Sivistysvaliokunta, kokous 7.12.2023

§ 110 Vuorohoidon järjestämisen periaatteet 1.1.2024 alkaen

LAIDno-2023-1038

Valmistelija

  • Taija Jalonen, varhaiskasvatuspäällikkö, taija.jalonen@laitila.fi

Perustelut

Vuorohoidosta säädetään varhaiskasvatuslain 13 §:ssä.  Vuorohoidolla tarkoitetaan varhaiskasvatuksen järjestämistä päiväkodissa iltaisin klo 17-06, öisin, viikonloppuisin sekä arki- ja juhlapyhinä. Vuorohoitoon lapsella ei ole subjektiivista oikeutta, vaan se on tarveharkintaista: Vuorohoitoa järjestetään vain niille lapselle, jotka tarvitsevat sitä lapsen vanhempien tai muun huoltajan työssäkäynnin tai opiskelun vuoksi. Vuorohoidossa lasten hoitoajat perustuvat huoltajien työvuoroihin. Huoltajien yövuoron jälkeinen lepoaika on klo 15 asti. Päiväkodin johtajalla on oikeus pyytää huoltajien kirjalliset työvuoroluettelot ja ne tullaan tarkistamaan kaksi kertaa vuodessa.

Vuorohoidossa lapsi voidaan tuoda päiväkotiin pääsääntöisesti aikaisintaan klo 5.15 ja lapsi tulee hakea viimeistään klo 23. Jos hoidontarve jatkuu pidempään, jää lapsi pääsääntöisesti päiväkotiin yöksi. Poikkeavista tilanteista sovitaan huoltajien kanssa erikseen.

Huoltajien vapaapäivinä ja vanhempien sairausloman aikana ei tarjota vuorohoitoa. Mikäli lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta, se tapahtuu klo 8.30-15 välisenä aikana.

Vuorohoito pyritään pitämään suljettuna juhannuksena sekä joulun pyhinä.

Hoitoajat vuorohoidossa

Lasten varhaiskasvatusajat varataan Daisy Familysta.  Epäsäännöllisestä vuorohoidosta tulee ilmoittaa vähintään kolme viikkoa ennen vuorohoidon tarvetta (välittömästi, kun vanhemmilla on omat työvuorot tiedossa) mutta viimeistään edellisen viikon sunnuntaihin klo 20 mennessä.

Mikäli hoitoaikoja ei ole ilmoitettu määräaikaan mennessä, lapselle ei varata vuorohoitoa. Edellä mainitun ajankohdan jälkeen tehdyt muutokset hoitoaikavarauksissa voidaan ottaa huomioon vain, jos kyseiseen kellonaikaan on varattu työntekijä/ työntekijöitä ja ryhmässä on tilaa huomioiden varhaiskasvatusasetuksen 1 §:n mukainen lasten ja henkilöstön välinen suhdeluku.

Vanhempien toimittamien hoitoaikojen perusteella laaditaan ja vahvistetaan henkilökunnan työvuorolistat. Vuorohoitoyksikkö ei siis ole automaattisesti auki kaikkina vuorokauden aikoina vaan yksikön aukiolo määräytyy huoltajien ennalta ilmoittamien hoitoaikojen mukaisesti.

Näillä vuorohoidon periaatteilla pyritään varmistamaan varhaiskasvatusasetuksen mukainen henkilöstömäärä sekä työehtosopimuksen mukaiset määräykset henkilökunnan työaikajärjestelyistä.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Sanna Kantola, päiväkodin johtaja, sanna.kantola@laitila.fi
  • Taija Jalonen, varhaiskasvatuspäällikkö, taija.jalonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta hyväksyy liitteenä olevan vuorohoidon periaatteet Laitilan kaupungin varhaiskasvatuksessa 1.1.2024 alkaen.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että asian käsittelyn aikana kuultiin asiantuntijoina Apilaniityn päiväkodinjohtaja Sanna Kantolaa ja varhaiskasvatuspäällikkö Taija Jalosta.

Tiedoksi

varhaiskasvatuspäällikkö, Apilaniityn päiväkoti

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.