Perustelut
ASIA
Vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukainen hakemus vesihuoltolaitoksen viemäriin liittämisestä vapauttaminen.
HAKIJA
Liisi Tuominen / Tuula Kauranen
Ainontie 46
23800 Laitila
KIINTEISTÖ
400-441-12-39, Ainontie 46
Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella.
VAPAUTUSHAKEMUS LIITTYMISVELVOLLISUUDESTA JÄTEVESIVIEMÄRIIN
Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolain mukaisella toiminta-alueella, taajama-alueella. Kiinteistö on tällä hetkellä asumaton ja liittymiskustannukset muodostuvat omistajalle tästä syystä kohtuuttomiksi.
TOIMIVALTA JA PERUSTEET LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA VAPAUTTAMISEEN
Vesihuoltolain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta vapautuksen vesihuoltolain 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta 11 §:ssä säädetyin perustein. Laitilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen on lupalautakunta.
Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi terveydensuojeluviranomaiselta on pyydettävä lausunto.
Vesihuoltolain 119/2001 mukaan liittymisvelvollisuudesta on myönnettävä vapautus, jos vesihuoltolain § 11 alla olevat perusteet täyttyvät:
Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.
Edellä 2 momentissa säädetyn lisäksi edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 2 momentissa säädetyn lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.
ASIAN KÄSITTELY
Laitilan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt alueen toiminta-alueeksi 27.9.2010 (§ 69) ja tehnyt laajennuspäätöksen 12.12.2011 72 §.
Pyydetyt lausunnot
Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Laitilan kaupungin vesihuoltolaitokselta ja Uudenkaupungin terveydensuojeluviranomaiselta.
Vesihuoltolaitos on antanut 27.3.2020 seuraavan lausunnon:
Esitettyjen asioiden perusteella Untamalan viemäröinnin toiminta-alueen viemäröinnin kustannuksia tullaan todennäköisesti kattamaan osittain vesihuoltolaitoksen muilta asiakkailta saatavilla maksuilla. Vesihuoltolaitos vaatii Untamalan viemäröinnin toiminta-alueen kiinteistöille vapautusta myönnettäessä painavin perustein huomioimaan vesihuoltolaitoksen taloudellisia edellytyksiä.
Vesihuoltolaitoksen taloudellisista perusteista huolimatta vesihuoltolaitos toteaa, ettei se pidä järkevänä liittää verkostoonsa kiinteistöjä, joista ei muodostu jätevettä. Untamalan viemäröinnin toiminta-alueella on lisäksi kiinteistöjä, joiden liittymisvelvollisuudesta vapauttaminen on taloudellisesti kannattavaa vesihuoltolaitokselle.
Hakijan vastine
Hakija ei jättänyt vastinetta.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuija Kailaste, Ympäristöpäällikkö, tuija.kailaste@laitila.fi
Laitilan kaupungissa sijaitsevalle kiinteistölle osoitteessa Ainontie 46, myönnetään vapautus vesihuoltolain 11 §:n perusteella vesihuoltolain 10 §:n mukaisesta vesihuoltolaitoksen viemäriin liittämisvelvollisuudesta.
Vapautuspäätös on toistaiseksi voimassa oleva. Vapautuksen perusteet raukeavat ja vapautuksen perusteita tulee harkita uudelleen kiinteistön käyttöolosuhteiden muuttuessa.
Perustelut
Vesihuoltolain 10 §:n mukaan toiminta-alueella sijaitsevat kiinteistöt on liitettävä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriverkostoon.
Kysymyksessä on asumaton kiinteistö. Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen viemäriin katsotaan muodostuvan kiinteistön omistajalle taloudellisesti kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon liittämisestä aiheutuvat kustannukset ja vesihuoltopalveluiden vähäinen tarve.
Sovelletut oikeusohjeet
Vesihuoltolaki (119/2001)
Ympäristönsuojelulaki (527/2014)
Terveydensuojelulaki (763/1994)
Haja-asutuksen jätevesiasetus (157/2017)
Laitilan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset (4.6.2018)
Päätöksestä tiedottaminen
Lupapäätös
Kiinteistönomistaja
Jäljennös päätöksestä
Laitilan vesihuoltolaitos
Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuollon johtaja
Laitilan kaupungin tekninen valiokunta
Muutoksenhaku
Muutosta päätökseen saa hakea valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.