Sivistysvaliokunta, kokous 18.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely

LAIDno-2021-1132

Valmistelija

  • Taija Jalonen, varhaiskasvatusjohtaja, taija.jalonen@laitila.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuolisen palvelunsa arviointiin. Laitilan varhaiskasvatuksessa on toteutettu ajalla 18.10.-3.11.2021 varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely. Kohderyhmänä oli Laitilan kaupungin varhaiskasvatuspalveluja, päiväkotien esiopetusta ja palveluseteliä käyttävät. Vastauksia tuli 129 kappaletta.

Tavoitteena oli saada ideoita toiminnan kehittämiseen sekä selvittää asiakkaiden näkemyksiä tiedonkulusta, toimintaympäristöstä ja pedagogisesta toiminnasta. Kysely toteutettiin sähköisenä Webropol –kyselynä. 

Suurin osa vastanneista koki varhaiskasvatus- tai esiopetuspaikan olevan mieleinen ja hakuprosessin sujuneen hyvin.  Avoimien vastausten perusteella kehittämiskohteeksi nostetaan varhaiskasvatuksen tiedonkulun parantaminen sekä palveluohjauksessa että vanhempien ja henkilökunnan välisessä vuorovaikutuksessa. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset käsitellään eri yksiköissä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta merkitsee tiedoksi asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että varhaiskasvatusjohtaja Taija Jalonen osallistui asiantuntijana pykälän käsittelyn ajan. 

Tiedoksi

varhaiskasvatusjohtajat Taija Jalonen ja Piipa Nivola

Muutoksenhaku

HValL 3 §:n 1 momentin / muun lainsäädännön mukaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Valituskiellon peruste asian yhteydestä.