Perustelut
Ravakka ry on yksi Suomen 55 Leader-toimintaryhmästä, jotka edustavat maaseudun paikallisia toimijoita. Ravakan toiminta-alueeseen kuuluvat Eurajoki, Rauma, Pyhäranta, Laitila, Uusikaupunki, Vehmaa ja Mynämäki. Ravakan toiminnan tarkoituksena on edistää maaseudun kehittämistä erilaisilla hankkeilla, joihin voi hakea rahoitusta Ravakka ry:n laatimasta paikallisesta kehittämisohjelmasta. Kuluvalla ohjelma-kaudella 2013 – 2020 LEADER Ravakka ry:llä on ollut käytössään 5,46 miljoonan euron julkinen rahoituskehys (EU + valtio + kunta).
Kesäkuuhun 2020 mennessä Laitilan alueella on rahoitettu 19 yhteisöjen ja mikroyritysten hanketta, joiden kokonaiskustannukset ovat olleet 830 000 euroa. Leader-tuen osuus on ollut 360 000 euroa. Lisäksi Laitilan alueella on toteutettu alueellisia, alueidenvälisiä ja kansainvälisiä hankkeita 36 kpl, joiden kokonaiskustannukset ovat olleet 2 057 000 euroa ja Leader-tuki 1 900 000 euroa. Laitila alue on ollut myös aktiivinen Teemahankkeiden, Nuoriso-Leader-hankkeiden ja Startti-Leader -tuen hakija. Lisätietoja Leader Ravakan Loisto 2014–2020 kehittämisohjelman toteutumisesta toimitetussa liitteessä.
Uuden ohjelmakauden suunnittelu on käynnistynyt, ja ensimmäinen hakemus Leader-ryhmäksi EU-ohjelmakaudelle 2021–2027 tulee toimittaa maa- ja metsätalousministeriöön 30.10.2020 mennessä. MMM ohjeistuksen mukaan, hakemukseen tulee liittää kuntien kirjalliset päätökset paikalliseen Leader-toimintaan sitoutumisesta sekä osallistumisesta ohjelman rahoittamiseen vuosina 2021–2027. Leader Ravakka aikoo hakea valmisteilla olevalle paikalliselle kehittämisohjelmalleen noin 6,5 miljoonan euron rahoituskehystä. Alueen kuntien osuus tästä olisi 20 % eli 1,3 miljoonaa euroa.
Mikäli Ravakka Ry saa ministeriöltä hakemansa rahoituskehyksen täysimääräisenä, on Laitilan osuus vuosittain 3.00 €/asukas. Jos saatu rahoituskehys on toivottua pienempi, suhteutetaan kuntien osuus tähän. Laitilan osuus olisi kuitenkin vähintään 2,25 € / asukas, kuten se on ollut päättyvälläkin ohjelmakaudella.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy Leader Ravakka Ry:n ohjelmakauden 2021 - 2027 asukasluvuksi 8500 asukasta kuntarahaosuuden laskennan perustaksi ja hyväksyy Leader Ravakka Ry:n esitämän uuden kuntarahaosuuden vuosille 2021-27 ja sitoutuu samalla varaamaan ohjelmakauden vuosien talousarvioihin enintään 25.500 € (3€/asukas) vuosittaisen määrärahan kehittämisohjelman hankkeiden kuntarahaosuudeksi.