Kaupunginhallitus, kokous 16.9.2024

§ 194 Laitilan työllisyyspalveluiden vakanssien perustamiset ja täyttöluvat

LAIDno-2024-656

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Eila Pappila, työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö, eila.pappila@laitila.fi

Perustelut

Työvoimapalvelut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle 1.1.2025. Uudistuksella halutaan parantaa työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa ja nopeuttaa työllistymistä. Tavoitteena on tuoda julkiset työllisyyspalvelut lähemmäksi asiakkaita, osaksi kuntien elinvoimatehtäviä. Laitilan kaupunki on sitoutunut yhteistoimintasopimuksella Turun työllisyysalueeseen, jossa Turku toimii vastuukuntana. Työllisyysalueen kunnat järjestävät järjestämislain mukaiset työvoimapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät kuntalain 8 §:n tarkoittamana yhteistoimintana niin sanotulla vastuukuntamallilla kuntalain 51 §:n mukaisesti. Järjestämisvastuussa oleva kunta voi sopia työvoimaviranomaiselle kuuluvan toimivallan delegoimisesta työllisyysalueen jäsenkunnalle siten kuin kuntalain 54 §:ssä säädetään sopimuksesta viranomaistehtävän hoitamiseksi. Laitilan kaupunki on yksi näistä alueen kunnista, johon toimivaltaa delegoidaan.

Uudistuksessa kuntien järjestämisvastuulle siirtyvät työllisyys- ja yrityspalvelut ja niihin liittyvät tukitoiminnot. TE-toimiston ja ELY-keskuksen nykyinen henkilöstö siirtyy kuntiin liikkeenluovutuksella vanhoina työntekijöinä. Laitilan kunnan palveluihin on siirtymässä TE-palveluista laskennallisesti 3,8 työntekijää, joka käytännössä tarkoittaa kolmea henkilöä. Tämän lisäksi palveluiden toteuttamiseksi tarvitaan kaksi työntekijää. Työllisyysviranomaisen tehtäväkuva edellyttää sitä, että Laitilan kaupungille perustetaan viisi työllisyysasiantuntijan virkaa.

Laitilan kaupungin hallintosäännön 45§:n mukaan kaupunginhallitus päättää muiden kuin toimialajohtajien virkojen perustamisesta. 48 § mukaan uusien perustettavien vakanssien täyttöluvista päättää kaupunginhallitus.

Työllisyyspalveluihin esitetään perustettavaksi viisi työllisyysasiantuntijan virkaa 1.1.2025 alkaen. Neljä viroista keskittyy henkilöasiakaspalvelun toteuttamiseen ja yksi viroista on sekä yritys- että henkilöstöpalveluihin keskittyvä.

Hinnoittelutunnut ASI040/ KVTES

Tehtäväkohtainen palkka 3350 e/kk

työaika: toimistotyöaika

Ehdotus

Esittelijä

Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Elinvoimajaosto esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää perustaa viisi työllisyysasiantuntijan virkaa (vakanssit 8793-03, 8793-04, 8793-05, 8793-06 ja 8793-07)  1.1.2025 alkaen ja samalla myöntää täyttöluvan yhden työllisyysasiantuntijan ja yhden vieraskielisten palveluihin erikoistuneen työllisyysasiantuntijan (vakanssi 8793-03)  virkaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö Eila Pappila.

Valmistelija

  • Eila Pappila, työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö, eila.pappila@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää perustaa viisi työllisyysasiantuntijan virkaa (vakanssit 8793-03, 8793-04, 8793-05, 8793-06 ja 8793-07) 1.1.2025 alkaen ja samalla myöntää täyttöluvan yhden työllisyysasiantuntijan ja yhden vieraskielisten palveluihin erikoistuneen työllisyysasiantuntijan (vakanssi 8793-03)  virkaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö Eila Pappila.


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.