Sivistysvaliokunta, kokous 15.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 140 Liikuntatoimen kohdeavustus / Laitilan Jyske pesäpallo ry

LAIDno-2022-1282

Valmistelija

  • Emilia Andersson, vapaa-aikapäällikkö, emilia.andersson@laitila.fi

Perustelut

Laitilan Jyske pesäpallo ry hakee liikuntatoimen kohdeavustusta iltapäiväkerhon ja pesisliikkarin ohjaamiseen. Suunniteltujen toimintojen kokonaiskustannukset ovat 3 487 €, josta liikunnallisten iltapäiväkerhojen osuus on 560 €, pesisliikkarin 2 438 €, välinehankinnat 450 € ja salivuokra 39 €.

Laitilassa on käynnissä Suomen malli -hanke, jonka tarkoitus on tarjota kouluikäisille lapsille ja nuorille kerhoja koulupäivän jälkeen. Laitilan Jyske pesäpallo ry:n toimittaman kuvauksen perusteella liikunnalliset iltapäiväkerhot ovat toiminnaltaan Suomen malli -hankkeen mukaisia ja niiden kustannukset käsitellään hankkeen rahoituksen mukaisten kriteerien perusteella. Pesisliikkarin toiminta on tarkoitettu 3-6 -vuotiaille lapsille. Myös vanhemmilla on mahdollisuus osallistua toimintaan. 

Vuonna 2022 kohdeavustusta on myönnetty 80 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Pesisliikkaritoiminta ei ole Suomen mallin mukaista. Pesisliikkari toiminta on tarkoitus järjestää kaupungin liikuntatiloissa ja kentällä. Em. perustuen hyväksyttyjä kustannuksia ovat pesisliikkarin ohjaaja kulut 2 438 € ja välinehankinnat 450 €, eli yhteensä 2 888 €.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

1. Sivistysvaliokunta päättää myöntää Laitilan Jyske pesäpallo ry:lle kohdeavustusta 2 310 euroa (80% hyväksytyistä kokonaiskustannuksista). Avustus on tarkoitettu 3-6 -vuotaiden pesisliikkaritoiminnan hyväksyttyjen kulujen kattamiseen ja se maksetaan yhdistyksen ilmoittamalle tilille. Laitilan Jyske pesäpallo ry toimittaa lyhyen dokumentoinnin avustuksen käytöstä marraskuun 2023 loppuun mennessä tai seuraavan kohdeavutushakemuksen yhteydessä.

2. Sivistysvaliokunta päättää, että Laitilan Jyske pesäpallo ry saa käyttää pesisliikkari toimintaan kaupungin liikuntapaikkoja maksutta, mikäli paikka on varausta tehtäessä vapaana. Toiminta ei saa olla kilpailullista. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Laitilan Jyske pesäpallo ry, vapaa-aikapäällikkö

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.