Perustelut
Perusopetuslain mukaan koululla tulee olla järjestyssäännöt. Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt tai antaa muut koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Laitilan kaupungin hallintosäännön 30 §:n mukaan valiokunta hyväksyy toimialansa tehtäväalueiden lakisääteiset suunnitelmat.
Varppeen koululla on osoitettu opetushenkilöstön yhteissuunnitteluaikaa (ovtes) henkilökuntatiimien työskentelyyn. Henkilökuntatiimeistä käytännetiimi päivittää kuluvan kevään ja syksyn aikana mm. luokanvalvojien ohjeistukset sekä koulun rangaistuskäytänteet. Henkilökuntatiimien työn organisoinnilla ja erit. käytännetiimin työllä tuetaan uusien opettajien perehdytystä ja kouluyhteisön yhdenmukaisten toimintatapojen ja käytänteiden luomista ja ylläpitämistä. Järjestyssääntöjen tarkastaminen ja päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi em. suunnitelmien laatimisen tavoitteen pohjalta. Järjestyssäännöt muodostavat lakiin perustuen pohjan erityyppisille kouluarjen sujuvasta järjestämisestä annettaville perehdytysohjeille ja käytänteille.
Järjestyssääntöjen yleisilmettä on uudistettu Opetushallituksen mallin mukaiseksi mm. oppilaiden oikeuksien ja velvollisuuksien julkilausumisen osalta. Järjestyssääntöjen alakohtia on aikaisempaan nähden tiivistetty. Järjestyssääntöihin on lisätty häirintä- tai kiusaamistarkoituksessa toteutetun muiden kuvaamisen/videoinnin sekä em. materiaalin jakamisen kieltävä täydennys.
Järjestyssääntöjen tarkastelua on tehty oppilaskunnan hallituksen kuulemisen osalta 30.3.2022. Järjestyssääntöjä on käsitelty henkilökuntakokouksessa 31.3.2022. Säännöt ovat olleet Wilmassa huoltajien kommentoitavina. Häirintä- tai kiusaamistarkoituksessa toteutetun kuvaamisen ja videoinnin yhteisen estämisen korostaminen sai huoltajilta kiitosta. Vanhempainyhdistyksen ja rehtorin tapaamisessa tiistaina 12.4.2022 käsiteltiin samoin järjestyssääntöjen päivittämistä. Muita muutosehdotuksia ei tullut.
Järjestyssäännöt päivitetyssä muodossaan ovat ehdotuksen liitteenä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta hyväksyy Varppeen koulun päivitetyt järjestyssäännöt siten, että voimaantulo on 2.5.2022.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.