Perustelut
Nuorisovaltuusto on perinteisesti järjestänyt kevätkausilla ryhmäytysretken nuorisovaltuuston jäsenille. Vuosittain aloittaa uusia valtuutettuja ja on tärkeää, että uudet jäsenet ryhmäytyvät jo aiemmin valtuustossa toimivien valtuutettujen ryhmään hyvin. Ryhmäytyksen järjestäminen parantaa myös jo pidempään valtuutettuina toimivien toimintaedellytyksiä ryhmässä.
Vuoden 2023 nuorisovaltuuston talousarviossa on varattu virkistys ja harrastustoimintaan 1280 euron määräraha.
Osana ryhmäytystä on hyödyllistä, että ryhmäytysretken suunnittelevat valtuuston valtuutetuista koottu työryhmä nuorisopäällikön ohjauksessa. Työryhmä selvittää ja suunnittelee muutamia vaihtoehtoja retken kohteeksi ja aktiviteetiksi. Nuorisovaltuusto päättää ehdotusten pohjalta seuraavassa kokouksessa ryhmäytysretken ajankohdan, kohteen ja aktiviteetin.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tero Vinterbäck, nuorisopäällikkö, tero.vinterback@laitila.fi
Perustetaan työryhmä, johon nuorisovaltuusto valitsee 3-4 valtuutettua suunnittelemaan 2-3 vaihtoehtoa ryhmäytysretken kohteeksi ja aktiviteetiksi.
Päätös
Päätettiin perustaa työryhmä. Työryhmän jäseniksi valittiin Ronja Mäkelä, Iida Viherjälaakso, Werner Nieminen ja Sandra Sonija sekä varalle Jenna Hiltunen.
Työryhmän kokoontumiset päätettiin järjestää pääasiassa etätoteutuksella. Työryhmä perusti käyttöönsä WhatsApp -ryhmän sisäistä viestintää varten.
Työryhmä suunnittelee 2-3 vaihtoehtoa ryhmäytysretken kohteeksi ja aktiviteetiksi ja tuo suunnitelmat nuorisovaltuuston seuraavaan kokoukseen päätettäväksi.