Kaupunginhallitus, kokous 5.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Laitilan kaupungin ohjeistus huomautuksen ja varoituksen antamiseksi

LAIDno-2020-149

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Saarela, Tietopalvelu- ja työhyvinvointipäällikkö, tarja.saarela@laitila.fi

Perustelut

Viranhaltijaa ja työntekijää, joka on laiminlyönyt velvollisuuksiaan tai rikkonut niitä, ei pääsääntöisesti saa irtisanoa ennen kuin hänelle on annettu varoitus ja siten mahdollisuus korjata menettelynsä. Varoituksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka vakavana rikkomuksena työnantaja pitää menettelyä. Varoitus on ennakkomuistutus siitä, millä tavoin työnantaja tulee reagoimaan varoituksessa tarkoitetun rikkomuksen tai laiminlyönnin toistuessa. Huomautuksen ja varoituksen antamisesta ei voida antaa yhtä täysin yhdenmukaista toimintaohjetta, koska jokainen tapaus on erilainen ja ratkaistava tosiasioiden perusteella. Tärkeää on kokonaisharkinnan käyttäminen ja mahdollisuuksien mukaan vertaaminen muihin aiempiin tapauksiin, joissa on samankaltaisia piirteitä. Ohjaavina periaatteina ovat yhdenvertaisuus, johdonmukaisuus ja tasapuolinen kohtelu. Huomautus- ja varoitusmenettelyyn liittyvät toimenpiteet tulee kirjata ja säilyttää huolellisesti ja todistettavasti.

Esityslistan liitteinä ovat Laitilan kaupungin ohjeistus huomautuksen antamisesta ja sen liitteet: 1. Muistio suullisen huomautuksen antamisesta, 2. Kutsu kuulemistilaisuuteen, 
3. Muistio kuulemistilaisuudesta, 4. Varoitus ja 5. Lomake esimiehelle varoitusprosessin seuraamista varten.

Ehdotus

Yhteistyötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi esityslistan liitteen mukaisen Laitilan kaupungin ohjeistuksen huomautuksen antamisesta ja sen liitteet: 1. Muistio suullisen huomautuksen antamisesta, 2. Kutsu kuulemistilaisuuteen, 3. Muistio kuulemistilaisuudesta, 4. Varoitus ja 5. Lomake esimiehelle varoitusprosessin seuraamista varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tarja Saarela, Tietopalvelu- ja työhyvinvointipäällikkö, tarja.saarela@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy yhteistyötoimikunnan ehdotuksen mukaisesti esityslistan liitteen mukaisen Laitilan kaupungin ohjeistuksen huomautuksen antamisesta ja sen liitteet: 1. Muistio suullisen huomautuksen antamisesta, 2. Kutsu kuulemistilaisuuteen, 3. Muistio kuulemistilaisuudesta, 4. Varoitus ja 5. Lomake esimiehelle varoitusprosessin seuraamista varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Esimiehet, Laitilan työterveys

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle,
osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.