusavustuksesta kuukausittain, johon on liitetty ajopäiväkirja toteutuneista kilometreista. Hakemus toimitetaan koulutoimistoon. Korvaus maksetaan huoltajan pankkitilille jälkikäteen.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää päivittää Laitilan koulukuljetusoppaan koulumatkakorvauksen osalta ehdotuksen mukaisesti. Koulumatkakorvausuudistus tulee voimaan takautuvasti 1.8.2021 alkaen.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.