Kaupunginhallitus, kokous 27.1.2025

§ 12 Omakotitalon ja talousrakennuksen rakentamista koskeva poikkeamispäätös kiinteistölle 400-428-2-104

LAIDno-2024-88

Valmistelija

  • Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

Rakennuspaikka ja sijainti

Hakemus kohdistuu pinta-alaltaan noin 8,5 hehtaarin suuruiseen kiinteistöön 400-428-2-104, josta aiotaan lohkoa n. 2600 m² määräala. Hanke sijaitsee Laitilan keskustasta n. 2 kilometriä kaakkoon, Garpintien varrella. Hakija on kiinteistön osaomistaja (perikunta), jolle poikkeamista haetaan (MML:lta on haettu selvennyslainhuuto).

Lähtötiedot

Maakuntakaava

Hanke sijoittuu voimassa olevan maakuntakaavan mukaan Taajamatoimintojen alueelle (A).

Merkinnän selite:

Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät asumisen ja muiden taajamatoimintojen alueet. Sisältää asuinalueiden lisäksi paikallisia palvelukeskuksia, työpaikka-alueita ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia, pienehköjä teollisuusalueita sekä seututeitä pienempiä liikenneväyliä, lähivirkistysalueita sekä erityisalueita.

Suunnittelumääräys:

Alueen kehittämistä tulee edistää johdonmukaisella suunnittelulla ja kaavoituksella olevaa yhdyskuntarakennetta täydentäen.

Alueen maankäytön kehittämisen, liikenteellisten ratkaisujen ja palvelujen yhteensovittamisen tulee olla taajamakuvaa eheyttävää ja taajamakuvalliset ominaispiirteet huomioivaa.

 

Hanke sijoittuu myös voimassa olevan maakuntakaavan mukaan Taajatoimintojen kehittämisen kohdealueelle (punainen katkoviiva).

Merkinnän selite:

Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävä, ensisijaisesti kehitettävä, seudullista palveluverkkoa vahvistava alue.

Suunnittelumääräys:

Alueen vetovoimaisuutta tulee parantaa turvaamalla alueen palvelut maankäyttöä kehittämällä ja edistämällä palvelujen kestävää saavutettavuutta. […] Alueen kehittämisessä tulee turvata luonto-, kulttuuriympäristö- ja maisema-arvot sekä yhtenäisten virkistysalueiden ja ekologisten yhteyksien jatkuvuus.

Yleiskaava

Hanke sijoittuu voimassa olevassa Keskustan ja sen ympäristön osayleiskaavassa

  • Teollisuusalueelle, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY), jossa alue on tarkoitettu ympäristöhaittoja aiheuttamattoman teollisuuden alueeksi. Alueella sallitaan yritystoimintaan liittyvä asuminen; sekä
  • ​​Erillispientalovaltaiselle asuntoalueelle, jossa alue varataan pääasiassa erillispientaloille ja kytketyille pientaloille. Alueelle saa sijoittaa myös asumiseen liittyviä työtiloja sekä palvelutiloja.

Asemakaava

Hanke sijoittuu voimassa olevassa Garpintien asemakaavan muutoksessa ja laajennuksessa (kaavatunnus 400 080908§54, kuulutettu lainvoimaiseksi 4.12.2008) maa- ja metsätalousalueelle (M).

Asemakaavan mukaisella M-alueella ei ole rakennusoikeutta. Mikäli kiinteistölle halutaan rakentaa uusia rakennuksia, joita tässä poikkeamislupahakemuksessa ei ole esitetty, tulee niiden rakentaminen rakennusoikeuden puuttuessa ratkaista uudella poikkeamislupahakemuksella.

Kun rakentaminen kohdistuu voimassa olevassa asemakaavassa maa- ja metsätalousalueelle, tulee noudattaa rakennuspaikan ja rakentamisen osalta Laitilan kaupungin rakennusjärjestystä.

 

Rakennustoimenpide

Uuden omakotitalon (150k-m²) ja talousrakennuksen (50 k-m²) rakentaminen asemakaavan mukaiselle maa- ja metsätalousalueelle (M). Molemmat rakennukset ovat kerrosluvultaan I.

Rakentamisrajoitus

Hanke edellyttää rakennusoikeuden ja käyttötarkoituksen muutosta koskevien määräysten osalta maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista, koska se on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:ää.

Hakijan perustelut

Uudisrakennuksen rakentaminen (omakotitalo ja talousrakennus) omistamallemme tilalle, josta lohkotaan n. 2600 m² määräala.

Naapureiden kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit, joilla ei ollut huomautettavaa hankkeesta.

Päätöksen perustelut

Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeamisen maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista (MRL 171 §).

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:

  • aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
  • vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
  • vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai
  • johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Hakemus on saapunut 31.12.2024, jolloin poikkeamispäätöksen valmistelussa noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia sekä kaupungin rakennusjärjestystä, joka on tullut voimaan 10.5.2019.

 

Alue on metsää, rajoittuen peltoon ja Garpintiehen, jolla ei ole todettuja luontoarvoja, eikä muinaismuistoja.

Rakennuspaikan vaatimukset

Rakennuspaikan on oltava sijainniltaan, muodoltaan, mittasuhteiltaan ja maaperäolosuhteiltaan tarkoitukseensa sovelias. Rakennuspaikkaa ei saa muodostaa alueelle, jossa on jatkuvaa liikenteestä tai muusta johtuvaa melua. Rakennuspaikan tulee olla hakijan hallinnassa kokonaisuudessaan. Rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2000 m², mikäli alue on osoitettu asumiskäyttöön.

Ääniympäristö

Naapurikiinteistölle 400-428-2-61 on asemakaavassa osoitettu Garpintien puoleiselle rakennusalan sivulle ääneneristävyyteen liittyvä merkintä (Merkintä osoittaa rakennusalan sivun, jonka puoleisten rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 25 dBA). Tämä tulee huomioida myös rakentamisessa kiinteistölle 400-428-2-104, Garpintien läheisyyteen.

Rakennuspaikalle tulee jäädä myös riittävästi oleskeluun tarkoitettua piha-aluetta, jonka melutaso ei ylitä annettuja ohjearvoja. Rakennusten sijainnin rakennuspaikalla tulee olla myös sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Rakennuspaikka tulee sopivin istutuksin liittää ympäröivään maisemaan.

Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus.

Etäisyydet

Rakennukset tulee sijoittaa rakennusjärjestyksen mukaisesti asemakaava-alueella vähintään 4 metrin etäisyydelle naapurin rajasta ja vähintään 8 metrin etäisyydelle naapurikiinteistön rakennuksista.

Pintamateriaali ja väritys

Hakija on ilmoittanut rakennusten julkisivuverhouksen olevan puuta ja väriltään harmaa valkoisin tehostevärein (mm. räystäslaudat, ikkunan vuorilaudat ja nurkkalaudat).

Tieliittymä

Hakija on saanut naapurin suostumuksen kiinteistön 400-428-2-61 omistajilta, jossa heidän olemassa olevaa liittymää levennetään, jotta kulku kiinteistölle tilasta 400-428-2-104 mahdollistetaan ilman uutta liittymää Garpintieltä.

Vesihuolto

Kiinteistö kuuluu Laitilan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen. Hakija on ilmoittanut poikkeamislupahakemuksessa liittyvänsä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.

Hakijaa pyydetään olemaan viipymättä yhteydessä vesihuoltosihteeriin sopiakseen liittymisestä ym. asioista tarkemmin.

 

Kun huomioidaan hakemuksen kohteena oleva rakennushanke, tukeutuminen olemassa olevaan asuinrakentamiseen, vesihuollon toiminta-alue, asemakaava sekä rakennusten sijoittuminen rakennuspaikalle asemapiirroksessa esitetyllä tavalla, voidaan todeta, että uudisrakennukset eivät aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.

 

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 §, 171 §,

Laitilan kaupungin rakennusjärjestyksen luku 4, luku 5: 8 §, luku 6: 11 §, luku 7: 13 §, luku 9: 21 §.

Laitilan kaupungin hallintosääntö 28 § kaupunginhallituksen ratkaisuvalta kohta 21 (KV 13.11.2023 § 73).

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että hanke täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä säädetyt poikkeamisen myöntämiseen edellytettävät ehdot hakemuksen sekä edellä esitetyin perustein ja päättää myöntää haetun poikkeamisen.

Tämä poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta sen tultua lainvoimaiseksi. Vastaavaa rakentamislupaa tulee hakea tämän ajan kuluessa, muutoin poikkeamispäätös raukeaa.

Hakijalta peritään poikkeamislupapäätöksestä Laitilan kaupunginhallituksen hyväksymän (19.6.2023 § 149) taksan mukainen maksu (400 euroa).

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli kaupunkisuunnittelija Satu Sarkoranta.

Tiedoksi

Hakija, Varsinais-Suomen ELY-keskus, rakennustarkastaja

Muutoksenhaku

Päätökseen voidaan hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valituskirjassa on ilmoitettava

- valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite

- päätös, johon haetaan muutosta

- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi

- muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla voi valitusasiakirjat lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksiannosta.

Turun hallinto-oikeuden postiosoite on PL 32, 20101 Turku ja käyntiosoite Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, sähköposti turku.hao@oikeus.fi, puh. 0295642400 ja fax 0295642414. Sähköinen asiointi osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) 3 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 270 euroa.