Sivistysvaliokunta, kokous 25.6.2026

§ 59 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjamuutos

LAIDno-2026-380

Valmistelija

  • Taija Jalonen, varhaiskasvatuspäällikkö, taija.jalonen@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin varhaiskasvatuksessa on käytössä palvelusetelisääntökirja, joka ohjaa yksityisten palveluntuottajien toimintaa. Sääntökirja on laadittu menettelyohjeeksi varhaiskasvatuksen palvelusetelijärjestelmään, joka on otettu käyttöön 1.1.2019.

Laitilassa toimii tällä hetkellä kaksi yksityistä perhepäivähoitajaa, jotka tuottavat varhaiskasvatuspalveluja palvelusetelillä. Lisäksi laitilalaisia lapsia on palvelusetelin turvin varhaiskasvatuksessa myös muiden kuntien alueella.

Kaupunki edellyttää palveluntuottajien noudattavan sääntökirjan määräyksiä. Yksityinen palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä lähtien, kun se hyväksytään palvelusetelillä toteutettavan varhaiskasvatuspalvelun tuottajaksi.

Sääntökirja toimii lisäksi ohjeena palveluseteliä käyttäville ja palvelusetelin käyttöönottoa suunnitteleville asiakkaille. Varsinaisen palvelun tuotannossa sopimusosapuolina ovat palveluntuottaja ja palvelunkäyttäjä, jolloin palvelusopimukseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet eivät kohdistu kaupunkiin.

Sääntökirjan päivitystarpeet perustuvat erityisesti seuraaviin muutoksiin ja kehittämistarpeisiin:

  • Uusi varhaiskasvatuksen palvelusetelilaki (1048/2025, voimaantulo 1.1.2026) ja siitä aiheutuvat muutostarpeet
  • Muut varhaiskasvatusta koskevat lakimuutokset, kuten vanhempainvapaauudistus
  • Terminologiset tarkennukset koko sääntökirjan osalta
  • Aluehallintoviraston muuttuminen Lupa- ja valvontavirastoksi
  • Palvelusetelin hintojen tarkistaminen
  • Sääntökirjan käytännön toimivuuden kehittäminen

Sääntökirjaluonnos on toimitettu palveluntuottajille ennakkoon tutustumista varten, ja heille on varattu mahdollisuus toimittaa kirjallinen lausunto ennen sivistysvaliokunnan kokouskäsittelyä.

Kaupunki tiedottaa hyväksytyistä muutoksista palveluntuottajille kirjallisesti päätöksenteon jälkeen. Mikäli palveluntuottaja ei sitoudu päivitettyihin ehtoihin, sen tulee ilmoittaa asiasta kirjallisesti varhaiskasvatuspäällikölle 30 päivän kuluessa muutosilmoituksen vastaanottamisesta.

Esitys Laitilan kaupungin varhaiskasvatuksen uudeksi palvelusetelisääntökirjaksi on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää hyväksyä yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan päivityksen. Päivitetty sääntökirja otetaan käyttöön Laitilan varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2026 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirjaan merkittiin, että asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin varhaiskasvatuspäällikkö Taija Jalosta.

Tiedoksi

Palvelusetelituottajat, varhaiskasvatuspäällikkö

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.