Perustelut
Valtionvarainministeriö on kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 5 §:n nojalla myöntänyt Laitilan kaupungille peruspalveluiden valtionosuutta ja vahvistanut kuntien verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta vuodelle 2026 yhteensä 10 862 025 (v. 2025: 10 435 073) euroa, josta verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen osuus on 3 122 788 (v. 2025: 2 770 522) euroa. Veroperustemuutoksista johtuva kunnallisverotulomuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille valtionosuuksien yhteydessä. Veromenetysten korvauksen osuus vuodelle 2026 on 1 159 670 (v. 2025: 1 150 157) euroa.
Vuoden 2026 valtionosuusprosentista on säädetty lailla kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta, jonka eduskunta hyväksyi 12.12.2025. Muutoksessa on otettu huomioon kustannustenjaon tarkistus, vuonna 2026 voimaan tulevien uusien tai laajenevien tehtävien vaikutus kustannuksiin sekä Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukainen peruspalvelujen valtionosuuden indeksikorotuksen yhtä prosenttiyksikköä vastaava vähennys.
Valtionvarainministeriö on vahvistanut kuntien kotikuntakorvauksen suuruuden, jonka perusteella Laitilan kaupungin kotikuntakorvausmenot ovat yhteensä 249 200 (v. 2025: 170 024) euroa ja kotikuntakorvaustulot 249 288 (v. 2025: 285 290) euroa. Nettotulot ovat yhteensä 88 euroa (115 266 euroa vuonna 2025). Edellä mainitut menot ja tulot kirjataan käyttötalousosan tehtävään perusopetus.
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu valtionosuuden määrä Laitilan kaupungille vuonna 2026 on 314 300 euroa (v. 2025: 1 244 555 euroa).
Päätösten mukaiset valtionosuudet ilman kotikuntakorvauksia ovat yhteensä 12 335 995 euroa vuonna 2026 (12 829 784 euroa v. 2025). Kaupungin talousarviossa on budjetoitu valtionosuuksia yhteensä 13 279 106 euroa ja kotikuntakorvauksia 83 euroa (netto). Valtiovarainministeriö on myöntänyt valtionosuutta 943 111 euroa vähemmän kuin vuoden 2026 talousarviossa on arvioitu. Kotikuntakorvausten nettosumma on viisi euroa suurempi kuin talousarviossa.
Talousarvio pohjautuu valtionosuuksien osalta VM:n ja Kuntaliiton vuoden 2026 ennakkolaskelmaan. OKM ei laadi arvioita valtionosuuksista, joten Kuntaliiton arviot perustuvat kuluvan vuoden päätöksiin. Merkittävin ero talousarvioon nähden selittyy vuoden 2024 valmistavan opetuksen läsnäolokuukausien arviokorjauksella, jota ei ole talousarviossa huomioitu. Käytännössä OKM rahoitus perustuu kahden vuoden takaisiin toteumiin. Ukrainan sodan alkaessa vuonna 2022 valmistavan opetuksen läsnäolokuukausiin tuli merkittävä nousu. Vuonna 2024 suurin osa oppilaista oli kuitenkin siirtynyt pois valmistavasta opetuksesta, joten kaupunki sai vuonna 2024 liikaa OKM:n valtionosuutta. Liikamaksu peritään takaisin vuonna 2026. Takaisinperittävä summa vähentää OKM:n valtionosuutta 562 111 euroa.
Jos kunta on tyytymätön edellä mainittuihin valtion viranomaisten päätöksiin, on sillä oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus päätöksen tekijälle. Valtionosuuspäätökset vuodelle 2026 muutoksenhakuohjeineen ovat oheismateriaalina.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2026 käyttötalouden valtionosuus- ja kotikuntakorvauspäätökset varaten mahdollisuuden oikaisuvaatimuksen tekemiseen, mikäli päätösten tarkemmassa tarkastelussa havaitaan virheitä.