Sivistysvaliokunta, kokous 11.12.2025

§ 125 Kohdeavustus / Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistys

LAIDno-2025-191

Valmistelija

  • Emilia Andersson, vapaa-aikapäällikkö, emilia.andersson@laitila.fi

Perustelut

Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistys hakee kohdeavustusta yhteensä 2000 euroa. Yhdistys järjestää 2026 kesäkuun ajaksi kesäkerhon 1-2. luokkalaisille lapsille. Avustusta on hakemuksen mukaan tarkoitus käyttää kesäkerhon ruokailuun. 

Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistys on järjestänyt vuonna 2025 kesäkerhon, joka lähdettiin toteuttamaan nimenomaan laitilalaisten tarpeen ja kysynnän mukaan. Kesäkerhon järjestäminen vaikuttaa merkittävästi moneen laitilalaiseen perheeseen, eteenkin niiden joiden lapsi tarvitsee kesällä hoitoa vanhempien ollessa töissä. Yhditykselle on jo nyt tullut perheiltä useita yhteydenottoja kesäkerhon järjestämiseen myös kesällä 2026. 

Sivistysvaliokunta on 30.1.2025 § 5 Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen avustusten jakoperiaatteet 2025 päättänyt, että kohdeavustus myönnetään kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan uuteen toimintaan, joita voi olla esimerkiksi projekti, tilaisuus tai hankinta (esimerkiksi varustehankinta, toimintapäivä tai konsertti), jonka voidaan katsoa lisäävän ja monipuolistavan toimintaa Laitilassa. Lisäksi liikuntatoimen kohdeavustusta voidaan myöntää laitilalaiselle yhdistykselle erityisliikunnan järjestämisen tukemiseen. Lisäksi liikuntatoimen kohdeavustusta voidaan myöntää sellaisen toiminnan tukemiseen, mitä voidaan hyödyntää liikuntatoimen järjestämissä tapahtumissa. Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistyksen kesäkerho on tarpeellinen ja toivottu kerho, minkä voidaan katsoa lisäävän ja monipuolistavan toimintaa Laitilassa. Liikuntatoimen kohdeavustuksella on tarkoitus tukea ja lisätä liikuntaa ja sen harrastamismahdollisuuksia Laitilassa. Nuorisotoimen avustuksilla on tarkoitus tukea ja lisätä nuorille kohdennettua toimintaa. 

Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistyksellä on mahdollisuus hakea avustusta Aluehallintovirastosta (1.1.2026 alkaen Lupa- ja valvontavirasto). Lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan avustus on tarkoitettu mm. koulujen loma-aikoihin ajoittuvan päiväleiritoiminnan järjestämiseen. Hakuaika on 11.11.2025 - 15.12.2025 klo 16.15 asti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistyvaliokunta päättää, että se ei myönnä Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistykselle kohdeavustusta. 

Tiedoksi

Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistys