Valmistelija
Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi
Perustelut
Kaupungin hallintosäännön 142 § kuuluu seuraavasti:
”Valtuutettujen aloitteet
Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Valtuustoaloite on toimitettava kirjallisesti tai sähköisesti kaupunginvirastoon viimeistään klo 9.00 valtuuston kokouspäivänä.”
Esityslistan liitteinä ovat vuoden 2023 aikana tehdyt valtuustoaloitteet. Lisäksi liitteenä on yhteenveto aloitteiden käsittelystä.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus esittää annettavaksi kaupunginvaltuustolle vuoden 2023 aikana tehdyistä sekä vuoden 2022 keskeneräisinä olleista valtuustoaloitteista yhteenvedon mukaisen selvityksen.