Tekninen valiokunta, kokous 16.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Vesihuoltopäällikön viran perustaminen ja lupa sen täyttämiseen

LAIDno-2021-595

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

1.8.2021 voimaantulevan hallintosäännön § 42 mukaan kaupunginhallitus päättää muiden kuin toimialajohtajien virkojen ja toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä kaikkien nimikkeiden muuttamisesta.

Teknisellä osastolla on ollut merkittävää vaihtuvuutta henkilöstössä. Työpäällikön viran haltijana on neljän viime vuoden aikana hoitanut kolme eri henkilöä ja viime elokuussa aloittanut on ilmoittanut siirtyvänsä muihin tehtäviin. Työpäällikön tehtäväkuva on ollut laaja. Siihen on kuulunut kunnallisteknisten töiden johtaminen sekä vesihuoltolaitoksen toiminnan johtaminen. Kunnallistekniikka ja vesihuoltolaitos ovat isoja kokonaisuuksia ja Laitilassa on vielä erityispiirteenä tiedossa olevat verkostojen saneeraukset. Myös ohjeet, säännöt ja maksuperusteet kaipaavat päivityksiä.

Verrattaessa Laitilaa vastaavien organisaatioiden henkilöstöihin Eurajoella, Somerolla, Maskussa, Pöytyällä ja Eurassa vesihuollon ja kunnallisteknisten töiden tehtävät on erotettu toisistaan. Mynämäellä organisaatio on Laitilan kaltainen.

Syitä henkilöstön vaihtuvuuteen löytyy useita, mutta liian suuri työmäärä on tullut esiin useimmin. Tarpeellisia ja välttämättömiäkin tehtäviä ei ole ehditty hoitaa kunnolla tai niitä on jäänyt kokonaan tekemättä. Kehitystyölle ei ole ollut ollenkaan aikaa.

Perusteltua on jakaa nykyisen työpäällikön tehtävät kahteen osaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi vesihuoltopäällikön viran perustamista työpäällikön viran rinnalle. Koska rekrytointiin menee aikaa, ei tälle vuodelle tarvita lisämäärärahaa. Mikäli vesihuoltopäällikön virka päätetään perustaa, niin tulee se huomioida ensi vuoden talousarviossa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Tekninen valiokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaa vesihuoltopäällikön viran ja antaa luvan sen täyttämiseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Seuraavasta päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.