Perustelut
Kuntalain 103 § 2 momentin mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Laitilan kaupungin hallintosäännön 150§:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Laitilan kaupungin hallintosäännön 151§:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille, varajäsenille sekä muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla mahdollisuuksien mukaan vähintään viisi päivää ennen kokousta.
Päätöksenteon peruste:
Kuntalaki 103§ 2 mom.
Laitilan kaupungin hallintosääntö 150§ ja 151§
Ehdotus
Esittelijä
-
Tomi Kangas, vt. Laitilan lukion rehtori ja Vakka-Suomen kansalaisopiston rehtori, tomi.kangas@laitila.fi
-
Jussi Kauranen, Vakka-Suomen musiikkiopiston rehtori, jussi.kauranen@laitila.fi
Vakka-Suomen kansalaisopiston ja Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.