Perustelut
Laitilan Kino on vuodesta 1936 lähtien toiminut yksityinen elokuvateatteri ja merkittävä osa Laitilan kulttuuripalveluita. Elokuvanäytösten lisäksi Kino tarjoaa tiloja erilaisille kulttuuri-, esitys- ja yleisötapahtumille. Kinon toiminta monipuolistaa kaupungin kulttuuritarjontaa ja lisää keskustan elinvoimaisuutta. Syksyllä 2025 Kinon toiminta on siirtynyt kolmannen polven elokuvateatteriyrittäjille Emil ja Viljam Erkkilälle. Uudet yrittäjät ovat viestineet toiminnan kehittämisestä ja jatkumisesta. Kino tekee yhteistyötä muiden Varsinais-Suomen yksityisten elokuvateattereiden kanssa.
Laitilan kaupungin ja Laitilan Kinon välille on valmisteltu määräaikainen kumppanuussopimus ajalle 1.1.2026–31.12.2028. Sopimuksen tavoitteena on vahvistaa osapuolten yhteistyötä sekä turvata elokuva- ja kulttuuripalveluiden saatavuutta Laitilassa. Sopimuksessa määritellään osapuolten vastuut, yhteistyön muodot sekä kaupungin Kinon toimintaan myöntämä tuki.
Kaupunki varaa talousarvioonsa vuosittain määrärahan Kinon toiminnan tukemiseen. Vuodelle 2026 myönnettävä tuki on 9 000 euroa. Tuki myönnetään Euroopan unionin valtiontukisääntelyn mukaisena vähämerkityksisenä eli de minimis -tukena.
Kumppanuussopimusluonnos on esityslistan liitteenä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää hyväksyä liitteenä olevan Laitilan kaupungin ja Laitilan Kinon välisen kumppanuussopimuksen ajalle 1.1.2026–31.12.2028.
Lisäksi sivistysvaliokunta päättää myöntää Laitilan Kinolle vuodelle 2026 toiminta-avustusta 9 000 euroa Euroopan unionin valtiontukisääntelyn mukaisena de minimis -tukena sekä valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään sopimukseen teknisluonteisia ja vähäisiä muutoksia ennen allekirjoittamista.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjaan merkittiin, että asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin kulttuuripäällikkö Piia Allénia.