Perustelut
Hansel Oy valmistelee Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelujen yhteishankintaa ajalle 2024-2027 (2028). Tavoitteena on, että sopimus olisi hyödynnettävissä nykyisen sopimuksen päättyessä (14.12.2024 mennessä). Aikataulu tarkentuu vuoden 2023 aikana. Tavoitteena on, että toimittaja on tiedossa ennen nykyisen sopimuskauden päättymistä
Laitilan kaupunki on mukana Hanselin Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelut 2020–2023 (2024) II puitesopimuksessa. Uusi Hansel Oy:n puitejärjestely korvaa päättyvän sopimuksen.
Puitejärjestelyllä hankitaan Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalveluita.
Jotta yhteishankintaan voidaan osallistua, tulee puitejärjestelyyn liittyä vuoden loppuun mennessä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus päättää, että Laitilan kaupunki osallistuu Hansel Oy:n tekemään Microsoft-käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelujen kilpailutukseen ja tulevaan sopimukseen.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli talousjohtaja Marika Silvennoinen.