Sivistysvaliokunta, kokous 25.6.2026

§ 60 Varhaiskasvatuspaikan myyminen 1.8.2026 alkaen

LAIDno-2026-382

Valmistelija

  • Taija Jalonen, varhaiskasvatuspäällikkö, taija.jalonen@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin varhaiskasvatus myy vuosittain palveluita toisille kunnille. Pääsääntöisesti palvelun myynti liittyy joko perheen asuinpaikan muuttumiseen, työssäoloon Laitilassa tai lapsen Laitilassa toteutettavaan sijaishuoltoon. Vuosittain varhaiskasvatusta myydään keskimäärin 1-5 lapselle. 

Kuntaliiton mukaan kunta saa tehdä toisen kunnan tai muun toimijan kanssa sopimuksia haluamallaan tavalla ja sopia vapaasti myös hinnoittelun perusteista. Kunta ei voi kuitenkaan pyrkiä palvelun myynnillä voiton tavoitteluun. Varhaiskasvatuspaikan hinnan tulee vastata palvelun tuottamisen kustannusta kaupungissa. Kustannuksia laskettaessa huomioidaan toimintakulut ja sisäiset kustannukset. Kokonaiskustannuksista lasketaan kuukausihinta jakamalla kokonaiskustannus varhaiskasvatuksessa olevien lasten varhaiskasvatuspäivien määrällä.

Toimikaudella 2025-2026 varhaiskasvatuspaikka on myyty seuraavien periaatteiden mukaisesti;

1. Toisen kunnan alueella asuvalle lapselle myönnetään varhaiskasvatuspalvelua vain siinä tapauksessa, ettei tämä huononna Laitilassa asuvien lasten mahdollisuutta saada lakisääteistä varhaiskasvatuspalvelua

 2. Myyntihinnat:

100% varhaiskasvatuspaikka, yli kolmevuotias lapsi = 1450€/kk

100% varhaiskasvatuspaikka, alle kolmevuotias lapsi (1450€/kk x 1,2) = 1740€/kk

100% vuorohoitopaikka (klo 17 jälkeen ja ennen klo 6) , yli kolmevuotias lapsi (1450€/kk x 1,5) = 2237€/kk

100% vuorohoitopaikka, alle kolmevuotias lapsi (1740€/ kk x 1,5) = 2610€/kk

Osaviikkoisesta varhaiskasvatuksesta laskutetaan voimassa olevien maksuprosenttien mukaan;

Varhaiskasvatustuntien määrä/kk

Kuukausimaksu prosentteina

0-42h/kk

30%

43-84h/kk

55%

85-115h/kk

70%

116-146h/kk

85%

yli 147h/kk

100%

3. Paikasta laskutetaan kuukausittain tai toimintakausittain. Mahdollisia käyttämättömiä päiviä ei hyvitetä. Lomaan rinnastettava poissaolo ei ole alennuksen peruste. 

4. Jos lapsella on varhaiskasvatuslain alainen hallintopäätös tuesta ja hallintopäätöksessä määritellään ryhmäkoon pienentäminen tai avustajapalvelu, peritään tuen toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset.

Esiopetuksen järjestämisestä palvelun tuottaja saa opetustoiminnan käyttökustannuksiin rahoitusta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain ja asetuksen perusteella. Palvelua ostava kunta maksaa esiopetuspaikan todellisten toimintamenojen ja tulojen (valtionosuus) erotuksen. Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen lisähenkilöstön palkkakustannukset laskutetaan palvelua ostavalta kunnalta erikseen esim. avustajan palkkaus. 

Tilapäinen hoito

Jos hoidontarve on tilapäistä, vain muutaman päivän kuukaudessa, eikä hoidontarve ole kuukausittain toistuvaa peritään hoidosta tilapäisen hoidon varhaiskasvatusmaksu. Kokopäivähinta lasta kohden on lukuvuonna 2025-2026, 50 euroa/ päivä ja alle 5 tuntisesta hoidosta 25€/ päivä. 

 

Palveluiden myynti 1.8.2026 alkaen

Varhaiskasvatuksen kustannukset ovat 2025 tilinpäätöksen mukaan pysyneet edellisvuoden tasolla, eikä kustannuskehitys näin anna perusteita hinnankorotuksille. Tämän vuoksi muilta kunnilta perittävät hinnat esitetään pidettäväksi ennallaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää

1. Varhaiskasvatuspaikan myymisen periaatteet ja myyntihinnat koskien varhaiskasvatuspalveluiden myyntiä muille kunnille 1.8.2026 alkaen seuraavasti:

100% varhaiskasvatuspaikka, yli kolmevuotias lapsi = 1450€/kk

100% varhaiskasvatuspaikka, alle kolmevuotias lapsi (1450€/kk x 1,2) = 1740€/kk

100% vuorohoitopaikka (klo 17 jälkeen ja ennen klo 6) , yli kolmevuotias lapsi (1450€/kk x 1,5) = 2237€/kk

100% vuorohoitopaikka, alle kolmevuotias lapsi (1740€/ kk x 1,5) = 2610€/kk

Osaviikkoisesta varhaiskasvatuksesta laskutetaan voimassa olevien maksuprosenttien mukaan. 

Palvelua ostava kunta maksaa esiopetuspaikan todellisten toimintamenojen ja tulojen (valtionosuus) erotuksen. Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen lisähenkilöstön palkkakustannukset laskutetaan palvelua ostavalta kunnalta erikseen esim. avustajan palkkaus

2.  Tilapäisen hoidon päivähinnaksi 50€/kk yli 5h/päivä, ja 25€ alle 5h/päivä. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirjaan merkittiin, että asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin varhaiskasvatuspäällikkö Taija Jalosta.

Tiedoksi

Palvelua ostavat kunnat, Taija Jalonen

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.