Kaupunginhallitus, kokous 12.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 132 Erityisluokanopettajaviran perustaminen ja täyttölupa 1.8.2021 alkaen

LAIDno-2021-299

Valmistelija

  • Annika Mattila, Kappelimäen koulun rehtori, annika.mattila@laitila.fi

Perustelut

Hallintosäännön 52 §:n mukaan vakinaisen tai yli 12 kuukauden määräaikaisen virka- tai työsuhteen täyttämiseen vaaditaan täyttölupa, jonka myöntää kaupunginhallitus.

Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden ryhmäkoosta säädetään perusopetusasetuksen 2 § 3 momentissa (893/2010) seuraavasti. Perusopetuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille annettavassa opetuksessa opetusryhmässä saa olla enintään kahdeksan oppilasta. Vaikeimmin kehitysvammaisista oppilaista muodostetussa opetusryhmässä saa olla kuitenkin enintään kuusi oppilasta.

Toimelan kehitysvammaopetuksessa opiskelee kuluvana lukuvuonna 19 oppilasta esiopetuksesta perusopetuksen yhdeksänteen luokkaan asti. Kahdeksan vaikeimmin kehitysvammaista oppilasta opiskelee toiminta-alueittain etenevässä opetuksessa. Vaikeimmin kehitysvammaisista oppilaista muodostetussa opetusryhmässä saa olla enintään kuusi oppilasta.

Kuluvan lukuvuoden aikana Toimelan kehitysvammaopetuksessa oppilaat on jaettu ryhmäkokosäädösten mukaisesti  kolmeen ryhmään ja ryhmiä ovat opettaneet yksi määräaikaisessa sekä kaksi toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa olevaa erityisluokanopettajaa.

Toimelassa tarvitaan edelleen kolmas erityisluokanopettaja, koska oppilasmäärä on tulevana lukuvuonna edelleen 19 oppilasta. Myös lukuvuonna 2022-2023 Toimelassa tarvitaan kolmas opettaja, sillä oppilasmäärä on tuolloin 17 oppilasta, mikäli uusia oppilaita ei olisi tulossa. Viimeisten vuosien aikana Toimelaan on tullut keskimäärin 1-2 uutta oppilasta/ lukuvuosi. Kolmas opetusryhmä mahdollistaa Perusopetusasetuksen 1. luvun 2§ määräyksen toteuttamisen. Edellä mainitut oppilasmäärät velvoittavat kolmannen opetusryhmän toiminnan jatkumisen ja puoltavat määräaikaisen erityisluokanopettajan viran muuttamisen toistaiseksi voimassa olevaksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan erityisluokanopettajavirkaan toistaiseksi voimassa olevana 1.8.2021 alkaen.

Päätös

Keskustelun kuluessa esittelijä muutti päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti:
Kaupunginhallitus päättää perustaa erityisluokanopettajan viran 1.8.2021 lukien ensisijaisena sijoituspaikkana Kappelimäen koulun Toimela-yksikkö.
Edelleen kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan ko. viralle.

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan oli vt. sivistystoimenjohtaja Nestori Mäkelä.

Tiedoksi

Nestori Mäkelä, Kappelimäen koulu

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.