Kaupunginhallitus, kokous 7.9.2026

§ 210 Osavuosikatsaus 1-6/2026

LAIDno-2026-236

Valmistelija

  • Marika Silvennoinen, talousjohtaja, marika.silvennoinen@laitila.fi

Perustelut

Viranhaltijoiden on kuukausittain seurattava määrärahojensa toteutumista ja raportoitava siitä valiokuntaan tai lautakuntaan vähintään neljännesvuosittain. Raportointiaikataulun mukaiset raportit toimitetaan tiedoksi valiokunnille, lautakunnille ja kaupunginhallitukselle. Valtuustolle toimitetaan osavuosikatsaus neljännesvuosittain.

Kuntatalouden kehitys

Kuntatalouden toimintaympäristö on vuonna 2026 edelleen haastava, vaikka kansantalouden näkymät ovat vähitellen parantuneet. Keskeisiä haasteita ovat toimintamenojen kasvu, kuntien lisääntynyt vastuu työllisyyden hoidossa, investointitarpeet sekä kuntien välisten taloudellisten erojen kasvu. Kuntatalousohjelman mukaan kuntatalouden tulojen ja menojen välinen epätasapaino jatkuu koko ennustejakson ajan, mikä edellyttää kunnissa edelleen talouden sopeuttamista ja toiminnan tuottavuuden parantamista.

Vuoden 2025 alussa voimaan tullut TE-palvelu-uudistus näkyy vuonna 2026 täysimääräisesti kuntien toiminnassa ja taloudessa. Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuun sekä työttömyysetuuksien rahoitusvastuun kasvu ovat lisänneet kuntien kustannuksia ja vahvistaneet työllisyyskehityksen vaikutusta kuntatalouteen. Samalla kunta-alan palkkaratkaisut ja välttämättömät investoinnit ylläpitävät menopaineita.

Valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton arvioiden mukaan kuntatalouden näkymät säilyvät lähivuodet varovaisina. Vaikka verotulojen ennakoidaan kasvavan talouskehityksen vahvistuessa, menojen arvioidaan kasvavan edelleen palkkaratkaisujen, työllisyyspalveluiden ja investointitarpeiden seurauksena. Kuntatalousohjelman mukaan tulorahoitus ei riitä kattamaan investointeja koko kuntakentän tasolla, minkä vuoksi kuntien velkaantumisen arvioidaan jatkuvan myös tulevina vuosina.

Kaupungin talouskehitys

Laitilan kaupungin talouskehitys on vuoden 2026 ensimmäisellä vuosipuoliskolla ollut odotettua heikompi. Kesäkuun lopussa tilikauden tulos oli noin 0,87 milj. euroa alijäämäinen, kun koko vuoden muutettu talousarvio sisältää noin 0,42 milj. euron alijäämän. Vuosikate oli kesäkuun lopussa 1,0 milj. euroa, mikä vastaa noin 22 prosenttia koko vuoden tavoitteesta. Vastaavana ajankohtana vuonna 2025 vuosikate oli 3,79 milj. euroa ja tilikauden tulos 1,93 milj. euroa ylijäämäinen.

Laitilan talouden vahvuuksia ovat edelleen kohtuullinen velkamäärä, onnistunut korkosuojaus sekä ylijäämäinen tase, joka on kasvanut yli 16 milj. euroon. Väestönkehitys on pysynyt vakaana maahanmuuton ansiosta, mikä tukee palvelujen kysyntää ja työvoiman saatavuutta. Haasteita aiheuttavat valtionosuuksien epävarmuus, lapsimäärän lasku, palvelutarpeiden muutokset sekä TE-uudistuksen myötä kasvanut riippuvuus työllisyyskehityksestä. Työttömyysaste oli kesäkuussa 7,0 prosenttia.

Kuluva vuosi

Tammi-kesäkuun toimintatuotot olivat 3,67 milj. euroa eli 46 prosenttia muutetusta talousarviosta. Tuottoja kertyi noin 1,1 milj. euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Erityisesti myynti- ja vuokratuotot jäivät edellisvuoden tasosta. Vuokratuottojen vähentymiseen vaikuttavat terveyskeskusrakennuksen myynti yhtiölle sekä Varhan kanssa päivitetyt vuokrasopimukset. Tukien ja avustusten toteuma oli sen sijaan jo talousarviotasoa korkeampi hankerahoitusten ennakkomaksujen vuoksi.

Toimintakulut olivat kesäkuun lopussa 17,97 milj. euroa eli noin 50 prosenttia muutetusta talousarviosta. Kulut kasvoivat noin 2,1 milj. euroa edellisvuodesta. Kasvua selittävät erityisesti henkilöstömenojen kasvu ja palvelujen ostojen lisääntyminen.

Vuoden 2026 toteuman vertailtavuuteen vaikuttaa lomapalkkavelan kirjauskäytännön muutos. Kaupungissa on siirrytty lomapalkkavelan automaattiseen kuukausittaiseen jaksotukseen, minkä vuoksi lomakustannukset näkyvät raportoinnissa aiempaa aikaisemmin. Muutos heikentää alkuvuoden tulosta verrattuna aikaisempiin vuosiin, mutta sillä ei ole vaikutusta koko vuoden kustannuksiin tai tilinpäätöksen lopputulokseen.

Isäntäkunta Turku laskuttaa kaupungilta yhteisistä TE-palveluista talousarvion perusteella. Lopullinen tasauslasku varmistuu vasta tilinpäätöstietojen perusteella, mikä lisää epävarmuutta loppuvuoden talousennusteisiin. Lisäksi osa suurista kustannuseristä, kuten kotikuntakorvaukset, kohdistuu pääosin loppuvuoteen.

Verotuloja kertyi kesäkuun loppuun mennessä 9,26 milj. euroa eli 48 prosenttia talousarviosta. Kuntaliiton kesäkuussa julkaisema veroennustekehikko arvioi Laitilan vuoden 2026 verotulojen toteutuvan lähes talousarvion mukaisesti, noin 19,34 milj. euroon.

Valtionosuuksia kertyi tammi-kesäkuussa 6,17 milj. euroa. Elokuussa tehdyn opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaan kaupungin valtionosuudet kasvavat 14 148 euroa aiemmin arvioidusta. Kokonaisuutena kaupungin vuoden 2026 valtionosuudet jäävät kuitenkin noin miljoona euroa alkuperäisiä arvioita pienemmiksi valmistavan opetuksen läsnäolokuukausien vähenemisen vuoksi.

Korkokulut ovat toteutuneet talousarviota pienempinä. Kesäkuun lopussa lainakanta oli 18,5 milj. euroa ja suojausaste 70,3 prosenttia. Korkosuojaukset huomioiden lainojen keskikorko oli 1,59 prosenttia. Investointien toteuma-aste oli kesäkuun lopussa vasta 41 prosenttia, minkä vuoksi uutta pitkäaikaista lainaa ei ole vielä ollut tarpeen nostaa.

Sairauspoissaolot ovat vähentyneet noin 2,5 prosenttia ja työtapaturmat 33,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Laitilan kaupungin talous on edelleen vakaalla pohjalla, mutta alkuvuoden kehitys on ollut talousarviota heikompi. Tilannetta selittävät osittain kirjauskäytäntöjen muutokset ja kustannusten ajoittuminen. Talouden tasapainon turvaaminen edellyttää loppuvuoden aikana tarkkaa talouden seurantaa, investointien hallintaa ja toimintamenojen kehityksen aktiivista ohjaamista.

Osavuosikatsaus 1-6/2026 on käsitelty lautakunnassa ja valiokunnissa elokuun aikana. Laitilan kaupungin osavuosikatsaus 1-6/2026 sekä strategisten tavoitteiden toteuma ovat liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus merkitsee osavuosikatsauksen tiedokseen ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.