Perustelut
Sivistysvaliokunta on kokouksessaan 15.2.2024 /§ 17 päättänyt vuoden 2024 avustusten jakoperiaatteista ja samalla julistanut avustushaun liikunta- ja nuoriso- ja kulttuuriavustuksille. Hakuaika perusavustukselle oli 1.3.-31.3.2024, nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimen kohdeavustuksille, kenttämäärärahalle ja kulttuuriavustuksille 1.3.-30.11.2024. Sivistysvaliokunta päättää avustuksista, joiden haettava summa on vähintään 1 000 euroa.
Ilmoitus avustusten hakuajasta on julkaistu Laitilan Sanomissa sekä kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Hakemukset tulee toimittaa ensisijaisesti sähköisellä Webropol-lomakkeella.
Perusavustussummaa päätettäessä arvioidaan yhdistyksen toimintaa seuraavat asiat huomioiden: toiminnan osallistujamäärät, laajuus, laadukkuus, monipuolisuus sekä vaikuttavuus Laitilan alueella. Avustusta myönnettäessä tarkastellaan yhdistyksen toimintakertomusta, kuluvan ja tulevan vuoden toimintasuunnitelmia sekä avustuksen taloudellista tarvetta. Vuonna 2024 avustusten myöntämisessä painotetaan erityisesti osallistamisen näkökulmaa, saavutettavuutta sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä lasten, nuorten ja ikäihmisten osalta. Mahdollisia uusia toimintamuotoja ja innovatiivisia, kaupunkilaisten hyvinvointia lisääviä toimintoja tai hankkeita sekä erityisliikunnan järjestämistä edistetään kohdeavustuksilla.
Edellisen vuoden avustuksen käyttö on pitänyt raportoida. Perusavustushakemukseen tulee liittä selvitys perusavustuksen käytöstä. Jos aikuisjärjestö järjestää nuorisotoimintaa ja hakee perusavustusta nuorisotoimen määrärahoista, on nuorisotoiminnan osuus erotettava kirjanpidossa ja toimintakertomuksessa yhdistyksen muusta toiminnasta. Jos perusavustusta hakee yhdistys jonka pääasiallinen toiminta on muu kuin liikunta, tulee liikunnan järjestämisestä aiheutuneet kustannukset eritellä kirjanpidosta.
Sivistysvaliokunnalla on harkintansa mukaan oikeus vaatia tositteita ja dokumentteja selvitykseen liittyen. Jos avustusta ei ole käytetty hyväksyttävien kulujen kattamiseen, on valiokunnalla oikeus vaatia avustusrahojen palauttamista. Yhdistysten on toimitettava selvitykset myönnettyjen perusavustusten käytöstä tilikauden päätyttyä, kuitenkin viimeistään 31.3.2025.
Liikuntatoimen perusavustukset myönnetään laitilalaisen liikuntayhdistyksen perustoiminnan kustannusten kattamiseen. Nuorisotoimen perusavustukset myönnetään nuorisojärjestöjen perustoiminnan tukemiseen. Sivistysvaliokunnan päätöksen mukaan avustuksiin on vuodelle 2024 varattu seuraavasti: Liikuntatoimeen yhteensä 30 000 euroa (perusavustuksiin 16 000 euroa, kenttämäärärahaa 7 000 euroa ja kohdeavustuksiin 7 000 euroa). Nuorisotoimeen yhteensä 15 000 euroa (perusavustuksiin 10 000 euroa ja kohdeavustuksiin 5 000 euroa) ja kulttuuritoimeen yhteensä 4 000 euroa (2 000 euroa kohdeavustuksiin ja 2 000 euroa kulttuuriavustuksiin).
Nuorisotoimen perusavustusta hakeneet:
1. Laitilan Lumikit ry (4 500 euroa)
- Partiojärjestö, joka pitää osaltaan yllä partiotoimintaa Laitilassa pyrkien edistämään kouluikäisten harrastusmahdollisuuksia ja Laitilassa tapahtuvaa nuorisotoimintaa. Toiminnan tarkoitus on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottaen. Laitilan seurakunta tarjoaa toimitilat järjestön viikottaisiin kokoontumisiin, jonka lisäksi retkitoimintaa järjestetään aktiivisesti Laitilassa ja lähialueilla. Jäsenmaksua ei peritä. Alle 18-vuotiaita jäseniä on 64 ja yli 18-vuotiaita jäseniä on 30. Kokonaisjäsenmäärä on 94.
2. Laitilan Vapaaehtoinen Palokunta ry / nuoriso-osasto (2 500 euroa)
- Laitilan VPK järjestää palokuntasopimuksen painopistealuiden mukaisesti nuorisokoulutusta sekä neuvontaa ja valistustyötä. Laitilan VPK:n nuoriso-osasto mahdollistaa toimintaan osallistuville 10-17 vuotiaille nuorille maksuttoman harrastusmahdollisuuden. Osa nuorista siirtyy täysi-ikäiseksi tultuaan jatkamaan harrastusta hälytysosastoon turvaamaan kuntalaisten arkea. Nuoriso-osasto toimii pääosin Laitilan paloaseman tiloissa. Alle 18-vuotiaita jäseniä on 27 ja yli 18-vuotiaita jäseniä on 37. Kokonaisjäsenmäärä on 64.
3. Laitilan Eräsissit ry (3 000 euroa)
- Partiojärjestö, jonka toiminnan painopiste on nuorisotoiminnassa ja poikapartiossa. Eräsissien toimintaa järjestetään pääasiassa Laitilan vanhalla Meijerillä. Lisäksi yhdistyksellä on oma Partiomaja Hukka Lehtoniemessä. Alle 18-vuotiaita jäseniä on 45 ja yli 18-vuotiaita jäseniä on 23. Kokonaisjäsenmäärä on 68.
Nuorisotoimen perusavustushakemuksissa on tuotu esiin toiminnan sisältö ja laajuus sekä toimitettu liitteinä vaaditut asiakirjat. Hakemukset liitteineen vastaavat perusavustusten myöntämisen perusteita ja vaatimuksia. Myöntöperusteena on käytetty 80% haetusta avustussummasta. Esitetyt avustussummat vastaavat yhdistysten talousarvioissa ilmoitettuihin tarpeisiin toiminnan järjestämiseksi ja ylittävät ne.
Liikuntatoimen perusavustusta hakeneet:
4. Laitilan Jyske ry (15 000 euroa)
- Laitilan Jyske ry on yleisseura, jossa on kymmenen eri jaostoa sekä Pesäpallo ry. Yhditys edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti. Koko toiminnan jäsenmäärä on 1075, joista alle 18-vuotiaita on 760.
5. Laitilan Ratsastajat ry (1 600 euroa)
- Laitilan Ratsastajat ry on ratsastus seura, joka järjestää valmennus-, kilpailu- ja näyttelytoimintaa sekä nuorille suunnattua tomintaa. Lisäksi seura ylläpitää ja kehittää omistamaansa maneesia, jota käyttävät lähialueen harrastajat. Maneesin käyttöaste on hyvä. Koko toiminnan jäsenmäärä on 121, joista alle 18-vuotiaita on 30. Avustushakemuksen perusteella sekä Sivistysvaliokunnan 15.2.2024 § 17 avustusten jakoperiaatteiden päätöksellä on Laitilan ratsastajat ry:tä tarkoituksenmukaisempaa avustaa kohdeavustuksella.
Liikuntatoimen kenttämääräraha-avustusta hakeneet:
6. Laitilan Tennis on hakenut kenttämääräraha-avustusta 3 000 euroa Matikan alueen tenniskenttien pintamateriaalin lisäykseen ja korjaukseen. Laitilan Tennis r.y. tekee kenttien korjauksen talkootyönä.
7. Laitilan Jyske ry:n suunnistusjaosto on hakenut kenttämääräraha-avustusta Mustajärven alueen ja Kuloisten alueen suunnistuskarttojen kulujen kattamiseen yhteensä 8 179 euroa. Suunnistuskarttoja annetaan veloituksetta käyttöön muillekin toimijoille. Suunnistusjaosto pyrkii kartoittamaan alueita tasaisesti eri puolilta Laitilaa. Sivistysvaliokunnan 15.2.2024 § 17 päätöksellä kenttämäärärahaa on vuonna 2024 käytettävissä yhteensä 7 000 euroa. Suunnistusjaoston perustoiminta on suunnistamista eri metsissä ja he luovat itse omat suorituspaikkansa. Ajantasaiset suunnistuskartat ovat perusedellytys toiminnalle. Liikunnan perusavustuksiin on varattu vuonna 2024 yhteensä 16 000 euroa, josta voidaan käyttää 3 000 euroa Laitilan Jyske ry:n suunnistusjaoston tukemiseen. Loput esitetystä avustussummasta katetaan kenttämääräraha-avustuksista.
Kulttuuritoimen avustukset (hakuaika jatkuu)
8. Kultturiseura Walo on hakenut 1 426 euron kulttuuriavustusta. Yhdistys on tuottanut kuvataulun Laitilan arkeologisista aarteista. Tauluja on valmistettu 2 kpl. Toinen on sijoitettu Laitilan kaupunginkirjastoon ja toista voi käyttää opetus- ja matkailutarkoituksiin. Laitilan valtakunnallisesti merkittävistä löydöistä on valittu 14 esinettä, jotka taulussa esitellään kuvin ja tekstein. Hanke on herättänyt kiinnostusta laajalti, esim. Turun Sanomat ovat käyneet tekemässä juttua aiheesta.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää jakaa seuraavat avustukset:
Nuorisotoimen perusavustukset:
1. Laitilan Lumikit ry: 3 600 euroa
2. Laitilan Vapaaehtoinen palokunta ry / nuoriso-osasto: 2 000 euroa
3. Laitilan Eräsissit ry: 2 400 euroa.
Liikuntatoimen perusavustukset:
4. Laitilan Jyske ry 13000 euroa
Liikuntatoimen kohdeavustukset:
5. Laitilan Ratsastajat ry 1250 euroa
Liikuntatoimen kenttämääräraha:
6. Laitilan Tennis r.y. 2400 euroa
7. Laitilan Jyske ry:n suunnistusjaosto 6550 euroa
Kulttuuriavustus:
8. Laitilan Kulttuuriseura Walo ry 1430 e
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirjaan merkittiin, että jäsen Vuorela ilmoitti esteellisyydestä ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Vuorelan varajäsen Santeri Laaksonen osallistui kokoukseen asian käsittelyn ajan.
Lisäksi pöytäkirjaan merkittiin, että asiantuntijoina kuultiin vapaa-aikapäällikö Emilia Anderssonia ja kulttuuripäällikkö Piia Allénia.