Kaupunginhallitus, kokous 30.9.2024

§ 204 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien elinkeinotoiminnan kehittämistä

LAIDno-2024-726

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Heikki Peltola esitti Kokoomuksen valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti: 

"Elinkeinotoiminnan kehittäminen

Laitilan kaupungin väkiluku on pysynyt melko stabiilina 2000-luvun aikana. Samaan aikaan on kehitetty vapaa-ajan palveluita uskomuksella, että hyvät palvelut kääntävät paikkakunnan väkimäärän kasvuun. Onkin käynyt oikeastaan päinvastoin. Laitilan väkiluku on noussut tai pysynyt samana maahanmuuttajien tuodessa lisän väestömäärään, kiitos ukrainalaisten kuin myös virolaisten maahanmuuttajien.

Voikin todeta, että palvelut eivät ole lisänneet Laitilan väkimäärää. Onkin ilmiselvää, että kaupungin pitää tehostaa elinkeinotoimintaa sekä aktiivista markkinointia yrittäjien saamiseksi Laitilaan. Yritykset tuovat kasvavan työvoimatqarpeen, joka lisää muuttoa työn perässä Laitilaan. Samalla tämä tukee täällä jo toimivien yritysten elinvoimaisuuden lisäämistä ja kaikkien palveluiden kysyntää. Kaiken kaikkiaan paikkakunnan verotulot saataisiin nousuun ja raha kiertämään enemmän paikkakunnalla. Siellä, missä yritystoiminta kasvaa, siellä elinvoimaisuus nousee.

Laitilan elinvoimajaosto vastaa pitkälti kunnan elinkeinotoimesta, markkinoinnista ja matkailun kehittämisestä. Jaoston toimialaan kuuluu myös seutukunnallinen osallistuminen, kylien kehittäminen ja yleisen viihtyvyyden edistäminen. Tehtäväkokonaisuuteen kuuluu myös Laitilan kaupungin kilpailukyvyn parantaminen, työmarkkinoiden kehittäminen kuin myös työllisyyden edistäminen.

Esitämmekin Laitilan elinvoimajaostolle uutta tehokkaampaa markkinointia, joka tulee tapahtua yrittäjien ja kaupungin yhteistyönä. Lisäämällä elinvoimaa voimme antaa positiivisen ja ulospäin suuntautuvan viestin yrittävästä ja ystävällisestä Laitilasta.

Siirtykäämme tästä flegmaattisesta ja apatiaan vaipuvasta ajasta kohti valoisaa ja elinvoimaisempaa tulevaisuutta."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi em. valtuustoaloitteen lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa,​ että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on kaupunginjohtajalla.

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.