Perustelut
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 2022
Asian taustaa Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteita on viimeksi tarkistettu noin kaksi vuotta sitten 3.3.2020 voimaan tulleissa maksuperusteissa. Liitteessä on ehdotus rakennusvalvonnan korotetuista maksuperusteista. Korottaminen on maltillista, eikä perittävät maksut vielä korotusten jälkeenkään riitä täysin kattamaan rakennusvalvonnan kuluja. Maksujen korotukset vaihtelevat pääosin 0-15 % välillä, ollen kokonaisuudessa noin 10 % (5 % vuodessa). Valtakunnallisessa vertailussa Laitilan rakennusvalvonnan maksut ovat erittäin edullisia. Nyt tehtävillä korotuksilla pyritään saavuttamaan rakennusvalvonnan vuoden 2022 talousarviossa asetetut tavoitteet. Myöhemmin ajankohtaiseksi tulevat sähköiseen asioitiin siirtymisen aiheuttamat kustannukset tullaan erikseen päättämään myöhemmin, sähköiseen lupapalveluun siirtymisen yhteydessä, sitten kun kustannukset varmistuvat ja asia on ajankohtainen.
Liitteessä rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteet 1.3.2022. on korostettu lihavoinnilla muuttuneet, eli korotetut maksut.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tapio Linden, Rakennustarkastaja, tapio.linden@laitila.fi
Ehdotus Lautakunta hyväksyy liitteen: RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 2022 mukaiset maksuperusteet astuvaksi voimaan 1.3.2022 alkaen.